Hirsipuiden myynti on metsänomistajalle kannattavaa – Erikoispuu­tavaralajista maksetaan parempi hinta kuin tukista

Kuva: Hanne Manelius

Maaliskuinen hanki kantaa komeasti, kun metsäasiantuntija Teemu Kivi lumikengät jalassaan tarpoo männikköä alarinteen suuntaan.

Järeän männyn juurelle saavuttuaan hän ottaa repustaan mittasakset ja tarkistaa niillä puun rinnankorkeus­läpimitan. Sitten hän mittaa puun vielä uudelleen, tällä kertaa alarinteen puolelta. Lopuksi hän piirtää spraymaalilla oranssin X-merkin rungon kylkeen.

Tammikuussa Kiven työkaveri, Päijänteen metsänhoitoyhdistyksen hankintavastaava Joonas Huovila, oli saanut puhelun pirkanmaalaiselta hirsitalovalmistajalta. Sieltä kysyttiin, olisiko yhdistyksen kautta mahdollista tilata hirsirakentamiseen soveltuvia runkoja.

”Joonas otti asian puheeksi aamupalaverissa, ja ajattelin heti että bingo.”

Syksyllä 2019 Kivi oli käynyt tilakäynnillä Laukaan Lievestuoreen Puttolankylällä. Käynnin päätteeksi hän kiipesi metsänomistajan kanssa rinteen laelle laavulle ihailemaan alla kasvavaa yli satavuotiasta männikköä. Muisto tilakäynnistä nousi nyt hänen mieleensä.

”Nostin varovasti käteni ja sanoin, että saattaisin tietää sopivan kohteen.”

Hirsirakentamiseen käytettävien runkojen mitta- ja laatuvaatimukset ovat tarkat. Tällä kertaa haetaan runkoja, joiden rinnankorkeusläpi­mitta on 35–38 senttiä. Kuva: Hanne Manelius

Jokaisella metsänomistajalla on oma tapansa hoitaa metsäänsä. Jos hirsipuiden korjuu olisi edellyttänyt avohakkuuta, Kivi ei olisi ottanut tilan omistajiin yhteyttä. Hän tiesi ennalta, että metsänomistaja pyrki viimeiseen asti niitä välttämään.

Poimintahakkuu, jossa hirsirakentamiseen soveltuvia runkoja poistettaisiin sieltä täältä, sen sijaan sopi metsänomistajalle hyvin. Hakkuiden jälkeen maisema säilyisi edelleen metsäisenä, ja aukkopaikkoihin todennäköisesti syntyisi luontaisesti taimikkoa uutta puu­sukupolvea varten.

Lisäksi metsänomistajaa miellytti ajatus, että oman metsän puita käytettäisiin hirsitalojen rakentamiseen.

Puukaupassa sovittiin metsäkuviot, joille poimintahakkuut kohdistuisivat. Sen jälkeen Kivelle annettiin vapaat kädet valmistella korjuun toteutus.

Yksitellen valitut rungot kaatoi pieksämäkeläisen TS-Metsä Oy:n hakkuukone. Kuva: Hanne Manelius

Kulkiessa pysyy lämpimänä, mutta jos jää paikalleen, pakkanen alkaa nopeasti nipistellä nenää. Leimikkoa puoli yhdeksästä lähtien edestakaisin kulkenut Kivi ei kuitenkaan valita.

”On tämä korpijääkärin hommaa, mutta pitäähän sitä auttaa, kun on tällaisen työmaan luvannut hoitaa.”

Sitä paitsi nyt ollaan jo voiton puolella. Aamuvuorossa saatiin korjattua 112 mottia puuta, ja iltatuuriin tullut TS-Metsän Joonas Säämänen käynnistelee parhaillaan Ponssea jatkaakseen urakkaa. Jos mitään yllättävää ei satu, leimikko valmistuu tänään.

Vielä viikko sitten näytti siltä, ettei leimikolle päästä ollenkaan. Lunta oli pyryttänyt pitkin talvea siinä määrin, ettei metsään ollut mitään asiaa ilman lumikenkiä eivätkä edes lumikengät kantaneet puuterilumen päällä.

”Ilman hangen kantavaa kuorta olisi korjattavien puiden leimaaminen ollut kuoleman rasti”, Kivi huokaa.

Vaikka puut olisi saatu leimattua, metsäkoneet eivät olisi päässeet työmaalle. Kivi nyökkää kohti metsäautotietä, jota reunustavat edelleen metriset penkat.

”Onneksi tuli suojasäätä ja penkat painuivat. Viikko sitten tämä tie oli kuin kapea kanjoni.”

Selkärepussaan Kivellä on eväät, mittasakset ja termospullollinen lämmintä juotavaa. Tämänkaltaisia leimikoita, joissa metsäneuvoja saa viettää koko päivän ulkosalla, ei osu kohdalle joka viikko.

”Kentällä käytettävää työaikaa ei ole paljon, mutta suoria puita ei näkisi ilmakuvasta.”

Mittasakset ovat tarpeen, sillä rinteisen kasvupaikan vuoksi suuri osa rungoista muistuttaa läpileikkaukseltaan enemmän soikiota kuin ympyrää.

”Rinnankorkeusläpimitta voi toiselta kupeelta olla 36 senttiä mutta toiselta vain 29 senttiä.”

Joskus täydellisen puun huomaa jo kaukaa.

”Mutta sitten on niitä tapauksia, joissa juurella on vastassa pettymys.”

Puttolankylän leimikolta Kivi on etukäteen valinnut puita, joiden rinnankorkeusläpimitta on 35–38 senttiä. Suurempiakin metsästä löytyy, parhaimmillaan jopa 45-senttisiä, mutta hirsitalovalmistajan tarpeisiin ne olisivat liian suuria.

Kauempaa metsästä kuuluu humaus, kun jälleen yksi runko jysähtää hangelle. Motokuski Säämänen katkoo pöllit 4–6,7 metrin pituisiksi.

TS-Metsän Joonas Säämänen tarkistaa rungon mitan. Hirsipuiden korjuu on kannattavaa myös korjuuyrittäjälle, sillä rungot ovat järeitä ja motteja kertyy nopeasti. Kuva: Hanne Manelius

Tiukkasyinen, verkkaan kasvanut puu on hirsirakentamiseen parasta raaka-ainetta. Teemu Kivi seisahtuu ajouralle ja katselee hetken ympärilleen.

”Suomi on ollut osa tsaarin Venäjää, kun nämä puut olivat taimia. Jonkun toisen omistuksessa tässä kohden olisi ollut jo 25 vuotta sitten nuorta metsää. Mutta hyvää ei tule kuin ajan kanssa.”

Kiven oma arvio on, että tulevaisuudessa tiettyä tarkoitusta varten suunnitellut, määrä­mittaiset hakkuut tulevat yleistymään.

Nykyinen metsälaki on edeltäjiään selvästi sallivampi erilaisten hakkuutapojen suhteen, eikä harventaminen ole aina huono vaihtoehto edes yli satavuotiaassa metsässä. Kivi kuitenkin painottaa, että hakkuiden tulee aina olla lainmukaisia.

”Metsää ei saa ryöstöhakata, vaan täytyy pitää huoli siitä, että metsään jää myös valtapuustoa.”

Puttolankylän leimikossa puut ovat terveitä. Juurikäävän vaivaamaan, iäkkääseen kuusikkoon ei yksikään metsäammattilainen tarjoaisi muuta kuin avohakkuuta.

Päijänteen metsänhoitoyhdistykseltä hirsirakentamiseen soveltuvia pöllejä kysellään joka vuosi. Ei kuitenkaan joka kuukausi.

”Talvikaatojahan nämä ovat, jottei puun väri muutu”, Kivi huomauttaa.

Lämpimällä säällä kaadettuihin runkoihin iskee herkästi sinistäjäsieni, joka värjää puun pikkuhiljaa levitessään sinisenmustaksi.

Ennen vanhaan, kun hirret kuorittiin käsipelillä, sekin työ tehtiin aina talvella. Näin varmistettiin se, että hirsiin ei pääsisi epäpuhtauksia kuten hiekkaa tai maa-ainesta.

Metsänomistajalle hirsipuiden myynti on kannattavaa, sillä kyseessä on erikoispuu­tavaralaji, josta maksetaan parempi hinta kuin tukista. Kohteesta riippuen hintaero voi olla kymmenen euron luokkaa motilta.

Korjuu on kannattavaa myös korjuuyrittäjälle, sillä järeistä tukkipuista kuutioita kertyy joutuisasti.

”Ei tätä yrittäjän tarvitse tuntitöinä tehdä”, Kivi huomauttaa.

Jostakin talvitakin uumenista kantautuu puhelimen soittoääni. Langan toisessa päässä on ajokoneen kuljettaja, joka kyselee, onko tieosuuden viimeinen pätkä lavetilla kuljettavassa kunnossa.

”Kyllä tästä selvitään, tule tänne vaan.”

Pitkään eivät pöllit ehdi tienvarsivarastossa odottaa, kun tukkiauto jo tulee ja vie ne loppukäyttäjälle. Hirsirakennuksen seinässä rungot varastoivat hiiltä seuraavat sata vuotta tai kauemminkin.

Teemu Kivi nakkaa reppunsa auton takakonttiin. Työpäivä on pulkassa, kotona odottaa ruoka ja sauna.

”Kyllä tämmöisen päivän jälkeen nukuttaa.”

Artikkeli on julkaistu Aarteessa 1/2022.

• Viidentoista viime vuoden aikana Suomesta on viety hirsirakennuksia yli 40 maahan noin 1,5 miljardin euron arvosta.
• Huippuvuonna 2007 viennin osuus oli yli 50 prosenttia koko tuotan­nosta.
• Suomalaista hirttä voi ulkomailla löytää esimerkiksi hotelleista, golfkeskuksista tai sairaaloista.
• Suomalaisia talomalleja ei viedä, vaan rakentaminen sovitetaan yhdessä paikallisen arkkitehdin kanssa sopivaksi sikäläiseen arkkitehtuuriin ja kulttuuriin.