Jutut 06.10.2017

Metsäeskarissa opintoja tehdään neljänä päivänä viikossa luonnon keskellä. Lapset oppivat luonnosta ja kysyvät välillä niin kimurantteja kysymyksiä, että opettajan on turvauduttava luontokirjoihin.

Kouvolan Valkealassa pienessä metsikössä on kota ja lapsia kirmaamassa läheisen supan rinnettä ylös ja alas. Leikin äänet kantautuvat ohi kulkevalle pyörätielle, mutta kota ja viereinen varastorakennus maastoutuvat puiden lomaan.

Lastentarhanopettaja Riia Yrttimaa soittaa lehmänkelloa. Lapset tulevat vauhdilla kodan luo ja asettuvat istumaan rinkiin pöllien päälle. Alkamassa on uusi aamu Pikkuveturin päiväkodin metsäeskarissa. Metsä on kostea, mutta siitä huolimatta muutamalla tytöllä on vain leggarit ja tennarit.

”Eskaria on kestänyt vasta pari viikkoa, ja eskarilaisten vanhempia pitää vielä muistutella kunnon metsävarusteista. Metsään mennään säällä kuin säällä ja ympäri vuoden. Vain perjantaisin on sisäpäivä”, Yrttimaa kertoo.

Karttaharjoituksia

Lastenhoitaja Sari Puhakka jakaa lasten käsiin laminoidut kartat, sillä tänään harjoitellaan suunnistusta.

”Kuinka moni on nähnyt aikaisemmin kartan?” Yrttimaa kysyy.

Käsiä nousee pystyyn. Elmeri Katermaa löytää kartasta tien läheiselle Likolammelle. Vieruskaverin mielestä lampi näyttää kanankoivelta.

”Mikähän on kartassa näkyvä musta piste?”

”Kivi”, vastaa Aura Ojala. Sininen väri kartalla on kaikille tuttu. ”Vettä”, eskarilaiset sanovat yhteen ääneen.

Viiva tunnistetaan autotieksi ja katkoviiva poluksi. ”Minä en ole vastannut mihinkään”, harmittelee Eelis Kokko, joka ei ole tosin viitannutkaan. Hän saa vastata kysymykseen kartan mustista neliöistä. Ne ovat taloja, ja jotakuta mietityttää, näkyykö hänen kotinsa kartalla.

Johannes Wiehn
Suunnistusta opeteltiin laminoitujen karttojen avulla.

Etanan sääennustus

Eskarilaiset laittavat retkireput selkään. Puhakalla on mukana iso reppu, jossa kulkevat ensiapuvälineet. Tie ylitetään varovasti parijonossa. Heti sen jälkeen alkaa hengästyttävä kiipeäminen Valkealan harjulle.

Ensimmäinen rasti on pururadan mutkassa. Mutka löytyy mäen päältä. Yrttimaa selittää, että tavallisesti paikalla olisi oranssi suunnistusrasti, mutta nyt olisi etsittävä kuva marjasta. Sellainen löytyykin, kuva mustikasta. Pahviympyrän toisella puolella on toimintaohje.

Tehtävänä on kerätä kaksikymmentä käpyä. Eskarilaiset laskeutuvat polvilleen, ja samalla alkaa ääneen laskemisen iloinen hyrinä.

Se häiritsee Elmerin keskittymistä. Eelis ei ole hälystä moksiskaan. Hän keskittyy keräämään mustikoita.

Kun kävynlaskenta on saatu päätökseen, syntyy kohua ja hälinää, sillä Elsa Savolainen on löytänyt madon. Hän pitää sitä sormellaan, ja muut kokoontuvat sormen ympärille. Mato osoittautuu pieneksi etanaksi.

”Ennustaisiko se huomisen sään?” Yrttimaa miettii. Sääloru luetaan, ja etanan sarvet painuvat sisälle, mitä se sitten tarkoittaakaan.

Suhde luontoon muuttuu

Esiopetussuunnitelmassa puhutaan muuttuvista oppimisympyröistä. Metsä jos jokin on sellainen. Siellä opiskellaan laskemista lajittelemalla käpyjä ja kiviä. Kirjain- ja numeroharjoituksia tehdään piirtämällä maahan. Lasten luontosuhde muuttuu merkittävästi eskarivuoden aikana.

”Syksyllä eskarilaiset ryntäävät oravaa päin, keväällä he jo odottavat hiljaa, että orava tulee luokse. Lapset alkavat havaita lintujen ääniä ja näkevät jätöksiä, eivätkä he katko enää kävellessään oksia ja kasveja ja tallo ötököitä”, kertoo toista vuotta metsäeskaria vetävä Yrttimaa.

Aluksi joku saattaa miettiä, että mitä tehdään kun ei ole leluja, mutta pian metsästä alkaa löytyä puuhaa. Esimerkiksi tällä retkellä huomataan kaatunut mänty, ja pari poikaa rupeaa käyttämään sitä tasapainoratana. Työtehtäviäkin on tarjolla.

”Pian eskarilaiset pääsevät kantamaan viisi mottia puuta varastoon talvea varten, sillä kodassa on kamiina.”

Johannes Wiehn
On Jaakko Penin vuoro osallistua jättiloikkaan.

Oksanpätkiä ja mustikoita

Seuraavalla rastilla tehtäväksi tulee tehdä jättiloikka. Jokainen eskarilainen hyppää vuorollaan, jatkaa siitä, mihin edellinen hyppy päättyi. Yrttimaa mittaa askelilla yhteenlasketun pituuden. Se on 12 metriä.

Luonnontuntemus kasvaa koko ajan. Metsäeskarissa tehdään ompelutoitä pihlajanmarjoista ja taidetta luontokappaleista, kuten oksanpätkistä ja jäkälästä. Kuivataan lehtiä ja pötkötellään pressun päällä kuuntelemassa satua paljaan taivaan alla.

Opetustuokio voi keskeytyä, kun nähdään vaikkapa jokin eläin tai tehdään muu luontohavainto. Silloin tartutaan hetkeen.

”Luulin tietäväni paljon eläimistä ja kasveista, mutta joudun turvautumaan usein luontokirjoihin lasten kysymysten takia”, Yrttimaa sanoo hymyillen.

Kolmannella rastilla, polkujen risteyksessä, löytyy kuva vadelmasta. Sen takana lukee estehyppy. Esterata tehdään itse oksista. Ei elävistä, ei tietenkään, sellaisten katkomista osataan jo paheksua.

Mustikoita on mättäillä niin paljon, että hyppelyn jälkeen pidetään evästauko. Marjoja poimittiin myös edellisellä viikolla, ja sisäpäivänä niistä leivottiin muffineita.

Johannes Wiehn
Eelis Kokko poimi joka käänteessä mustikoita.

Kamera ja kuvaaja

Herra Puu, vihreä käsinukke, kerää eskarilaisilta kysymyksiä. Niiden pohjalta kehitetään projekteja. Viime vuonna yksi eskarilainen pohti, voiko läheiseen Likolampeen upota. Sitä käytiin mittailemassa, ja aiheesta kuultiin myös asiantuntijan puheenvuoro. Entä voiko karhu kaataa puun? Se on mietityttänyt ja siitä otetaan selvää.

Viimeinen rasti on ison kiven luona. Karttoja käännellään, joillakin se menee suuhun. Pian joku tekee havainnon, ja sitä seuraa laukkakisa harjun päällä.

Kiven luona on piilossa kuva lakasta. Tehtävänä on ottaa pari: toinen on kamera ja toinen valokuvaaja. Kuvaaja taluttaa kameraa, jolla on linssi kiinni. Siis silmät. Kuva otetaan painamalla päätä. Silmät aukeavat, ja kamera kertoo mitä näkee edessään. Siis mistä räpsäistään kuva. ”Oksa! Kivi! Puu!” kamerat hihkuvat kuvatessaan.

On aika palata kotaan ruokailemaan. Muutama tyttö supattelee innoissaan, sillä tänään on heidän vuoronsa työntää maitokärryjä. Niihin on ilmestynyt retken aikana pakillinen lounasta lisukkeineen. Tänään tarjolla on kaalilaatikkoa.

Saappaat harjataan ennen kotaan astumista. Siellä asetutaan paikoilleen ja luetaan ruokaloru Puhakan johdolla. Hän näyttää samalla, kuinka sanat esitetään viittomakielellä. Eskarilaiset viittovat jo tottuneesti mukana.

Johannes Wiehn
Eelis Kokko ja Riia Yrttimaa parina kameraleikissä.

Uni maittaa illalla

Jokamiehenoikeudet käytiin heti aluksi metsäeskarissa läpi. Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että roskaaminen ei niihin kuulu. Mutta saako metsässä pyöräillä? Ei välttämättä, ei ainakaan, jos äiti ei ole antanut lupaa mennä metsään. Entä saako kuka tahansa uida järvessä? No ei, jos ei osaa uida.

Vaaranpaikkoja on tutkittu. Kodan läheltä löytyi myrkyllistä sudenmarjaa, kuolemanmarjaa. Sitä ei saa maistella.

Metsäeskarissa liikutaan paljon. Ja myös urheillaan. Metsäradalla pelataan frisbeegolfia, talvisin hiihdetään ja lumikenkäillään. Kerran kuukaudessa tehdään kokopäiväretki laavulle, joka on kauempana harjulla.

”Eskarilaiset hitsautuvat hyvin yhteen, me-henki on vahva”, Puhakka sanoo. ”Ja vanhemmat ovat tyytyväisiä. Uni tulee kuulemma hyvin iltaisin. Niin se tulee minullekin.”

Koko vuosi metsässä

  • Ensimmäinen metsäeskari perustettiin Hämeenlinnaan Hirsimäen päiväkotiin vuonna 2005. Sitä ennen Pirkkalassa oli toiminut päiväkotiryhmä, joka kokoontui metsässä laavulla.
  • Metsäeskarien ”äiti” on päiväkodinjohtaja ja luontoihminen Meritta Krankkala.
  • Muut metsäeskarit ovat käyneet hakemassa oppia Hirsimäen päiväkodista. Vieraita on käynyt tutustumassa metsäeskareihin ulkomaita myöten.
  • Yhteensä metsäeskareita on Suomessa arvioiden mukaan hieman yli 30.