Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

Risto Isomäki on optimisti: ”Viime vuosien aikana on tapahtunut asioita, jotka herättävät toivoa”

Isomäen tuotteliaisuuteen on kolme syytä. Hän opetteli jo nuorena valitsemaan, mihin käyttää aikansa, ei ole yhdessäkään some­kanavassa ja käyttää hyväkseen alitajunnan koneistoa, joka on tietoista mieltä valtavasti isompi. ”Illalla mietin jotakin intensiivisesti, aamulla päähän pulpahtaa valmis toimintasuunnitelma.”
Isomäen tuotteliaisuuteen on kolme syytä. Hän opetteli jo nuorena valitsemaan, mihin käyttää aikansa, ei ole yhdessäkään some­kanavassa ja käyttää hyväkseen alitajunnan koneistoa, joka on tietoista mieltä valtavasti isompi. ”Illalla mietin jotakin intensiivisesti, aamulla päähän pulpahtaa valmis toimintasuunnitelma.” Kuva: Maria Miklas

Viisivuotiaana Risto Isomäki luki Aku Ankasta, että paikassa nimeltä Vääksy elää kaskelotteja ja jättiläiskalmareita. Kun hän pääsi Vääksyyn ja tajusi, ettei siellä ole edes merta, pettymys oli musertava.

”Pieniä lapsia huijataan”, hän paheksuu edelleen.

Aikuisiällä hän on ollut kiinnostunut miltei kaikista tieteenaloista, mutta hänen erityinen rakkautensa kohde ovat aina olleet puut ja metsät ja villit eläimet, ja villeistä eläimistä varsinkin linnut ja valaat.

Valaat ovat hänelle niin tärkeitä, että kerran vuodessa hän matkustaa Azorien keskiryhmään kuuluvalle Picon saarelle, joka on maailman parhaita paikkoja tarkkailla valaita. Se on useimpina vuosina hänen ainoa vapaa-ajan lentomatkansa. Muut matkat liittyvät hänen työhönsä kirjailijana ja rooliinsa kehitysyhteistyöhankkeissa.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

”Kaipa voisin perustella näitä valasreissujakin työmatkoina, mutta oikeasti ajattelen, että kyllä ihmisellä pitää olla mahdollisuus tehdä asioita joihin tuntee mielenkiintoa.”

Lentomatkojaan hän hyvittää paitsi vapaaehtoisilla päästömaksuilla myös huolehtimalla hyvin metsiensä hiilinielusta.

 

Aiheet eivät ole ehtymässä

Kun olin perustamassa Aarretta syksyllä 2008, otin yhteyttä Risto Isomäkeen ja pyysin häntä uuden, metsäaiheisen lehden kolumnistiksi. Asiaa mietittyään hän suostui, mutta vain vuoden pestiin, koska arveli ettei aiheita ehkä riittäisi pidempään.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Vuoden pestiä jatkettiin suullisella sopimuksella vielä pari kertaa, sen jälkeen se on jatkunut toistaiseksi. Aiheet eivät ole olleet ehtymään päin.

Isomäki on säntillinen avustaja, jonka tekstit tulevat yleensä etuajassa, koska hän on aina lähdössä jonnekin. Sen sijaan laskuttajana hän on hämmästyttävän hidas. Lasku koko vuoden kolumneista tulee vasta joulukuun lopulla ja silloinkin patistettuna.

Yhden kerran hän on joutunut pyytämään lykkäystä deadlineen. Se oli silloin, kun hänen isänsä joutui sairaalaan.

Isä kuoli marraskuussa 2012, äiti viime helmikuussa, ja Risto totuttelee täysorvon elämään. ”Kun on yli kymmenen vuotta suunnitellut ajankäyttönsä niin, että voisi olla mahdollisimman paljon yhdessä haurastuvien vanhempiensa kanssa, se on iso muutos.”

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Isomäki asuu puolisonsa, Into-kustantamon toimitusjohtajan Jaana Airaksisen kanssa Helsingin Malmilla vanhassa puutalossa, jonka asuntoihin sopii neljä muutakin perhettä. Koti lämpiää pellettitakoilla, ja katolla on aurinkopaneelit. Tyttäret Kukka ja Vilma ovat jo aikuisia. Isän roolista Isomäki ajattelee, etteivät vanhemmat saisi liikaa tyrkyttää lapsille omia ideoitaan vaan tukea näiden valintoja.

Kakkoskotina on kimppakämppä Tammisaaren Bromarvissa vanhassa kansakoulussa. Se on ollut viime vuodet vähällä käytöllä, kun Risto ja Jaana viettivät aikaa Riston vanhempien seurassa Asikkalassa näiden kesäpaikassa.

Perheellä on nykyään myös pikkuruinen, perinteinen laavakivimökki Picon saarella.

Isomäen läpimurtoromaani Sarasvatin hiekkaa ilmestyi vuonna 2005. ”Kun näytti, että siitä otetaan toinen painos, lupasin Jaanalle ja tytöille, että voimme tehdä lomareissun. Nyt siitä on otettu parikymmentä painosta.”
Isomäen läpimurtoromaani Sarasvatin hiekkaa ilmestyi vuonna 2005. ”Kun näytti, että siitä otetaan toinen painos, lupasin Jaanalle ja tytöille, että voimme tehdä lomareissun. Nyt siitä on otettu parikymmentä painosta.” Kuva: Maria Miklas

Hieskoivuja ja jatkuvaa kasvatusta

Aarteen vakituiset kolumnistit Juha Aaltoila ja Risto Isomäki valitsevat aiheensa ja niiden käsittelytavan itse. Joskus alkuaikoina ehdotin vienosti, että Risto voisi kirjoittaa enemmän omasta metsänhoidostaan.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Esitellään hänen metsänsä nyt. Isomäki omistaa noin 260 hehtaaria metsää, jotka sijaitsevat Pertunmaalla, Ranualla, Pelkosenniemellä ja Savukoskella. Osan niistä hän on ostanut itse, osan perinyt, osa kuuluu metsätiloihin, jotka hän omistaa yhdessä siskonsa kanssa.

Pelkosenniemen palstastaan hän puhuu pisimpään. Paikalliset ovat kertoneet hänelle, että siinä kasvoi kunnan komein metsä, ennen kuin se hakattiin 60-luvulla. Etelärinteessä puut saavat runsaasti auringonvaloa ja niiden juuret louhikon alta vettä ja ravinteita. Palstan puut ovat osin jo tukkikoossa, loput nuorta kasvatusmetsää.

”Rinne on niin kivinen, että taimet eivät lähde kasvamaan normi-istutustiheydellä, joten tätä metsää on selvästi järkevintä hoitaa jatkuvan kasvatuksen periaatteella. Aikanaan minulla oli metsäkeskuksen kanssa riitaa, kun he ilmoittivat, että puita on liian vähän ja että ne pitäisi hakkauttaa pois ja aloittaa alusta. Väänsin kannattavuuslaskelmat rautalangasta, he antoivat periksi.”

Pelkosenniemellä hänellä on koealoja, joissa hän kasvattaa haapaa ja hieskoivua. Hän on huomannut, että Suomen ilmaston tähänastinen lämpeneminen 2,3 asteella näkyy jo selvästi Etelä-Lapin puuston kasvun voimistumisena.

Eniten tunnearvoa on Pertunmaan palstalla, jonka Riston isä, Heinolan reumasäätiön sairaalan professori, osti puuhametsäkseen eläkkeelle jäätyään. Isä ja Risto purkivat tilan rapistuneen talon ja rakensivat sen hyväkuntoisimmista hirsistä taukotuvan, hoitivat taimikoita ja tekivät yhdessä myös kuitupuun hankintahakkuun.

”Siinä ei kyllä päässyt tuntipalkoille.”

Kaksi Riston sedistä on metsäammattilaisia. Kolmas setä jäi pitämään veljesten kotitilaa, maitotilaa Ähtärissä.

Niille lukijoille, joiden on vaikea kuvitella Risto Isomäen käsiin moottorisahaa, kerrottakoon, että hän on enemmän Husku- kuin Stihl-mies. Tosin nyt hänellä on myös isältä peritty Stihl.

”Tärkein motivaationi omatoimisiin metsätöihin on ollut se, että sain samalla viettää aikaa isän kanssa. Nykyään ehdin tehdä vain vähän polttopuita. Ehkä sitten eläkkeellä.”

 

Pitkä tie aktivistina

Heinolan lukiossa Risto Isomäki järjesti rahankeräyksiä Unicefille ja toimi hetken Luonto-Liitossa. Tampereen yliopistossa 80-luvun alussa hän oli mukana prosenttiliikkeessä ja kansainvälisessä Nestlé-boikotissa. Jälkimmäisen myötä hän päätyi Suomen-edustajaksi kokouksiin, joita pidettiin New Yorkissa ja Washingtonissa. ”Olihan se jännittävää, kun olin kuitenkin aika pikkupoika silloin.”

2000-luvun alussa kokenut kansalaisvaikuttaja toimi jonkin aikaa puoluepoliittisena taustalobbarina – ja ei, puolue ei ollut Vihreä liitto. Isomäen tavoitteena oli saada Anneli Jäätteenmäki pääministeriksi kahden Lipposen hallituksen jälkeen.

”Syy, miksi sittemmin erosin Keskustasta, oli se, että kehitysyhteistyöministeri Paula Lehtomäki poisti Suomen kehitysyhteistyöstä melkein kaikki ohjelmat, jotka olin sinne 15 vuoden aikana onnistunut ajamaan. Mutta se ei tainnut olla Lehtomäen oma päätös.”

Aarteen haastattelua edeltäneellä viikolla Isomäki isännöi korkea-arvoisen intialaisryhmän Suomen-vierailua. Tavoitteena oli muun muassa selvittää, miten suomalaiset kehitysyhteistyöjärjestöt voisivat levittää Intiassa kehitettyjä uusia, köyhimpien ihmisten tarpeita palvelevia aurinkoenergiatekniikoita Afrikkaan ja muualle.

”Mielestäni organisaatioiden, jotka yrittävät työkseen auttaa maailman köyhimpiä ihmisiä lahjoitus- ja verovaroilla, pitäisi koko ajan etsiä tapoja, joilla ne pystyvät tekemään sen paremmin ja tehokkaammin”, Isomäki sanoo.

Intialaiset vierailivat Aalto-yliopistossa tutustumassa täkäläisiin tiedeprojekteihin. Niistä Isomäki kertoo innostuneesti mutta niin monisanaisesti, että ehdotan, että hän kirjoittaisi niistä kolumneissaan.

Mainitaan kuitenkin kolme: tuhansia kertoja ladattava natriumakku, perovskiitista tehty aurinkokenno sekä lämmön varastointi sokerialkoholin polymeeriseoksiin. Isomäen mukaan luvassa voi olla Nobel-palkintoja ja maailmanlaajuisia muutoksia energiajärjestelmissä.

Monta syytä optimismiin

Kirjailijanuransa Risto Isomäki aloitti scifillä. Uusin kirja, episodiromaani Viiden meren kansa, ei sijoitu tulevaisuuteen vaan niin kauas kansamme menneisyyteen, ettei tarjolla ollut kirjallisia lähteitä vaan korkeintaan arkeologiaa. Teoksen lopussa hän selostaa muinaiskertomustensa taustoja, mutta paljon hänen piti kuvitella itse.

Kirjaa lukiessani olin huomaavinani, että tarinoiden punaisena lankana ovat paikalliset maailmanloput. Kirjassa kerrotaan ihmisyhteisöistä, jotka elävät elämänmuotonsa viimeistä normaalia päivää. Arvelin, että tarinat ovat vertauskuvia pelosta, jota nykyihmiset ilmastouhan alla tuntevat. Meidän jälkeemme vedenpaisumus.

Isomäki kuitenkin kieltää tämäntyyppisen yhteyden. Eihän hän muutenkaan ole mikään lopunaikojen ennustaja, päinvastoin. ”Viiden viime vuoden aikana on tapahtunut paljon asioita, jotka herättävät minussa toivoa.”

Puutarhaviljelmät, jotka poistavat ilmasta hiilidioksidia. Keksinnöt, joissa kasvatetaan maaperän hiilivarastoa. Länsimaisen ruokavalion muutos, johon on painavia syitä maailman vesipulasta antibioottiresistenssiin ja siipikarjan mahdollisiin syöpää aiheuttaviin viruksiin. Ihmiskunnan teknologisen keinovalikoiman häkellyttävä kasvuvauhti.

Näistä hän on kirjoittanut Aarteen kolumneissaan ja jatkaa kirjoittamista myös tulevissa lehdissä.

 

Risto Isomäki

  • Ikä? 57
  • Kotipaikka? Helsinki
  • Koulutus? Yhteiskuntatieteiden maisteri
  • Työ? Kirjailija, kolumnisti ja kansalaisvaikuttaja
  • Tuotanto? Yli 20 romaania ja tietokirjaa. Kirjoja on käännetty lähes 20 kielelle, ja ne ovat saaneet useita palkintoja. Uusin romaani Viiden meren kansa (Into Kustannus) ilmestyi syksyllä 2018.
  • Perhe? Puoliso Jaana Airaksinen ja tämän tyttäret Kukka ja Vilma
  • Harrastukset? Luonnossa liikkuminen, villieläinten tarkkailu
  • Varhaisin metsämuisto? Nelivuotiaana Vetelissä, kun keräsin risuja kotimme lähimetsästä
  • Lempiruoka? Jaanan ranskalaistyylinen kasvispata
  • Suosikkipuu? Siperianlehtikuusi ja apinanleipäpuu

 

Artikkeli on julkaistu Aarteessa 11/18.

Metsäpalvelu

Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.