Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

Hillan poimintakausi on lyhyt – käytä koko marja, sillä siemenissä on terveellistä siemenöljyä

Kypsä hilla on oranssinkeltainen ja mehevä. Nämä yksilöt ovat vielä raakoja.
Kypsä hilla on oranssinkeltainen ja mehevä. Nämä yksilöt ovat vielä raakoja. Kuva: Kai Tirkkonen / VL-arkisto

Soisten maastojen hilla (Rubus chamaemorus) kuuluu ruusukasvien sukuun. Happamassa maassa ja kosteilla rahkaturvemättäillä viihtyvä hilla kasvattaa yksivuotisia versojaan rämeillä, tummissa korvissa ja aapasoilla. Marjastaja harppoo helottaville marjamättäille usein saappaat litisten. Vain rutikuivina kesinä hillamättäälle pääsee pikkukengin.

Hilla – lakka, valokki, suomuurain – kukkii kesän alussa. Poimulehteä muistuttavat lehdet koettavat suojata valkeita kukkia rankkasateilta, rakeilta ja hallalta. Hillavuodet vaihtelevat säiden myötä. Ojitus on hävittänyt monta hillasuota.

Hillan vahva juurakko vetää kosteasta turpeesta kasvuvoimaa, ja keskikesällä marjat kurottavat ulos verholehtien suojasta tuoksuvina, mehevinä ja oranssinkeltaisina, kerrannaisina luumarjoina.

 

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Keripukkia estämään

Hilla on tavoiteltu terveys- ja gourmetmarja. Lapissa hilla on luontaistalouden peruselintarvike. Aikanaan hillakesän poimintatuloilla pystyi hankkimaan polkupyörän.

Elias Lönnrotin mukaan hillat luettiin verenselvittäviksi lääkkeiksi, ne vilvoittivat kuumetaudeissa ja niistä haettiin apua puna- ja keuhkotautiin.

Pohjolan merenkävijöitä hilla suojasi keripukilta. Uitoilla ja savotoilla hillaeväät pidettiin mukana vilustumisen varalta.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Hillaa säilöttiin puutiinuihin tai pulloihin pakattuina suon silmässä, vuoden ympäri sulana pysyvässä lähteessä. Marjojen maku syntyy hapoista ja sokereista. Hillojen sisältämä luonnon oma säilöntäaine, fenolinen bentsoehappo, suojaa marjaa homeilta, bakteereilta ja hiivoilta.

Marjoissa on muitakin fenolisia fytokemikaaleja, joita ne tarvitsevat suojautuakseen taudeilta ja tuholaisilta sekä stressiltä. Näitä ominaisuuksia myös ihminen pääsee hyödyntämään marjoja ja kasvin lehtiä käyttäessään.

Hillanmarjan painosta kahdeksan prosenttia on rasvaa, joka on koteloitunut siemeniin.
Hillanmarjan painosta kahdeksan prosenttia on rasvaa, joka on koteloitunut siemeniin. Kuva: Pekka Virtamo / VL-arkisto

Sydämen suojaksi

Rubus-suvulle ominaisesti hilla käyttää suojautuakseen ellagihappoa eli ellagitanniinia. Pääasiallisena vaikuttajana sitä on myös hillan sukulaisilla mansikalla, punaisella vadelmalla sekä mesimarjalla.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Ellagihapon tiedetään vähentävän merkittävästi mikrobien kasvua. Hiirikokeissa sen on todettu estävän kasvainten muodostumista suolistoon ja kurkkutorveen. Marjakilossa on 350–700 milligrammaa ellagihappoa. Vielä hilloamisen jälkeenkin haposta on tallella neljä viidesosaa. Tuorekäyttö ja kuumentamaton säilytys tallettaa hapot tarkimmin.

Vastaavasti esimerkiksi karpalon, puolukan, mustikan ja herukan sekä karviaisen puolustusparaatia johtaa kversetiini, joka ehkäisee muun muassa DNA-vaurioiden muodostumista ja suojaa verisuonia.

Yhdessä eri fytokemikaalit suojaavat sydän- ja verisuonitaudeilta sekä syöviltä. Eri marjojen yhdistely on luonnollista puolustuksen rakentamista.

Hillat ovat parhaita tuoreina, koko marja käytettynä ja kivet murskattuina. Näin myös hillan arvokkaat kuidut ja siemenöljyt saadaan käyttöön.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Oranssia voimaa

Myös hillan lehdissä on parkkiaineita. Eskimot ja lappalaiset ovat keittäneet hillanlehdistä lääkettä ripuliin. Venäläisille marjan verholehdet ovat olleet yskänlääkettä.

Siemenöljyjen rasvahappokoostumus lisää hillan arvoa. Hillan siemenet ovat suuria ja siemenöljyä on runsaasti. Hillanmarjan painosta kahdeksan prosenttia on rasvaa, joka on koteloitunut siemeniin. Öljyinen rasva koostuu muun muassa linolihaposta, alfalinoleenihapostaa ja kasvisteroleista. Elimistömme tarvitsee öljyjä solukalvojen rakennusaineeksi, hormonitoimintaan, ja rasvaliukoisten vitamiinien kuljettamiseen. Kasvisterolit alentavat veren kolesterolitasoa ja hillan kuidut suojaavat elimistöä kuonaantumiselta. Erityisen tärkeitä marjojen siemenöljyt ovat aivojen toiminnalle.

Skotlantilaisessa tutkimuksessa hillauute esti haiman lipaasientsyymin toimintaa ja salli rasvamolekyylien poistua elimistöstä imeytymättä. Hilla toimii luonnonmukaisena rasvasiepparina.

Tuhdin grilliruoan yhteyteen hillajuoma tai -jälkiruoka sopii erinomaisesti myös makunsa puolesta. Lapissa hilla on ollut perinteinen liharuoan kumppani.

Hillassa on merkittävä määrä rasvaliukoista E-vitamiinia ja karotenoideja. Keltaiset ja oranssit karotenoidit muuttuvat elimistössä A-vitamiiniksi. Sekä A- että E-vitamiini vahvistavat ihoa, silmiä ja limakalvoja.

 

Maaperän rikkauksia

Hivenaineita kertyy hillaan maaperän mukaan. Saamme marjoista muun muassa kaliumia, kalsiumia, kobolttia, kromia, kuparia, magnesiumia, piitä, rautaa, rikkiä ja sinkkiä. Mineraalit sekä vesiliukoiset B- ja C-vitamiinit kohottavat puolustuskykyä monipuolisesti ja suojaavat soluja rakennevaurioilta sekä rappeumasairauksilta.

Marjojen lääketieteellistä arvoa tarkastellaan myös geologian avulla. Tutkijoita kiinnostaa, miten maahan kertyneet vierasaineet välittyvät meihin. Lääketieteellisen geologian edelläkävijänä voi pitää ruotsalaisen Linné-yliopiston tutkijaa Olle Seleniusta.

Nykyinen tietämys marjojen ravintoarvosta on kohottanut marjat ainutkertaisiksi terveystuotteiksi. Suomarjojen arvo on sitä suurempi, mitä puhtaammassa luonnossa marja kasvaa. Jokainen päivän hillasuolla viettänyt on päässyt kokemaan hillamehun virkistävän vaikutuksen.

Metsäpalvelu

Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.