Aarno Tekoniemi veisti lapsille eläintarhan poppelipuista: ”Kaikkea tehdään mitä pyydetään”

Pappilankankaan eläintarhan ensimmäinen asukas oli krokotiili. Kuva: Johannes Tervo

Tukkipuuksi kelpaamattomat muhkuramännyt, pahkapuut ja poppelit voivat kätkeä sisäänsä vaikka krokotiilin tai karhun, kun metsuri Aarno Tekoniemi, 58, poistaa puusta kaiken ylimääräisen.

”Niin yksinkertaista se on”, hän tapaa sanoa ihmettelijöille.

Teuvalla sijaitsevan Pappilankankaan hiihtomajan ympäristöön alkoi viime talvena ilmestyä lasten iloksi toinen toistaan hienompia viidakon ja metsän eläimiä.

Kaikki alkoi siitä, kun vanhan rauniokirkon pihamaalta poistettiin poppelit ja hiihtomajan puuhanainen Kaisu Viljanmaa keksi haluta niistä krokotiilin.

”Tuossa se on, elämäni ensimmäinen krokotiili”, nauraa Aarno, joka alun perin epäili, ettei poppelipuun rungosta riittäisi yhtenäistä värkkiä krokotiilin muotoilemiseen.

Hänen ainoa työkalunsa on moottorisaha, ja jokaisen työn on synnyttävä yhdestä puusta.

Koskaan ei voi tietää, mitä puun sisältä löytyy, kun Aarno Tekoniemi tarttuu moottorisahaan ja aloittaa veistämisen. Kuva: Johannes Tervo

”En meinannut päästä yhteisymmärrykseen itseni kanssa, vaikka kuinka vahtasin krokotiilin kuvaa. Yhtäkkiä yöllä neljän aikaan heräsin ja tajusin, miten se pitää tehdä. Sen jälkeen kaikki oli pläkkiselvää.”

Poppelipuun runko osoittautui käytännössä isommaksi kuin metsurin muistikuva rauniokirkon pihassa huojuneista puista oli. Ensimmäinen krokotiili sai seurakseen kaksi muutakin, ja materiaalia riitti lopulta kokonaiseen eläintarhaan.

Lasten silmistä loistava ilo on se, joka Aarnoa on vapaaehtoisessa projektissa eniten inspiroinut. Usein ympärillä on ollut iso joukko ihmettelijöitä seuraamassa, mitä puun rungon sisältä tällä kertaa löytyy. Aarnoa onkin alettu kutsua moottorisahataiteilijaksi.

”En kyllä ole löytänyt itsestäni taiteilijaa vielä. On identiteetti vähän hukassa”, hän hekottaa ja muistuttaa olevansa edelleen metsuri.

Miehellä on takanaan jo 42 vuotta jatkunut ura Metsäliiton metsurina. Tällä hetkellä hän on Etelä-Pohjanmaan alueella Metsäliiton ainoa ”verokirjametsuri”.

Työtä on riittänyt vuodesta 1975 tasaisesti niin, että koko pitkän uransa aikana Aarno on joutunut lomautetuksi yhden ainoan kerran, ja silloinkin vain kuukaudeksi.

Metsurilla ei Aarnon mukaan ole tyypillistä työmaata. Työvuosiin mahtuu perinteisen hakkuun ja raivaamisen lisäksi kuvion päivityksiä, risujen keräämistä, taimien istutusta, rajojen merkitsemistä ja joskus jopa konttoritöitä.

”Kaikkea tehdään mitä käsketään”, mies summaa.

Ammatinvalinta oli hänelle jokseenkin itsestään selvä, sillä myös isä ja viisi isoveljeä tienasivat leipänsä metsureina. Omaa metsää Tekoniemen perheellä ei ollut, mutta koti oli keskellä metsää Laihian Lounaalassa.

”Matkaa oli Laihian kirkolle 25 kilometriä ja Vaasaan 50. Nuorena haaveilin kondiittorin urasta, mutten ollut vielä 15-kesäisenä valmis lähtemään kouluun 50 kilometrin päähän. Tarkoitus oli tehdä metsurin hommia yksi vuosi ja aloittaa opinnot sen jälkeen. Näin pitkä vuosi siitä sitten tuli.”

”Kaikkea tehdään mitä pyydetään, vaikka krokotiileja.” Kuva: Johannes Tervo

Myös Aarnon isä oli taitava käsistään. Aarno muistaa, miten isä veisti puusta toinen toistaan hienompia esineitä.

”Istuin usein isän vieressä, ihailin, miten taitava hän oli, ja mietin, ettei minusta ole ikinä tekemään tuollaisia. Myös kaikki vanhemmat veljeni saivat puusta aikaan muutakin kuin valakian.”

”Oma innostukseni puutöihin lähti pahkasta, josta tein lampun. Isäni oli vähän kauppamies. Hän myi pahkalamppuni ja kehotti tekemään niitä lisää.”

1980-luvulta lähtien Aarno on veistänyt puusta satoja erilaisia pieniä ja isompia esineitä, joista ei ole puuttunut mielikuvitusta. Suurin osa niistä on päätynyt merkkipäivälahjoiksi tutuille, ystäville ja omille perheenjäsenille: Vaimo Sirkka on saanut hienon kaappikellon, ja lastensa pojille Aarno on tehnyt ristiäislahjaksi omat puukot ja niihin nahkatupet.

”Pitäähän jokaasella pohjalaismiehellä puukkoo olla.”

Erilaiset seurat ja yhdistykset nuijivat päätöksiään Aarnon muotoilemilla erikoisilla kokousnuijilla, ja moni opettaja on lähtenyt eläkkeelle solmuun vedetty karttakeppi mukanaan. Tuhkauurniakin Aarno on nikkaroinut.

Lahja- ja käyttöesineissä hän käyttää eri puulajeja ja monenlaisia työmenetelmiä.

”Materiaali kuin materiaali käy, mutta metallista minä en tee.”

Tekoniemet asuvat hirsitalossa metsän keskellä Teuvan Riipinkylässä. Aarnolla on pihassa oma verstashuone, jossa kaikki vapaa-aika kuluu puutöiden parissa. Tilauksia on odottamassa aina jonoksi asti.

Hän kuuluu siihen ihmislajiin, joka ei osaa olla hetkeäkään toimettomana.

”Aina pitää olla jotakin työn alla. Kun lähdemme lomareissulle pohjoiseen, mukana ovat perhonsidontatarvikkeet. Viimeksi jäi sidontapenkki kotiin, ja se kyllä harmitti. Meinasin ostaa uuden kaupasta, mutta vaimo ei antanut lupaa”, virnuilee Aarno ja kertoo olevansa tyytyväinen vain, jos työn alla on monta eri projektia.

Kun tätä juttua tehtiin, verstaassa odottivat keskeneräinen puukko, baarikaappi, ilmakiväärin perä ja puutiinun vanne.

”Vaimo on sihteerini ja laittaa ylös, koska minkäkin työn pitäisi olla valmis.”

Hiihtomajan isäntäväki Kaisu ja Veikko. Kuva: Johannes Tervo

Jämerä ja omintakeinen huumori näkyy Aarnon töissä. Kahvikupillisen sijasta hän saattaa tarjota tuttavalle puusta valmistamansa kahvikupin. Ikämiehille hän on lahjoittanut persoonallisia ”kusikeppejä” eli pissakourulla varustettuja kävelykeppejä.

Aarnon tavaramerkki on puusta tehty solmu, joka toistuu monissa hänen töissään, myös moottorisahalla muotoilluissa. Hiihtomajan eläintarhastakin löytyy yksi iso solmu. Sen Aarno sahasi koristamaan tuolin selkänojaa.

”Joskus vielä haluaisin tehdä tuolin, jonka kaikissa jaloissa on solmut.”

Metsurille on kunnia-asia se, että moottorisahalla tehdyt veistokset ovat aina yhdestä puusta.

Puukkoa tai muita työkaluja ei sahahommissa käytetä, mutta mitä pidemmälle työ etenee, sitä pienempilaippaista sahaa Aarno käyttää. Esimerkiksi pöllön höyhenpeitteen ja ketun karvoituksen hän viimeisteli timpurinsahalla, Husqvarna 435:llä.

Aarnon ensimmäinen moottorisahaveistos oli karhu. Sen hän sahasi vähän vahingossa 1980-luvun puolivälissä, kun lapset olivat pieniä ja pihassa oli valtava kasa polttopuuta.

”Rupesin kokeilemaan ihan mielenkiinnosta, ja jonkinmoiselta karhulta se näytti. Kun tekele oli valmis, eikö siihen tullut joku tuttu, jonka oli pakko saada karhu itselleen. Se oli tosi ruma, ja vieläkin hävettää ja harmittaa. Vaikka karhulla on ikää jo yli 30 vuotta, se on vieläkin siellä tuttavan pihassa.”

”Sittenhän sitä piti tehdä toinenkin karhu. Siitä tuli vähän parempi, muttei tarpeeksi hyvä.”

Itsekriittinen moottorisahataiteilija on sahannut jo aika monta karhua, mutta vain yhteen hän on tyytyväinen.

”Ei sekään täydellinen ole, mutta sen annoin veljelleni.”

Ohikulkijat ovat äimistelleet Tekoniemien pihan laidalla istuvaa isokokoista karhua, joka muistuttaa erehdyttävästi oikeaa kontiota. Isännän veistämä otus painaa noin 150 kiloa. Jokaisella otuksella on oma tarinansa, sillä jättikokoisen puunrungon kuljettaminen kotiin on aina oma projektinsa. Aarno saakin usein vinkkejä ”karhupuista”.

”Tämän karhun tein Tapani-myrskyn kaatamasta murraynmännystä, jonka hain kaverini kanssa Laihialta. Puu saatiin juuri ja juuri katkaistua 18 tuuman laipalla.”

Nyt Aarno katselee sillä silmällä kotipihassaan seisovaa, kaatouhan alla olevaa mäntyä. Hän on aika varma, että puun tyvi kätkee sisäänsä pöllön.

Artikkeli on julkaistu Aarteessa 8/2017.