Jutut 07.04.2017

Hannu Pietiäinen on rengastanut viirupöllöjä, lehtopöllöjä ja haukkoja 70-luvun alusta. Viirupöllöihin hän kuitenkin erikoistui – syynä nuoren miehen rämäpäisyys.

Yliopistonlehtori Hannu Pietiäinen on jalkautunut punaisesta Škodastaan heinolalaiseen metsään. Pienen patikoinnin päätteeksi hän asettelee taittotikkaat kuusta vasten ja nousee ylös. Kun askelmat loppuvat, jalka siirtyy oksalta toiselle ketterästi, vaikka Pietiäinen ei ole pieni mies.

”Meikäläisen painoluokassa kaikki turha kiipeileminen pitäisi jättää pois”, Pietiäinen toteaa päästyään määräkorkeudelle.

Hän kiinnittää turvavaljaan rungon ympärille ja aukaisee viirupöllön pöntön kannen. Munia on viisi. Yhteen niistä on kirjoitettu numero yksi. Pietiäinen on käynyt pesällä jo aikaisemmin keväällä ja laittanut munat munimisjärjestykseen.

”Uusin on puhtain, vanhin likaisin”, hän luennoi puusta.

Alhaalla tietoa ottavat vastaan kaksi Helsingin yliopiston ympäristönsuojelutieteen opiskelijaa, Mikko Aulio neljänneltä ja Laura Mattila viidenneltä vuosikurssilta.

”Munamäärä vaihtelee yhdestä kahdeksaan. Huippuvuosina munia on keskimäärin neljä ja katovuosina kaksi”, Pietiäinen jatkaa samalla kun tekee merkintöjä vihkoonsa. ”Vuonna 2009 oli kahdeksan munan pesä ja paljon seiskoja.”

Suuri ikäero on kuolemantuomio

Pietiäinen on rengastanut viirupöllöjä 70-luvun alusta. On hän rengastanut myös lehtopöllöjä, kanahaukkoja ja hiirihaukkoja, mutta viirupöllö ikään kuin valikoitui hänelle. Siihen vaikutti nuoren miehen rämäpäisyys.

”Viirupöllöä pitää oikeasti pelätä, joten sehän oli ilmiselvä haaste.”

Vuonna 1988 Pietiäinen teki Helsingin yliopistoon väitöskirjan, jossa hän tutki viirupöllön pärjäämistä vaihtelevissa olosuhteissa ja erilaisina myyrävuosina. Se oli Suomen ensimmäinen väitös viirupöllöistä. Sitä seurasi kolme muuta tutkimusta, kun Pietiäisen oppilaat innostuivat aiheesta.

”Buumi tuli ja meni”, hän toteaa.

Tekemällä merkintöjä muniin Pietiäinen voi tutkia munintajärjestystä, esimerkiksi sitä, mikä numero jää kuoriutumatta. Häntä kiinnostaa se, kuinka pöllö säätää hautoessaan ikäeroa eli sitä, milloin kukin poikasista kuoriutuu.

”Yli kuuden päivän ikäero merkitsee nuorimmille kuolemantuomiota. Ne eivät pysty kilpailemaan ravinnosta isompien kanssa.”

Heti, kun yksi poikanen on kuollut, se on muille poikasille ruokaa. Joskus isojakin poikasia kuolee pönttöön, jos muut ovat jättäneet pesän ja huutavat oksilla ruokaa. Ne saavat myyrät, ja pönttöön jäänyt unohtuu vanhemmiltaan.

Kevät 2006 oli kylmä ja munia hävisi. ”Ne syötiin.”

Johannes Wiehn / VL-arkisto
Noin neljän viikon ikäinen viirupöllönpoikanen ei osaa vielä lentää.

Rengastaja tarvitsee kaverin

Eläkkeellä oleva lukion biologian opettaja Heikki Kolunen pitää kädessään viirupöllönaarasta, jonka hän on napannut pöntön suulta haaviinsa. Viirupöllön rengastaja ei pärjää yksikseen. Täytyy olla erikseen haavimies ja kiipeäjä.

Kolunen on kiertänyt Pietiäisen kanssa 70-luvulta lähtien viirupöllön pesillä.

”Pysyy vireänä ja hyvässä kunnossa. Ja saa jännitystä”, hän toteaa.

Kolusella on naaraan jaloista tiukka ote. Hän kerää muutaman höyhenen Minigrip-pussiin.

”Varmuuden vuoksi. Mahdollisia tutkimuksia varten”, hän selittää ja laittaa pöllön päälle kangashupun, joka rauhoittaa lintua.

Naaraalla ei ole rengasta, joten se saa sellaisen jalkaansa. Ikä on +3-kv, eli se elää vähintään neljättä kalenterivuottaan. Lintujen ikä ilmaistaan aina kalenterivuosina.

”Onnellisessa tapauksessa tämä on elossa vielä 2020-luvulla.”

Iänmääritys sulista

Iänmääritys tehdään sulkien värisävyn, muodon ja kuvioinnin perusteella. Se on Pietiäisen ja Kolusen keksintö vuodelta 1979.

”Kaksi vuotta sitten kasvaneissa sulissa on ruskeanharmaat viirut”, Pietiäinen opastaa oppilaitaan. ”Tässä on kahden vuoden ikäinen sulka, tässä vuoden vanha, selvästi harmaampi sulka. Jos silitätte sitä, huomaatte, kuinka samettinen sen pinta on. Vanha sulka on kuluneempi.”

Linnun käsisulat vaihtuvat melkein joka vuosi, kyynärsulat joka toinen vuosi. Mitä enemmän viirupöllöllä on poikasia, sitä vähemmän sulat vaihtuvat. Pesiminen on raskasta työtä.

Sitten otetaan mitat. Säären pituus on 112 milliä ja kyynärvarren 121 millimetriä. ”Lyhyt”, toteaa Pietiäinen. Siipien mittaamisesta hän ei perusta. ”Se on vähän sinne päin. Luumitat on helpompi mitata toistettavasti.”

Pietiäinen nostaa pussitetun pöllön mitattavaksi jousivaakaan. Painoa sillä on 880 grammaa.

”Kevään pienin. Jos lintu on pieniluinen, se saakin olla kevyt.”

Johannes Wiehn / VL-arkisto
Opiskelijat Mikko Aulio ja Laura Mattila oppivat tekemään iänmäärityksen viirupöllön siipisulista. Heikki Kolunen ja Hannu Pietiäinen opettavat.

Salakavala luennoitsija

Aulio ja Mattila käyvät Pöllöjen ekologia? -kurssia, jota Pietiäinen on pitänyt vuodesta 1992 alkaen. Sille valitut opiskelijat kiertävät pareittain Pietiäisen retkikunnan mukana viirupöllön pöntöillä ensin hautomisaikaan ja toisen kerran sitten, kun poikaset ovat kuoriutuneet.

Pietiäisen kurssi on suosittu. Ehkäpä siksi, että hän luennoi lennokkaasti.

”Kertoo hyviä juttuja salakavalasti”, Aulio tiivistää.

Hyväksymisilmoituksen jälkeen opiskelijat valitsevat 4–5 artikkeliin perustuvan esseeaiheen. Kurssiviikolla tutkitaan viiru- ja lehtopöllöjen ravinnonkäyttöä. Pesänpohjien rapsuttamisen lomassa kurssilaiset pitävät esitykset artikkeleiden pohjalta.

Oppimispäiväkirjaa pidetään koko ajan, siitä alkaen, kun opiskelija saa tiedon pääsystä kurssille. Päiväkirjassa he pohtivat lukemaansa, kokemaansa ja oppimaansa. Pietiäisen ja Kolusen reviirillä Lahden ja Heinolan ympäristössä on 120 pönttöä. Niitä käydään läpi kurssin maastojaksolla.

Eväät syödään autossa

Metsäaukiolla on enemmän puuta maassa kuin pystyssä. Myrsky on kaatanut metsää kahtena vuotena ja monesta eri suunnasta. Ennen puuta kasvoi liian tiheästi. Sitten tehtiin harvennus, jonka myrskyt täydensivät.

Nyt pitäisi olla hiljaa. Jossakin edellämme hiipii haavimies Kolunen ja yrittää päästä viirupöllön pöntölle niin, että emo saadaan kiinni. Kyllä se kapeaan haaviin pujahtaa ja yrittää nousta sitä pitkin ylöspäin, mutta Kolunen taittaa pussin suun kiinni.

Pietiäinen ottaa viirupöllöstä mitat vuonna 1977 ostetulla Mauserilla.

”Se maksoi 500 markkaa. Paljon. Mutta on sillä ollut käyttöä. Muutama tuhat kertaa sillä on viirupöllöä ja sen munia mitattu.”

Tämän naaraan ikämääritelmä on 3-kv.

”Tämä pesi ensimmäisen kerran viime keväänä. Ja nyt sen pesässä on jättiläismunat”, Pietiäinen toteaa innostuneena.

Muutaman tunnin pesillä kiertelyn jälkeen pöllöretkeläiset nauttivat mukaan pakatut eväät. Lounaspaikkana on koleana päivänä Škoda.

”Kreikkalainen vaihto-oppilas oli sitä mieltä, että rengastaminen sujuu Suomessa samalla tavoin kuin heilläkin mutta evästauot ovat kummallisen lyhyitä. Kreikassa syömiseen varataan pari tuntia, ja työt tulevat kuulemma silti hoidetuksi.”

Johannes Wiehn / VL-arkisto
Mittauksen jälkeen Pietiäinen laskee pöllövanhuksen matkoihinsa.

Myyrät maistuvat pöllöille

Pietiäisen ja Kolusen seurassa viirupöllöistä karttuu vaivihkaa tietoa. Kuten se, että viirupöllöpariskunnan suhde on elinikäinen. Avioerot ovat harvinaisia. Joitakin sellaisia yksilöitä tunnetaan, jotka harrastavat moniavioisuutta.

Talvisin viirupöllöillä on ongelmana ravinnon hankkiminen. Täytyy syödä mitä saa.

Keväällä tärkeintä ruokaa ovat vesi- ja peltomyyrät. Jos niitä on vähän, viirupöllö saalistaa rusakon, oravan, räkättirastaan ja mustarastaan poikasia. Lentäviä lintuja se ei yritä pyydystää.

Naaraan keskipaino on kilo, mutta hyvänä myyrävuotena enemmän, noin 1 100 grammaa. Koiras on pienempi kuin naaras, noin kaksi kolmasosaa tämän painosta. Koiras huolehtii naaraasta tämän hautoessa, kiikuttaa itseään isommalle puolisolleen murkinaa.

Naaras hautoo runsaat 32 päivää. Poikaset kuoriutuvat eriaikaisesti ja lähtevät pesästä lentokyvyttöminä noin kuukauden ikäisinä. Ne oppivat lentämään kuusiviikkoisina, mutta emo huolehtii poikueestaan vielä kolme kuukautta ja puolustaa sitä aggressiivisesti ulkopuolisilta uhkaajilta.

Suojavarusteena kypärä

Jos naaras saadaan kiinni pöntöstä, rengastaja ei tarvitse erityisiä suojavarusteita kiipeilyvälineiden lisäksi. Jos naaras sen sijaan on ulkona, Pietiäinen käyttää pehmeää kypärää ja sen lisänä visiiriä.

”Kypärän pitää nimenomaan olla pehmeä. Moottoripyöräkypärien käyttö pöllönpesillä on kielletty.”

Pietiäinen on joutunut viirupöllön hyökkäyksen kohteeksi satoja kertoja. Kun on hyvin suojautunut, ei tapahdu muuta kuin että pöllö iskee.

”Joskus kynnet menevät vaatteiden läpi, jolloin hieman nipistää. Joskus nipistää enemmän. Erittäin tärkeä osa suojautumista on se, ettei pesälle mene yksin. Mukana pitää olla avustaja, joka varoittaa pöllön hyökkäyksistä.”

Kun viirupöllö tarttuu käteen, ei sen otetta saa hevin irrotettua. Pöllön pitää haluta itse päästää irti.

Johannes Wiehn / VL-arkisto
Viirupöllön hyökkäyksiltä suojaavat nahkatakki ja -kypärä sekä suojavisiiri.

Vanha paluumuuttaja

Kolmessa peräkkäisessä pöntössä on pelkkä kuoppa. Se tarkoittaa sitä, että munintaa on yritetty mutta se ei ole onnistunut.

Seuraavana on vuorossa pönttö, jota asustaa 18-vuotias naaras. Se on ollut välillä poissa mutta palannut vanhalle reviirilleen.

”Pussi päähän niin rauhoitut”, Kolunen puhelee linnulle ja kietoo pöllön kangashuppuun. ”Tuttua puuhaa tämän pitäisi olla. Monta kertaa ollaan otettu sinut kiinni.”

Opiskelijat saavat opetusta viirupöllön fysiologiasta, kun Kolunen raottaa linnun höyhenpeitettä Pietiäisen ollessa puussa tutkimuksissaan. Muista linnuista poiketen pöllöillä on korvalehti.

”Korva-aukko on heti silmän vieressä. Näkö- ja kuuloaistit toimivat yhdessä.”

Ei vielä hyvästejä

Kolunen esittelee rinnassa olevaa hautomalaikkua, jonka höyhenettömän ihon läpi näkyy runsaasti verisuonia. Niistä emon lämpö välittyy muniin ja pieniin poikasiin.

Painoa vanhuksella on 1 015 grammaa. Laskeuduttuaan puusta Pietiäinen toteaa sulkasadon epäsymmetriseksi.

”8 uus, 6 uus, 4 uus. 3 vanha. 5 vanha.” Kuin hammaslääkäriä kuuntelisi.

Suuren otoksen perusteella tutkijat ovat saaneet selville, että siipien epäsymmetrinen vaihtuminen kasvattaa todennäköisyyttä sille, että viirupöllö kuukahtaa seuraavan talven aikana. Siitä ei voi tehdä kuitenkaan varmoja päätelmiä.

”Yksilöstä ei koskaan tiedä. Ison otannan perusteella tupakoinnin tiedetään lyhentävän ihmisten elinikää, mutta yksittäisen tupakoijan elinikää ei voida ennustaa tarkasti”, Pietiäinen vertaa.

”Emme siis sano vielä tämän perusteella hyvästejä.”

Viirupöllö (Strix uralensis)

  • Pesii puunonkaloissa, vanhoissa petolinnun pesissä ja pöntöissä.
  • Jo yksivuotias viirupöllö saattaa pesiä, mutta yleensä pesintä alkaa kolmen tai neljän vuoden iässä.
  • Hyvinä jyrsijävuosina muninta voi alkaa helmikuussa. Katovuosina viirupöllö jättää pesimisen kokonaan väliin.
  • Muninnan alku sijoittuu useimmiten maalis-huhtikuun vaihteeseen.
  • Viirupöllön kynsien reunat ovat terävät kuin partaveitset. Ne uppoavat saaliiseen kiinni.
  • Viirupöllöpariskunnan liitto on usein elinikäinen. Naaras on kookkaampi kuin koiras.

Viirupöllön iänmääritys

  • Viirupöllön iänmäärityksen perustana on sulkien värisävy, muoto ja kuviointi.
  • Jos pöntöstä tavataan keväällä naaras, jonka kaikki sulat ovat saman sävyisiä ja käsisulkien peitinhöyhenissä on pyöreähkö täplä, se on syntynyt edellisenä vuonna.
  • Jos pöllöllä on kaksi vuotta vanhoja rusehtavia tai vuoden ikäisiä harmahtavia sulkia, ikä on kaksi kalenterivuotta tai vanhempi.
  • Jos vanhat sulat ovat kapeampia ja hieman lyhyempiä kuin uudet, ne ovat poikaspuvun sulkia, joten ikä on kaksi kalenterivuotta.
  • Jos kaikki sulat ovat vanhan linnun sulkia, ikämääritys on kolme kalenterivuotta tai vanhempi.

 

Artikkeli on julkaistu Aarteessa 3/2015.