Jutut 27.10.2017

Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan uusi, odotettu filmatisointi saa ensi-iltansa perjantaina 27. lokakuuta. Pääosa kuvauksista tehtiin metsissä.

Kuule, vänskä. Mis sie tarvitset oikei hyvvää miestä? Täs siul on sellane.

Niinhän se Rokan Antti lupasi, ja tuossa hän nyt marssii jalkaväkijoukkueen mukana Suomenlinnassa.

Tai tietysti kyseessä on Rokkaa näyttelevä Eero Aho. Vierellä etenevät Hietanen eli Aku Hirviniemi, Koskelan roolin saanut Jussi Vatanen ja Lahtinen alias Joonas Saartamo. Joukkoa johtaa luutnantti Lammio, Samuli Vauramo.

Kaartin soittokunta soittaa Jääkärimarssia, kun aseväki etenee Suomenlinnan kirkon edustalla olevalla aukiolla. On lokakuu 2016, ja menossa on Äänislinnan paraatin kuvaaminen uuteen Tuntematon sotilas -elokuvaan.

”Kaikki kuvaukset tehdään Suomessa”, kertoo mustaan kevyttoppatakkiin pukeutunut ohjaaja Aku Louhimies, jolla on hetki aikaa puhua elokuvasta kuvaustohinan keskellä.

”Paraatin kuvaamisesta on määrä selviytyä kolmella otolla, korkeintaan neljällä.”

Johannes Wiehn
Petroskoin eli Äänislinnan paraatia kuvattiin viime syksynä Suomenlinnassa.

Metsätöissä yötä päivää

Lähes vuotta myöhemmin, kun elokuva on leikattu ja valmiina levitykseen, Louhimies kertoo, että kyllä kohtaukseen tarvittiin viideskin otto.

Takana on 80 kuvauspäivää, joista pääosa vietettiin metsissä. Kuvaukset alkoivat kesäkuussa 2016 Kotkan ja Haminan seudulla ja jatkuivat Hämeenlinnassa ja Kouvolassa, Pohjois-Karjalassa ja Helsingissä.

Tämän vuoden helmikuussa kuvattiin vielä pari viikkoa Kuhmossa. Talvikuvaukset piti alun perin tehdä Karjalan prikaatin mailla Kouvolan Vekaranjärvellä. Luonto puuttui kuitenkin peliin.

”Jouduimme siirtymään etelästä sinne, missä olisi varmasti lunta.”

Näyttelijät olivat kuvausten aikana yötä päivää metsätöissä. He nukkuivat metsissä puolijoukkueteltoissa ja ottivat kipinävuorot.

”Näyttelijät kantoivat tavallista enemmän vastuuta. Se hitsasi heitä yhteen”, Louhimies sanoo.

Louhimies itse ja muu tuotantopuolen henkilöstö nukkuivat Puolustusvoimien parakeissa, joihin majoittuu tavallisesti kertausharjoitusten reserviläisiä ja vapaaehtoisten maanpuolustuskurssien osallistujia.

Tommi Hynynen / Elokuvaosakeyhtiö Suomi 2017
Mannerheimin syntymäpäiväjuhlat. Oikealla Koskela (Jussi Vatanen), keskellä Rokka (Eero Aho) ja Hietanen (Aku Hirviniemi), vasemmalla Salo (Akseli Kouki).

Ei mitä tahansa metsää

Saatanan tonttu. Minä sotken sun suohon. Noin alikersantti Lehto höykytti sotamies Riitaojaa.

Mennäänpäs mokoman suon yli, että heilahtaa. Näin kehotti kapteeni Kaarna.

Perkele kun täällä on kannotkin kun kerjupoikia... Siinä kiukutteli pulkkaa kiskonut alikersantti Lahtinen.

Uusinta Tuntematonta sotilasta kuvattiin erilaisissa metsissä. Oli soita mutta myös sankkaa kuusikkoa ja lehtomaista metsää.

”Ulkomaalaisten on vaikea ymmärtää meidän tarkkaa metsätyyppien jaottelua. Mutta onhan siinä suuri ero, edetäänkö suolla vai kuivassa kangasmetsässä”, Louhimies sanoo.

Hän liikkui metsissä runsaasti jo ennen kuvausten käynnistymistä etsiessään kuvauspaikkoja.

”Metsä on keskeisessä osassa elokuvassa. Tarvitsimme kuvauksiin erilaisia metsiä, jotta kohtaukset eroaisivat toisistaan.”

Taistelukohtaukset tehtiin pääasiassa Karjalan prikaatin ampumaharjoitusalueella Vekaranjärvellä. Sen varoalueella lähellä Repoveden kansallispuistoa oli monimuotoista metsää, jossa kuvausryhmällä oli lupa räjäytellä puita ja kaivaa juoksuhautoja.

Räjäyttely hirvitti Louhimiestä, mutta oloa helpotti tieto siitä, että metsää tuhoutuisi myöhemmin joka tapauksessa ampumaharjoituksissa.

”Räjäytetyistä puista osa käytettiin kamiinoissa polttopuuna, osa rungoista jätettiin lisäämään luonnon biodiversiteettiä.”

Johannes Wiehn
Ohjaaja Aku Louhimies liikkui paljon metsissä jo ennen kuvausten käynnistymistä etsiessään kuvauspaikkoja.

Kansallisaarteen uusi versio

Palataan hetkeksi Suomenlinnaan, elokuvan Äänislinnaan.

Kovaääniset toistavat, että seuraavan kuvauksen alkuun on yhdeksän minuuttia. Liikenne laitetaan poikki. Vanhoihin vaatteisiin pukeutuneet avustajat pläräävät kännyköitään.

”Siirtykää kymmenen metriä taaksepäin. Tuplataan yleisö”, apulaisohjaaja Joona Mielonen kuuluttaa megafoniin. ”Ja sitten marssiosasto liikkeelle.”

Noin 70 hengen filmiryhmän lisäksi avustajia on lähemmäs parisataa. Digitaalisen monistamisen avulla lopullisessa elokuvassa näyttää siltä, että paraatia seuraa paljon suurempi väkijoukko.

Sotilasosasto liikkuu taas. Sitä kuvaa kolme kameraa. On polkupyörällä eteneviä sotilaita, suomenhevosten vetämä tykki, motorisoituja joukkoja ja jalkaväkeä. Yksi avustajista ei pysy tahdissa, ei sitten millään.

Kuvauksia seuraa myös Jari Olavi Rantala, elokuvan toinen käsikirjoittaja Louhimiehen ohella. Uusi Tuntematon on uskollinen Väinö Linnan romaanin hengelle. Käsikirjoitus pohjaa myös Sotaromaaniin, Tuntemattoman sotilaan alkuperäiseen versioon.

”Tarkoituksena ei ole tehdä kopiota edellisistä elokuvista vaan täysin oma versio suomalaisten kansallisaarteesta”, Rantala kertoo. Elokuva kuitenkin kunnioittaa teoksen aikaisempia tulkintoja, myös teatteri- ja oopperaversioita.

Vähän ennen kuin marssijat saapuvat, paraati­kenttää reunustavan talon ovi aukeaa, ja asukas astuu koleaan säähän sortseissa, roska­pussi kädessään. Päitä kurkistelee ikkunoissa. Koiran­ulkoiluttajia ja turisteja pysähtyy ihmettelemään menoa.

”Ei tartte leffaan mennä, kun kattelee täällä”, vitsailee kuvausta kiinnostuneena seuraava keski-ikäinen mies.

Johannes Wiehn
Suomenlinnassa tarvittiin myös siviilipukuisia avustajia esittämään Petroskoin asukkaita.

Maastotaitojen harjoittelua

Näyttelijät tekivät taustatyötä sota-ajasta jututtamalla sotaveteraaneja. Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen vapaaehtoiset opettivat maastotaitoja, lämpimänä pysymistä ja perinnevarusteiden, kuten metsäsuksien käyttämistä. Kun ollaan pitkiä päiviä ulkona, pitää tietää, kuinka kylmässä toimitaan ja kuinka kesällä huolehditaan nesteytyksestä.

”Osalle ne olivat uusia asioita, mutta ennen ei kuulemma ole ollut koulutettavana näin oppivaista ja innokasta joukkoa. Ei edes erottanut, kuka näyttelijöistä oli käynyt varusmies- ja kuka siviilipalveluksen”, Louhimies kertoo.

Everstiluutnantti Juha Mälkki piti vaikuttavia oppitunteja siitä, mitä ihmisessä tapahtuu sodan aikana fyysisesti ja psyykkisesti. Ville Kivimäen Tieto-Finlandian voittanut kirja Murtuneet mielet kului monen näyttelijän käsissä.

”Ilmeisesti perehdytys oli hyvää, sillä elokuvanteon jälkeen Eero Aho ylennettiin reservin ylikersantiksi. Kaipa vuosi leffassa luettiin kertausharjoitukseksi.”

Kun näyttelijät pukivat sarkapuvut päälle, he eivät ottaneet kännyköitä mukaan.

”Varotoimet olivat tarkat räjäytyskohtauksissa. Näyttelijöillä piti olla herkeämätön huomio työssänsä. Näyttöjen tuijottaminen ei tullut kysymykseen.”

Juuli Aschan / Elokuvaosakeyhtiö Suomi 2017
Rokka (Eero Aho) ja Kariluoto (Johannes Holopainen) vyöryttävät ampumahautaa.

Metsän vaatimukset

Suomenlinnassa välittömästi kuvausalueen ulkopuolelta alkaa pieni kylä, jossa on kuvausrekvisiittaa, kuten kuorma-autollinen vanhojen sotilasautojen romuja. On kahvi- ja ruokateltta ja tekniikan tarvitsemia autoja. Ylen pakettiauto on täynnä vanhoja sotilaskiväärejä.

Voi kuvitella, että kun kuvauksia tehdään metsissä, logistiikka vaatii erityisen paljon huomiota.

”Kun useampi sata ihmistä ruokitaan pienen metsäautotien päässä, ei ruoankuljetukseen voi käyttää mitä tahansa ajoneuvoa”, Louhimies kertoo esimerkin.

Sota on odottelua. Entä sotaleffan kuvaukset?

”Kuvauspäivät olivat melko intensiivisiä. Teimme työtä viitenä päivänä viikossa, viikonlopuiksi matkustettiin kotiin.”

Niin elokuvaohjaajana kuin reservinupseerinakin Louhimies teki havaintoja metsän merkityksestä Suomea puolustettaessa. Harmaat ja vihreät vaatteet sulautuivat luontoon todella hyvin. Eräässä kohtauksessa oli parisataa avustajaa, mutta Louhimies erotti heistä kuvaustilanteessa vain kolme.

”Sotilaat olivat hyvin maastoutuneina. Ei sitä ruvettu mitenkään muuttelemaan, kohtaus pidettiin realistisena.”

Tommi Hynynen / Elokuvaosakeyhtiö Suomi 2017
Lahtinen (Joonas Saartamo) purnaa mutta ei jätä konekivääriään.

Säällä kuin säällä

Louhimies pitää itseään etuoikeutettuna, koska sai tehdä suuren työrupeaman Suomen metsissä monena eri vuodenaikana.

”Viihdyn Suomen luonnossa ja tykkään liikkua metsässä”, sanoo ohjaaja, joka kuvaa itseään kaupunkilaiseksi luontoihmiseksi. Hänen harrastuksiinsa kuuluvat vaeltaminen, metsästys ja kalastus.

”Monia kuvauspaikkoja ja niissä koettuja hetkiä ei tosin pystynyt tallentamaan elokuvan keinoin. Aamuista usvaa kedoilla, tuulihaukkoja ampuma-alueiden yläpuolella, ilveksen tuoreita jälkiä lumessa, kaakkuria hiljaisella lammella.”

Elokuvaa tehtäessä kantavana periaatteena oli se, että kuvauksia tehdään metsässä säällä kuin säällä.

”Eihän sodassakaan mietitty, missä säässä soditaan. Mekin teimme työn vallitsevissa olosuhteissa. Dramaattisia kohtauksia saattoi syntyä kauniissa säässä ja kauniita kohtauksia sateessa. Sään muuttumista ei odoteltu.”

Kuten vänrikki Kariluoto rohkaisi itseään ja joukkuettaan etenemään:

Ei jäädä tuleen makaamaan!

 

Artikkeli on julkaistu Aarteessa 9/17.