Joutuuko hirvituhojen pelossa kuusen valitseva metsänomistaja ojasta allikkoon?

Kuva: Hanne Manelius

On alkukesä, ja Äänekosken Hietaman kylän Multamäessä männyn istutus on täydessä vauhdissa. Puolukka- ja mustikkatyypin kankaan välimaastoon asettuvaan metsä­tyyppiin mänty onkin oikea puulaji, sillä kuusen tarpeisiin maassa on niukasti ravinteita.

Istutustaimet ovat yksivuotiaita keskipaakkutaimia. Jos oltaisiin astetta karummalla maalla, käytössä olisivat pikkupaakkutaimet tai uudistaminen tehtäisiin kylväen.

”Pikkupaakkutaimet ja kylvö sopivat karuille maille, joita vesakko ei vaivaa”, sanoo Metsänhoitoyhdistys Keski-Suomen metsänhoitoesimies Juho Laitinen.

Aiemmin kaivinkoneenkuljettaja on käynyt laikuttamassa alueen. Hän on kaapaissut kevyesti humuskerrosta niin, että kivennäismaa paljastuu noin puolen metrin pituiselta alalta. Menetelmä sopii hyvin kuivahkoille ja kuiville kankaille, joiden vesitalous on kunnossa, sekä kivisiin maihin.

”Käytännössä männiköt kasvavat usein kivisillä paikoilla. Pehmoinen mätäs olisi istuttajalle mukavampi, mutta jos maata ei ole, sitä ei ole.”

Enni Hautakangas istuttaa männyn taimia Äänekosken Hietaman kylällä. Sopiva istutuspaikka on kivennäismaalla vähintään 20 sentin päässä humuksen reunasta. Kuva: Hanne Manelius

Enni Hautakangas painaa jalallaan pottiputken maahan ja polkaisee sen leuat auki. Männyntaimi putkeen, putki irti maasta, ja lopuksi kevyt polkaisu maahan taimen molemmin puolin.

”Ei tämä ole vaikeaa, vähän hitaampaa ehkä kuin kuusen istutus, koska taimia tulee hehtaarille enemmän. Ja ollaanhan me koulussa harjoiteltu istuttamisen tekniikkaa”, Hautakangas sanoo.

Hautakangas opiskelee metsuriksi Pohjoisen Keski-Suomen oppimiskeskuksessa Saarijärvellä ja on kesätöissä Keski-Suomen metsänhoitoyhdistyksessä.

”Tykkään moottorisahahommista ja haluan työssäni muutakin kuin istua koneen kyydissä”, hän kertoo.

Tänään Hautakangas on herännyt viideltä, joten iltapäivän puolella työpäivä alkaa olla pulkassa.

”Olen luonnostaankin aamuvirkku ja herään jo ennen kuutta. On mukavaa, kun työtä saa tehdä omaan tahtiin. Eilen istutin 15 laatikollista, sen kyllä jo tunsi lihaksissa illalla.”

Männyn taimet tulee istuttaa aikaisin, Etelä-Suomessa mielellään jo ennen kesäkuun alkua. Kuva: Hanne Manelius

Kylmän alkukesän jälkeen säätyyppi vaihtui, ja nyt hellerajaa on hätistelty harva se päivä. Edellisistä sateista on aikaa, joten pintamaa on pölisevän kuivaa.

”Mänty on kuivan paikan laji, joka aikuisena ei kuivuudesta ole moksiskaan. Mutta pieni paakkutaimi ei kuivuutta kestä. Silloin, kun maa on kuivaa, taimet tulee laittaa todella märkinä maahan”, Laitinen sanoo.

Jos paakusta puristettaessa tirahtaa vettä, se on riittävän märkä.

Siinä, missä kuusen taimia voi hyvin istuttaa vielä juhannuksen tienoilla, olisi mäntyjen hyvä olla maassa jo aiemmin. Etelä-­Suomessa turvallisinta on lopettaa männyn istutukset jo kesäkuun alussa.

Ero johtuu kuusen ja männyn erilaisesta kasvutavasta. Männyllä venyy ensin verso, ja neulaset kehittyvät vasta myöhemmin. Jos taimet ovat olleet talven ulkona, ne lähtevät kasvuun, jolloin uusi vuosikasvain katkeaa herkästi istutuksen yhteydessä. Pakkasvarastossa olleiden taimien kohdalla kasvukausi jää liian lyhyeksi, eivätkä neulaset ehdi muodostua.

Mäntyä ei suositella istutettavaksi syksyllä, sillä karuhkoilla ja kuivilla mailla taimet eivät ehdi juurtua riittävästi ennen talvea. Jos tuleva kevät on kuiva ja lämmin, vaarana on, etteivät taimet saa riittävästi vettä ja kuivuvat.

Vuonna 1969 astui voimaan maatalouden ylituotannon leikkaamiseen tähtäävä pellonvarauslaki, jonka nojalla tilan omistaja saattoi lisäkorvausta vastaan metsittää sopimukseen kuuluvan peltoalan. Näitä niin sanottuja pakettipeltoja istutettiin usein männylle, mikä jälkikäteen katsottuna oli virhe.

”Istutustiheys oli tavallisesti metsänhoitosuositusten mukainen, noin 2 000 tainta hehtaarilla, mutta erilaisten tuhojen takia todellinen kasvatustiheys on usein ollut alhaisempi. Runsasravinteisilla kasvupaikoilla nuorten mäntyjen kasvunopeus oli suuri ja myös oksat kasvoivat paksuiksi”, kertoo Luonnonvarakeskuksen johtava tutkija Harri Mäkinen.

Jotta tuleva tukki olisi laadukasta, tyvitukin alueelta oksat on saatava kuolemaan mahdollisimman ohuina. Istutusmänniköissä tämä onnistuu nykyistä suuremmilla istutustiheyksillä tai luontaisesti syntyvän sekapuuston avulla.

Onnistuneesti uudistuneissa männyntaimikoissa taimia on yleensä yli 4 000 kappaletta hehtaarilla. Istuttamalla näin korkeisiin tiheyksiin ei kannata pyrkiä, vaan tiheyttä lisäämään voi käyttää luontaisesti syntyneitä taimia.

Taimikon kehitystä tulee seurata tarkasti, etteivät nopeakasvuisemmat lehtipuut pääse piiskaamaan mäntyihin latvavaurioita.

Kuivahko kangas on männylle oikea kasvupaikka, vaikka toisinaan viljellään myös kuusta hirvituhojen pelossa. Kuva: Hanne Manelius

Vaikka metsänhoidon perusohje neuvoo viljelemään oikeaa puulajia oikealla kasvupaikalla, säännöstä on 1990-luvulta alkaen lipsuttu hirvituhojen pelossa.

”Kuusta on istutettu kuivahkoille, puolukka- ja mustikkatyypin välimaaston maapohjille, vaikkei se niillä kovin hyvin menesty”, Juho Laitinen sanoo.

Metsänhoitoyhdistys Keski-Suomen alueella männyn istutusalat ovat 2000-luvulla vaihdelleet 150–170 hehtaarin välillä. Vaikka lukuun laskettaisiin mukaan kylvöalatkin, määrissä jäädään silti kauas kuusen taa.

Kuusettuminen ei rajoitu Keski-Suomen maakuntaan. Sama ilmiö on nähtävissä koko eteläisessä Suomessa, jonka uudistusaloista kuuselle viljellään enimmillään peräti viisi kuudesosaa.

Joutuuko hirvituhojen pelossa kuusen valitseva metsänomistaja kuitenkin ojasta allikkoon? Vaikka kuusi säästyisi hirviltä, ilmastonmuutoksen edessä kuusi on mäntyä heikompi. Pintajuurisena puulajina kuusi on altis sekä kuivuudelle että myrskyille, joiden molempien ennustetaan ilmaston lämmetessä yleistyvän. Väärällä maaperällä kasvavan kuusikon elinvoima heikkenee, jolloin kirjanpainajatuhojen riski kasvaa.

Ja vaikka kuusikko säästyisi tuhoilta, karussa maaperässä sen kasvu kärsii.

Kuivahkolla kankaalla ainespuun tuotos saattaa vähetä kolmanneksen, ja koska vaikutus kohdistuu erityisesti tukkipuuhun, voi viljely käydä kannattamattomaksi.

Hietaman kylän männyntaimikossa hirvituhojen riski alkaa kohota noin neljän vuoden kuluttua istutuksesta taimien ollessa metrin korkuisia. Taimet ovat turvassa syönniltä vasta noin kymmenen vuoden kuluttua, kun niiden latvukset ovat karanneet hirvilehmien ulottumattomiin.

”Kriittisinä vuosina on tärkeää kasvattaa männikkö riittävän tiheänä, jotta osa taimista säästyisi syönniltä”, Laitinen sanoo.

Sopiva kasvatustiheys metriseen taimikkoon on luonnontaimet mukaan luettuna 6 000–10 000 tainta hehtaarilla.

Valossa kasvaessaan mänty erittää pihkahappoja eli terpeenejä. Terpeenit maistuvat hirville huonosti, joten mäntyjä varjostava lehtipuusto kannattaa raivata varhaisperkauksen yhteydessä.

Hirvien talvilaidunmailla paraskaan metsänhoito ei aina turvaa taimia tuhoilta. Korkean tuhoriskin alueilla yksi vaihtoehto on valita kasvatettavaksi noin 800 tainta ja suojata ne joko kemiallisesti tai latvan­suojaimilla.

Artikkeli on julkaistu Aarteessa 4/2021.

• Hyvällä metsänhoidolla taimia voi suojata tiettyyn rajaan asti. Tärkeintä on kasvattaa taimikko tiheänä, jolloin osa taimista säästyy syönniltä. Varjostava lehtipuusto kannattaa raivata, sillä varjossa kasvaessaan mänty ei eritä pihkahappoja eli terpeenejä ja maistuu siksi hirville paremmin.
• Korkean hirvituhoriskin alueilla taimikon voi myös suojata hirvinauhalla.
• Hirvinauha on muovinen, yleensä keltainen ja leveähkö nauha, joka kierretään taimikon ympäri. Nauha liikkuu tuulessa ja toimii karkottimena.
• Pahimmilla talvilaidunmailla voi olla tarpeen suojata kasvatettavat taimet tämän lisäksi joko kemiallisesti tai mekaanisesti.
• Kemialliseen suojaukseen käytettävä Trico on lampaanrasvapohjainen neste, joka suihkutetaan suihkepullolla tai reppuruiskulla taimien latvaosiin. Pienet taimet voidaan suihkuttaa kokonaan.
• Tricoa saa käyttää vain kahdesti kalenterivuoden aikana. Valmiste on hyväksytty kuluttajakäyttöön, eli omaan metsään sitä saa levittää ilman kasvinsuojelututkintoa.
• Markkinoilla on sekä muovisia että kierrätyskuidusta valmistettuja taimisuojia. Spiraalinmuotoinen muovisuojus asennetaan kietaisemalla se latvuksen ympärille. Kierrätyskuidusta valmistettu suoja on holkki, joka pujotetaan latvakasvaimen ympärille. Tuote hajoaa luonnossa itsekseen noin viidessä vuodessa. Osa kierrätyskuidusta valmistetuista latvasuojista on käsitelty Trico-karkotteella.
• Järein keino taimien suojaamiseen on hirviaita. Se on kuitenkin kallis ratkaisu.