Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

Kirjailija Eeva Kilpi ajattelee, että ihmisen on opittava nöyrästi kunnioittamaan luontoa – ”Meidän selviytymisemme riippuu metsistä”

Eeva Kilpi kertoi vuonna 2010 haluavansa ravistella naismetsänomistajia. Tässä Aarteen arkistojutussa hän kannustaa naisia huonoon käytökseen ja uhmaamaan järjestystä.
Kuva: Raisa Kyllikki Karjalainen

Kirjailija Eeva Kilpi muistaa elämänsä metsät. Esimerkiksi hämärän, lumisen kuusimetsän evakkomatkallaan Kolkontaipaleen asemalta 70 vuotta sitten.

”Silloinkin oli kovat pakkaset, oli ankarat taistelut ja rintama pettämäisillään, Hiitolaakin pommitettiin kovasti.”

Kolkontaipale – mikä kohtalokas paikannimi. Sotien jaloista Eeva, omaa sukua Salo, päätyi Tapiolaan, jossa hän on asunut jo miltei viisi vuosikymmentä samassa rivitalonpäädyssä. Metsänimet ovat seuranneet kirjailijaa aina: Hiitola ja Tapiolahan ovat metsän synonyymejä, Hiiden ja Tapion asuinsijat.

Olohuoneensa ikkunasta Eeva Kilpi voi katsella lähimetsää, jota hän on puolustanut kynsin hampain Espoon kaupungin metsänhoitotoimenpiteiltä.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Rakkain hänen metsistään on Mikkelin seudulla.

”On onnellista, jos molemmat puolisot nauttivat yhtä lailla metsässä olemisesta. Esimerkiksi sienestys on tärkeä ja ylevöittävä harrastus.”
”On onnellista, jos molemmat puolisot nauttivat yhtä lailla metsässä olemisesta. Esimerkiksi sienestys on tärkeä ja ylevöittävä harrastus.” Kuva: Raisa Kyllikki Karjalainen

Kirjailijan tuotantomaisema

Siellä hän on kirjoittanut kaikki kirjansa 70-luvun alusta lähtien, ja siellä, mökkinsä ympärillä, hän omistaa kolme hehtaaria rauhoitettua metsää.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

”Mie olen sitä mieltä että maata ei voi omistaa. Maapallo on yhteis­tä ja sitä ei omista kukaan. Silti mie haluan omistaa sen pienen metsän ja rakastaa ja suojella sitä ja puolustaa sitä vihamiehiä vastaan.”

Mökkitie 17 kilometrin päässä Mikkelistä on heinittynyt miltei umpeen, ja Eeva pelkää aina että auto juuttuu kiinni. Tontin on vallannut keltainen vadelma; se on kuin piikikäs viidakko, jonka läpi kirjailija rupikonnaa varoen tallaa kapean polun ovelle. Pihan reunamilla on syreeneitä ja vanhoja mustaviinimarjapensaita, ja heinikon alta pilkistää iiriksiä ja akileijoja. Viime kesän yllätys oli valtava metsämansikkasato. Siitä riitti poimittavaa myös poikien perheille, kun nämä tulivat käymään.

Mökkimetsä on virallisesti rauhoitettu, ja suojelupäätöksessä lukee, että metsä on ”kirjailijan tuotantomaisemaa”.

”Siitä mie olen jälkeenpäin ollut ylpeä. Hyvä ihme, sehän on ihan kunniallista metsän käyttöä!”

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Ympärillä olisi vielä parikymmentä hehtaaria seurakunnan metsää, jonka Eeva haluaisi. Hän teki siitä ostotarjouksen jo markka-aikana, mutta kauppa ei ole toteutunut. Metsässä on rontteikkoja ja rotkoja, ja laakso, johon majavat ovat kaataneet isoja haapoja ristronkkeliin.

”Ei se kelpaa metsätalouskäyttöön. Mie haluaisin jättää sen luonnon käsiin.”

Eeva Kilpi uskoo, että metsä ylläpitää terveyttä. Vaikka hänen yksinäisiin mökkikesiinsä liittyy vain vähän näkyvää toimeliaisuutta, ne ovat täynnä elämistä.
Eeva Kilpi uskoo, että metsä ylläpitää terveyttä. Vaikka hänen yksinäisiin mökkikesiinsä liittyy vain vähän näkyvää toimeliaisuutta, ne ovat täynnä elämistä. Kuva: Raisa Kyllikki Karjalainen

Metsiä pitkin kotiin

Hiitolaan ja Impilahdelle jäi Eeva Kilven isältä kolmesataa hehtaaria talousmetsää.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

”Isä osti metsiä myydäkseen niistä isoja puita, mutta sitä ennen hän vei meitä sinne marjaan ja sie­neen. Ne olivat rakkaita ja arvos­tettuja paikkoja. Aina hän katsoi, oliko metsässä hyvä taimisto, sillä taimisto oli se joka antoi tulevai­suuden. Siksi minulle on kauhistus, kun taimikko tuhotaan, kun sille ei anneta arvoa”, Kilpi sanoo.

Kirjailija suree ja paheksuu myös sitä, että metsänpohja hakkuiden yhteydessä rikotaan ja tuhotaan vuosikymmenten aikana kehittynyt kasvillisuus – kämmekät, lehdokit ja talvikit, mustikat ja sienimaastot.

Raja jäi lähelle, koti miltei katseenkantaman päähän. Myöhemmin isä seisoi korkealla kalliolla Vuoksenniskan Salopeltolassa ja haaveili kulkevansa vielä kerran metsiä pitkin Hiitolaan. Varmasti hän olisi sinne osannutkin.

Eeva Kilpi on käynyt Hiitolassa viisi kertaa sen jälkeen, kun sinne alkoi 80–90-luvun taitteessa pääs­tä. On ollut sykähdyttävää nähdä lapsuuden polut, niityt ja rantakalliot ja näyttää ne jälkeläisille.

Pojantyttäristä vanhin odottaa vauvaa. Ensi kesänä syntyy Eevan ensimmäinen lapsenlapsenlapsi, ja kirjailijasta tuntuu kuin histori­an aallot löisivät hänen ylitseen.

”Kaikki talvisodan muistot, se järkyttävä vaihe Suomen historiassa, ja nyt on syntymässä jo kolmas sukupolvi, joka saa kasvaa rauhan ajan Suomessa. Ja mie olen vielä hengissä todistamassa sen!”

Ihminen on osa luontoa

Kuluneena kylmänä ja lumisena talvena Eeva Kilpi on ajatellut perhosen siiven värähdyksiä. Vanha totuus, että metsät ovat maa­pallon keuhkot, tuntuu nykyään todemmalta kuin koskaan.

”Ilman keuhkoja me emme tule toimeen. Meidän selviytymisemme riippuu metsistä, niiden olemassaolosta ja monipuolisuudesta.”

”Kun on metsän kanssa teke­misissä ja omistaa sitä pienenkin läntin, joutuu koko ajan ikään kuin tekemään tiliä itsensä kanssa ja suhteessaan luontoon.”

”Etenkin kun on yksin metsässä, kaikki alkaa puhua ympärillä, sumu nousee ja metsä kuvastuu lampiin, niin anteeksi pyydellen siellä astelee, yrittää olla häiritsemättä. Siellä ei tosiaankaan tunne olevansa luomakunnan herra.”

Kilpi ei pidä sanasta ”ympäristö”, koska luonto ei ole vain jotakin, mikä ympäröi ihmistä. Luonto on ihmistä suurempi kokonaisuus ja säilyäkseen ihmisen on opittava nöyrästi kunnioittamaan luontoa.

Ekometsätalouden Liittoa Eeva Kilpi arvostaa ja tukee, vaikka ei juuri jaksa käydä sen kokouksissa. Hän ei muutenkaan ole oikein yhdistysihminen. Vuosia sitten hän erosi Suomen Luonnonsuojeluliitosta kauhistuttuaan sen pienpetovastaista kampanjaa. Sittemmin hän kyllä leppyi ja liittyi uudestaan jäseneksi.

Kilpi on huolissaan siitä, riittääkö metsän eläimille luonnollisia elinympäristöjä. Niiden pitäisi olla kyllin laajoja ja tarjota mahdollisuus pitkiin elämänkaariin eläinsukupolvesta toiseen. Missään nimessä hän ei hyväksy metsästystä kansallispuistoissa.

Kirjailija on ollut yli kaksikymmentä vuotta kasvissyöjä. Hänen 80-vuotispäivillään pari vuotta sitten tarjottiin yksinomaan kasvisruokaa; karjalainen sienikaviaari ja kasvislasagne maistuivat hyvin myös suvun lapsille. Kesäisin asiointireissu kaupunkiin tuntuu menevän hukkaan, jos Mikkelin torilta ei saa lanttusupikkaita, sellaisia puolikuun muotoisia, ruistaikinaan leivottuja.

Huonosti käyttäytyviä naisia

Sekä eläinsuojelussa että metsien suojelussa Eeva Kilpi on ollut pettynyt siitä, että naiset eivät ole saaneet aikaan näkyvämpiä muutoksia.

”Miksi suomalaiset naiset, nuo vapaat sielut, suostuvat astumaan miesten luomiin metsänhoitorakenteisiin henkisesti miehen asuisina?”

”Naiset ovat pitkään puhuneet siitä, kuinka paljon metsä ja luonto heille merkitsevät, ja sitten kun heistä itsestään on tullut metsänomistajia, he ovat alkaneet noudattaa ylhäältä saneltua metsänkäsittelyä. Tässä asiassa tahtoisin ravistella naisia. Kun te kerran omistatte, käyttäkää valtaanne! Harkitkaa, mitä todella haluatte ja mitä arvostatte elämässä. Unohtakaa turha herranpelko.”

Kilpi kannustaa naisia huonoon käytökseen, uhmaamaan järjestystä ja käyttämään puheenvuoroja. Näin siitä huolimatta, että hänellä itsellään on huono omatunto kaikista niistä kerroista, jolloin hän on ärähtänyt julkisesti, aiheuttanut hämminkiä ja rikkonut hyvin juosseen keskustelun.

”Mutta kun mie tiedän, että on paljon naisia, jotka ajattelevat näistä asioista aivan toisin kuin vallalla oleva systeemi.”

Hänellä on tallella pinoittain kirjeitä, joissa naiset kertovat rakkaudestaan metsään ja siitä, kuinka he ovat itkeneet surunsa metsässä ja selviytyneet vaikeista elämänkohtaloista. ”Suomalaiset naiset kirjoittavat hirveän hyvin!”

Itse hän juoksi viime kesänä suurin piirtein yöpaitasillaan ulos pysäyttämään metsurin, joka oli lähistöllä kaatamassa terveitä haapoja. Siitä on sitten seurannut ikäviä palavereja, joissa Eeva on tuntenut puolustavansa miltei yksin kaikille tapiolalaisille tärkeitä lähimetsiköitä.

”Olen sanonut, että mie en aio elää kuin satavuotiaaksi, jättäkää nämä puut edes siihen asti rauhaan ja harkitkaa sitten uudestaan.”

”Mutta yhtään katselmusta mie en varmaan enää kestä, mie saan infarktin ja kaadun dramaattisesti jonkun kuusen juurelle.”

Jatkuvuuden ydin

Viime aikoina Eeva Kilpi on toistuvasti uneksinut eksyvänsä Lontoota muistuttavaan suurkaupunkiin. Hän uskoo unen pakahdutta­van tunnelman johtuvan siitä, että hän joutui sodan jälkeen, parikymppisenä, lähtemään vuodeksi Englantiin piikomaan. Se kuului pakollisena hänen englantilaisen filologian yliopisto-opintoihinsa.

Sen sijaan sotaunia Eeva ei ole nähnyt, vaikka talvisota on viime kuukausina ollut niin paljon esillä tiedotusvälineissä. Hän arvelee kirjoittaneensa ahdistavimmat sotamuistot itsestään kirjoihinsa.

Milloinkaan hän ei unissaan eksy metsään eikä pelkää metsään eksymistä myöskään valveilla ollessaan.

Hänestä on kiehtovaa, että edel­leen voi jostakin Amazonasista löytyä heimo, joka saa sademetsästä kaiken elantonsa, niin ruoan kuin lääkkeetkin. Heimo, joka osaa elää sopusoinnussa luonnon kanssa.

Runokokoelmassaan Animalia (1987) Eeva Kilpi kirjoitti: ”Saada kuolla pois / kuluttamasta/ -- / pois syömästä muitten elämää / omansa säilyttääkseen.”

”Biologi Veikko Neuvonen tuli minua haastattelemaan ja sanoi, että siinä sie menet liian pitkälle, kyllä kaikessa elollisessa on ideana jatkuvuus.”

”Olen ollut hyvilläni siitä, että hän puhui tuota runoa vastaan. Nyt, kun mie odotan syntyväksi lapsenlapsenlastani, en voi olla ajattelematta, että myös ihmisellä on oikeus ajatella jatkuvuutta!”

Artikkeli on julkaistu Aarteessa 3/2010.

Metsäpalvelu

Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.