Jutut 11.08.2017

Vanhat moottorisahat ovat savotoilla varttuneen Aarre Väisäsen rakas harrastus. Sahoja on 160, ja kokoelma kasvaa kuin varkain.

”Kunnostan uuvet hankinnat verstaassani, ennen kuin ne pääsevät näyttelytilan hyllylle toisten viereen. Jokkainen täällä oleva saha toimii”, kertoo vanhoihin moottorisahoihin hurahtanut puolankalainen Aarre Väisänen, 71.

Sahojen keräily alkoi puolivahingossa vuonna 1978. Väisänen oli ensimmäistä vuottaan opettajana Puolangan metsäkoulussa, kun kokoelman ensimmäinen saha, englantilainen Sankey Aspin, löytyi pottujenhakureissulla tuttavan perunakellarista räystästipun alta. Hinnaksi sovittiin korkkaamaton viskipullo.

Väisänen kunnosti sahavanhuksen kansalaisopiston metallityöpiirissä ja sai sen käyntiin.

”Sitten tunnosti, että pittää se panna talteen toinen, kolmas ja neljäskin saha. Siitä se kerräily lähti.”

Puolangan Pahkavaaran kylälle uutena hankittu Sankey Aspin oli ollut varsinainen ihmevekotin jo Sputnikin taivaalle laukaisun aikoihin vuonna 1957. Outoa puunkaatokonetta taivasteltiin poikasakilla, eikä Aspinin synnyttämä hämmennys ole laantunut vieläkään. Parrat pärisevät, kun sahoista kiinnostuneet kohtaavat.

Kari Lindholm / VL-arkisto
”Kaikki hyllyyn päässeet sahat ovat käyntikunnossa”, Aarre Väisänen kertoo.

Arvokas änkyrä

Sankey Aspin oli aikanaan ollut arvohankinta, jonka oli lunastanut savottoja kiertävältä sahakauppiaalta kolmen vanhanpojan metsätyöporukka.

”Aspin makso mehtätyömiehele kolomen kuukauven palakan viiskytluvun puolvälissä. Tämän päivän ammattisaha maksaa vain viikon palakan”, Väisänen vertaa.

Aspin tunnettiin änkyräkäyntisenä, ja talvella se piti käynnistää lämpimässä pirtissä. Metsässä reilut 17 kiloa painavaa sahaa ja sen varusteita kiskottiin pellistä ja laudasta kyhätyssä ahkiossa. 132 kuutiosenttimetrin moottorissa oli viisi hevosvoimaa. Nykyisten ammattisahojen moottori on puolet pienempi.

Samassa hyllyssä Aspinin kanssa kortteeraavat 1950-luvulta lähtöisin olevat Dolmarit, Stihlit ja Partnerit sekä neuvostoliittolainen Drushba. Moottorisahan nousun aikakautta edustavat myös aikanaan kuuluisat savottasahat McCulloch ja Jobu-Junior.

Sanottiin, että saha saa olla minkä värinen hyvänsä, kunhan se on keltainen. Ja McCulloch oli keltainen. Savottalehden mukaan jätkistä 74 prosenttia käytti McCullochia 1960-luvun alkuvuosina.

”Sillä oli tehokas myynti, esittelijät ravasivat kämpillä ahkerasti. Mulla on 17 erilaista kulloppia hyllyssä.”

Kari Lindholm / VL-arkisto
Kokoelman ainoa suomalainen saha on Hyry Siniviiva, jonka mannekiini oli mestarihiihtäjä Veikko Hakulinen.

Suomessa koottu Tilhi

Kun jätkät vaurastuivat savotoilla, jokainen yritti hankkia oman moottorisahan. Sahan omistajat kaatoivat puita toisillekin.

Oli tavallista, että sahat hankittiin vähittäismaksulla. Tarinat kertovat, että aina osamaksuja ei jaksettu maksaa – sillä seurauksella, että kauppias haki sahansa pois.

Eräskin jätkä sahaili Sippi-Homelitella Hyrynsalmella kesällä 1964, mutta yhtenä päivänä saha oli vaihtunut pokasahaan. Väisänen tiedusteli moottorisahan kohtaloa, mihin jätkä vastaili kuin väärän koivun takaa: ”Kuule sinä lukupoika. Siitä palo kytkin, kampiakseli män poikki ja kaasuliipasinkii särky.”

Väisäsen hyllyssä asustaa myös hyvin harvinainen vanha Stihl, jonka kyljessä on Valmetin peltilätkä. Kyseiset sahat tuotiin osina Saksasta, ja ne koottiin Valmetin tehtaalla Suomessa. Syynä tähän oli varaosina maahan tuodun sahan kevyempi tulli verrattuna valmiiseen sahaan.

Tämäkin saha on raskas ja kömpelö, mutta kuitenkin se oli ensimmäisiä sahoja, joissa tyhjäkäynti oli kunnossa. 1950–1960-luvuilla valmistetut sahat painoivat kuin synti, ja kun lumi satoi maahan alkutalvella, monen sahan käynti loppui siihen.

”Sarvi-Stihl multa vielä puuttuu. Se on melkein yhtä legendaarinen kuin tämä norjalainen Pikku-Jobu, jossa on kääntyvä tankki ja käsikytkin. Tankki piti kääntää, kun saha pantiin kaatoasentoon”, Väisänen esittelee.

Jobun tarina itsenäisenä sahamerkkinä päättyi, kun ruotsalainen Electrolux osti Jobun. Siitä lähtien Partnerit, Jonseredit, Husqvarnat ja Jobut valmistettiin samassa tehtaassa.

Kari Lindholm / VL-arkisto
Kun käyttöohje ja säilytyslaatikko ovat tallessa, on keräilykohde arvokkaampi. Kuvassa Jobu Junior.

17-vuotiaan ensisaha

Väisäsen kokoelman sahoille on yhteistä se, että ne kaikki ovat olleet kovassa työkäytössä.

Osa niistä pärisi aikansa suurimmilla savotoilla eli Metsähallituksen Osaran aukeiden hakkuissa, Lapin allassavotoilla tai Tuntsan nokisavotalla.

Kokoelman tärkein saha on Väisäsen ensimmäinen henkilökohtainen savottasaha, Homelite C5, jonka hän hankki 17-vuotiaana Hyrynsalmelta maaliskuussa 1964.

Tuon sahan säilyminen kokoelmaan on onnenpotku, sillä yleensä konekauppiaat ottivat vanhan sahan vaihdossa.

Homeliten osto tuli eteen, kun Metsähallituksen Lemetin savotan työnjohtaja totesi nuorelle Väisäselle, että jos tällä vain olisi moottorisaha, työtä piisaisi kämppähalkojen teossa siihen saakka, kun istutukset alkavat.

”Siitähän innostuin hiiteen ja ostin sahan oitis. Se makso 695 markkaa, joka vastasi kahen kuukauven palakkaa siihen aikaan.”

Kaupparatsujen vanavedessä savotoille rantautuivat kouluttajat, jotka neuvoivat jätkille sahojen huoltoa ja opastivat heitä sahojen turvalliseen käyttöön. Porukka kerääntyi ympärille käskemättä, kun kouluttaja iltasella nakkasi sahan teräöljyn kyllästämänä pöydän kannelle.

Moottorisahan kultakausi

Väisäsellä meni Lemetin savotalla neljä vuotta putkeen. Vuonna 1968 hän pääsi metsätyönjohtajakouluun Nurmijärven Rajamäelle.

Koulun jälkeen 22-vuotiaalle nuorukaiselle avautui työnjohtajan paikka Metsähallituksessa Hyrynsalmella. 1980-luvulla mies siirtyi savotoilta metsätyön opettajaksi ensin Taivalkoskelle ja sen jälkeen Kurun metsäoppilaitokseen.

Väisänen kertoo nähneensä moottorisahojen kultakauden lähietäisyydeltä. 1970-luvulla melkein kaikki puut kaadettiin moottorisahalla. Koneellinen hakkuu yleistyi 1980-luvulla, ja 1990-luvulla moottorisaha katosi metsätöistä lähes kokonaan.

Tietoa vanhoista sahoista hänelle on karttunut matkan varrella. Väisänen on koonnut moottorisahojensa historian ja tekniset tiedot kansiin.

”Sähköpuoli rassuutti sahoja ennen vanhaan, mutta tekniikka kesti”, hän muistuttaa.

Uusien sahojen sähkölaitteissa ei ole ongelmia, mutta tekniikka on Väisäsen mielestä heikentynyt. Kierrokset ja teränopeudet ovat moninkertaistuneet.

Kari Lindholm / VL-arkisto
Ruotsalainen El-Raket Super XD on Väisäsen mielestä kuin heinähäkki.

Aina löytyy tilaa yhdelle

Keräilykärpäsen pureman jälkeen Aarre Väisäsen autotallin ylisille on syntynyt liki 40 vuodessa 160 moottorisahan salonki. Kahta samanlaista sahaa siellä ei ole.

Tallin alakerrassa on laatikoittain purettujen sahojen osia, joista voisi kasata kymmeniä sahoja. Varaosat ovat keräilijöiden parissa kysyttyä tavaraa. Aktiivisia sahakeräilijöitä on Suomessa viitisenkymmentä.

”Yksikin samaan tautiin hurahtanut ukko kyseli puhelimessa ensin Sarvi-Stihlin tankkia, joka painaa 200 grammaa. Sitte se tillaus paisu, ja Matkahuollon puntarilla paketti paino 18 kiloa.”

Väisäsen sahakokoelma kasvaa kuin varkain, sillä hyllyssä on aina tilaa yhdelle tai kahdelle harvinaiselle yksilölle.

”Savotoilla vanhoja sahoja sattu kohalle sillon tällön. Ja kun tämä kerräilytouhu tuli julkiseksi, monet lahjottivat sahoja mulle tai antovat niistä vinkkejä. Nykyään sahoja löytyy netistä.”

Keräilykuntoisten moottorisahojen pyyntihinnat liikkuvat 300–400 eurossa. Jos kyseessä on suomalainen Hyry tai Termiitti, hinta voi olla kovempikin. Pikkuruinen Homelite-reppana vaihtaa omistajaa muutamalla kympillä.

Vaikka uudet hankinnat eivät kerää kehuja perheen hameväeltä, Aarre Väisästä ei ole määrätty ostokieltoon – ainakaan vielä.

”Ei kai se kielto ole kaukanakaan. Kun postilaatikkoon kopsahtaa ilmoitus lunastettavasta lähetyksestä, siitä vaimo aina hoksaa, että taas on tullut saha hankittua.”

 

Juttu on julkaistu Aarteessa 8/16.