Jutut 12.01.2018

Pekka Soini keksi Kauhajoen Karhun puheenjohtajana erikoisen varainhankintatavan: hän poistaa ongelmapuita kiipeilytekniikalla.

Tuskin ihan heti löytyy yhtä intohimoista puunkaatajaa kuin Pekka Soini. Kauhajoella asuva sähköinsinööri on erikoistunut viheliäisimpiin ongelmapuihin, jotka hän hävittää kiipeilytekniikalla. Mitä hankalampi tapaus, sitä hurjemmalla innolla mies työhön ryhtyy.

Fyysisiä haasteita rakastavalle 53-vuotiaalle Pekalle kyse on harrastuksesta, jonka avulla hän kartuttaa kotipaikkakuntansa urheiluseurojen kassoja.

Erikoisen varainhankintatavan Pekka Soini keksi vuonna 2013 toimiessaan Kauhajoen Karhun puheenjohtajana.

”Olin puheenjohtajana kuusi vuotta. Hyvinä vuosina saimme yritysten tukirahaa helpommin, mutta sitten tuli lama, ja oli pakko miettiä uusia keinoja hankkia rahaa. Näin sain toteutettua pitkäaikaisen haaveeni kiivetä puihin niin kuin Kanadan metsurit tosi-tv-sarjassa”, hän kertoo.

Puunkaadosta saaduilla varoilla tuetaan muun muassa tanssiurheilua, joka tunnetusti on kallis harrastus.

”Nyt perheet eivät joudu maksamaan niin paljon lastensa harrastuksesta.”

Johannes Tervo / VL-arkisto
Puiden poistaminen on muun muassa soutua harrastavalle Pekka Soinille myös oiva tapa pitää yllä fyysistä kuntoa.

Fyysistä ja henkistä haastetta

Pekka Soini on aina tehnyt mielellään metsätöitä, mutta tämä laji tuntuu vielä enemmän omalta. Se sisältää sopivasti miehen kaipaamaa fyysistä haastetta ja aivojumppaa.

Laskuvarjohyppyäkin harrastanut mies haki kaatohommaan oppia Tuomarniemen metsäoppilaitoksessa järjestetyltä kurssilta.

Sen jälkeen ei vapaa-ajan ongelmia ole ollut. Vuosittain Pekka kiipeää noin tuhanteen puuhun, karsii oksat mennessään ja pilkkoo rungon palatessaan.

Kaadettavat puut ovat yksi- tai kaksimottisia, joten Pekan ilta- ja viikonloppuharrastuksessa ei ole kyse mistään pikku puuhastelusta.

Pelin henki on se, että oksat ja pöllit putoavat puutarhojen, pihojen ja hautausmaiden tiukoissa paikoissa turvallisesti sinne minne pitääkin.

Erikoismiestä on tarvittu paljon varsinkin hautausmailla.

”Jokainen puu täytyy miettiä tarkkaan, sillä esimerkiksi ikivanha valurautaristi menee helposti palasiksi”, hän selvittää valmistautuessaan 20-metrisen koivun poistamiseen Vuorenmaan hautausmaalla Kauhajoella.

Puu huojuu puolen metrin päässä hautakivestä.

 

Velipoika ottaa kopin

”Täällä olen kaatanut jo parikymmentä koivua, ja saman verran on vielä kaatamatta. Tähän mennessä joukkoon ei ole mahtunut montakaan tervettä puuta. Lahoa näyttää olevan tässäkin.”

Koivu kasvaa aivan haudan vieressä, lähes kiinni kivisessä muistomerkissä. Kiveä ei tässä tapauksessa voi siirtää, ja paikka on niin tiukka, että Pekka on kutsunut avukseen kaksosveljensä Paavon. Apua tarvitaan, sillä latva on pudotettava rissapyörällä jarruttaen. Joskus avuksi lähtee vaimo Terttu.

”Kyllä tuollaisia hulluja tarvittaisiin muissakin urheiluseuroissa”, Paavo Soini nauraa ja vitsailee ottavansa veljestään kopin, jos tämä sattuu sopivasti tipahtamaan.

”Yhdelle ohikulkijalle kerroin, ettei minulla tässä muuta virkaa ole kuin kaataa puu, jos velimies saa sairauskohtauksen. Enhän minä sitä muuten sieltä alas saa.”

Johannes Tervo / VL-arkisto
Pekan apumiehenä kaadoissa toimii hänen kaksosveljensä Paavo Soini (vas.).

Kaikkina vuodenaikoina

Toistaiseksi Pekka on selvinnyt keikoista ilman haavereita. Pari vaarallisen tuntuista tilannetta on kyllä sattunut.

”Tuossa kotinurkilla Kauhajoen Kalkunmäessä katkoin yhtä tosi korkeaa mäntyä. Kun olin pudottanut latvuksen rissapyörän avulla, kova heijausliike irrotti sahan turvarenkaasta. Siitäkin silti hyvin selvittiin.”

Pekka ei epäröi kiivetä puuhun, vaikka rungolla olisi läpimittaa vaivaiset kymmenen senttiä. Tuuleton talvikeli on hänen mukaansa paras kiipeilysää. Haastavinta homma on kesähelteellä, kun hiki virtaa ja nestehukka iskee. Puita poistetaan silti kaikkina vuodenaikoina.

”Tämä on aivan loistavaa kuntoilua ja vastapainoa istumatyölle, jota teen päivät. Töiden jälkeen ei tarvitse lähteä salille, ja venyttelytkin tulee hoidettua tässä samalla”, sanoo puunkaataja, joka harrastaa myös monenlaista muuta liikuntaa kuten kirkkovenesoutua.

 

Helppoja puita ei olekaan

Vaikka Pekka tunnustautuu kiipeilyä ja korkeita paikkoja rakastavaksi extreme-mieheksi, mitään ei jätetä sattuman varaan. Juuri haastavuus on juttu, joka Pekkaa puunkaadossa kiehtoo.

”Kaikki puut ovat omia yksilöitään, eikä niitä mennä vain rutiininomaisesti kaatamaan. Helppoja tapauksia ei ole. Myös jokaikisen oksan kohdalla on mietittävä, millaisella kierteellä se täytyy heilauttaa ja päästää käsistään.”

Kun katsoo ketterän ja sporttisen puunkaatajan työskentelyä, mieleen tulee välähdyksiä televisiosarjasta, jossa seurattiin kylmäpäisten kanadalaismetsureiden työtä.

”Haaveenani on päästä joskus Kanadaan ja kiivetä oikein isoon puuhun syömään eväitä”, Pekka paljastaa.

Tähän mennessä suurin puu on ollut koivu Kauhajoen Hyypässä. Sen halkaisija oli 120 senttiä.

”Haastavin oli mänty Kristiinankaupungin Siipyyssä meren rannalla: Tuuli oli taivuttanut rungon hankalaan kulmaan, ja oksat roikkuivat mökin päällä. Vaijerilla puuta ei saanut oikaistua, joten ei auttanut kuin kiivetä. Jokainen oksa piti heittää tarkasti niin, etteivät ne menisi katosta läpi.”

Jos oksia on paljon, kuten isossa kuusessa saattaa olla, yksi tankillinen bensaa ei riitä, vaan välillä on laskeuduttava alas tankkaamaan.

Johannes Tervo / VL-arkisto
Kaadonsuuntaajalla puuta pystyy työntämään noin kolmen tonnin voimalla haluttuun suuntaan.

Hyvä bisnespuheenaihe

Soini on huomannut erikoisen harrastuksensa kiinnostavan kovasti bisneskumppaneitaan.

Hän aloitti puiden kaadon toimiessaan kuntayhtymän elinkeinoasiamiehenä. Nykyään Pekka vastaa myynnistä ja projekteista Finkomec-nimisessä yrityksessä, joka on erikoistunut kappaletavaran käsittely- ja siirtojärjestelmiin.

”On hyvä erottautua jollakin tavalla. Saatan lähettää bisneskumppaneille puunkaatokuvia ja kertoa harrastuksestani. Usein asiakas kysyykin ensimmäisenä, olenko nyt kiipeillyt puissa.”

Hän tapaa kertoa myös kahdeksasta moottorisahastaan, jotka kaikki on hankittu kolmen viime vuoden aikana. Suurin saha on lähes satakuutioinen.

”Ehkä tämä selittyy sillä, etten lapsena saanut tarpeeksi käyttää moottorisahaa, vaikka meillä oli metsää ja kävimme metsätöissä”, Pekka nauraa ja näyttää autonsa perästä monia muitakin puunkaadossa tarvittavia työkaluja. Osan niistä hän on itse suunnitellut.

 

Mies vastaan koivu

Pekka käynnistää moottorisahan, kiinnittää sen vyötäröllään olevaan koukkuun ja lähtee kiipeämään ylös. Katkottuaan alimmat oksat hän laskee sahan vaijerin varaan roikkuman. Piikkikengät pureutuvat puunrunkoon. Storppi rungon ympärillä varmistaa takakenoa työskentelyasentoa.

Pekka on vasenkätinen ja saha yhden käden mallia.

Näky hautausmaalla on kuin pyörremyrskyä seuraisi: lumi pöllyää ja oksat sinkoilevat penkalle. Ei aikaakaan, kun oranssi taituri on jo ehtinyt rungon puoliväliin ja alkaa valmistella latvan pudottamista.

Sieltä se saapuu alas siististi kuin hissikyydillä.

Pekka keikkuu korkealla oksattoman ja latvattoman rungon nokassa ja alkaa pilkkoa puuta pölleiksi. Koivu katoaa maisemasta, ja kiehtova näytelmä on äkkiä ohi.

Kannon vieressä seisoo onnellinen mies, tyytyväisenä kuin Tarzan voitetun taistelun jälkeen.


Artikkeli on julkaistu Aarteessa 1/2017.