Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

Keskisarja: Aleksis Kivi oli kadonneen suurriistan metsästäjä

”Aleksis Kivi eli linnustajan paratiisissa, jota aikalaiset eivät voineet tietää kohta katoavaksi. Hän ampui melkein kaikkea mikä liikkui, kerran käärmeenkin”, kirjoittaa Teemu Keskisarja.

Aleksis Kivi oli siitä outo 1800-luvun rahvaanlapsi, että hän ei koskaan käynyt töissä. Hän kulki paimenessa muiden lasten tavoin mutta rupesi nuorukaisena työnvieroksujaksi ja kolmekymppisenä totaalikieltäytyjäksi.

Charlotta Lönnqvistin hoteissa Aleksin ei torpan ainoana miehenä tiedetä edes nostaneen raskaita esineitä tai pilkkoneen klapeja. Arjesta viis. Minuus koostui kahdesta asiasta: Kivi oli kirjailija ja metsästäjä.

Jos vanhemmat patistivat räätälinoppiin, pikku Aleksis livahti ulos ja haki hyvitykseksi teeren. Ekotekona kanojen eduksi hän hävitti kotkanpesiä. Hän kiipesi latvukseen, kesti emon rääkymisen ja kynsimisen, mätki poikaset maahan ja hyödynsi ravunsyötteinä.

Kivi oli ahkera ainoastaan kirjoituskammiossaan korkeassa ja metsällä. Siuntiossa marraskuussa 1868 Kivi kehui kirjeessä: ”Näillä kolmella viimeisellä kuukaudella olen itseäni kuitenkin huvitellut metsänkäynnillä, jolla ajalla saavutin lintuja oikein kosolta, 98 kappaletta, mehtoja, terriä, pyitä ja vielä kaksi metsäkanaakin.”

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Luvut todistavat Kiven taidoista mutta myös uskomattomasta riistarikkaudesta, josta muutkin uusimaalaiset ottivat osansa. Liike-elämän ja politiikan eliittiporukka ei tänään parhailla haulikoilla ja jahtimailla pääse samaan kuin 1860-luvulla joku puolisokea, humalainen vaivaisukko museomusketilla kirkonkylän kupeessa.

Aleksis Kivi eli linnustajan paratiisissa, jota aikalaiset eivät voineet tietää kohta katoavaksi. Hän ampui melkein kaikkea mikä liikkui, kerran käärmeenkin.

Jänöä isommat saaliit olivat kuitenkin lujassa. Hirvi oli sukupuuton partaalla ja karhu ja susi – karjan kannalta toivotusti – uhanalaisia.

Kivi ei paljoa kirjoittanut metsäkanalinnuista, jotka lukijoille olivat epäkiinnostavia yleisyytensäkin tähden. Kirjallisena aiheena aivan ylivertaisia olivat suurpedot. Niistä Kivi loi Seitsemän veljeksen juonenkäänteet, symbolit ja verevät kohtaukset.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Sikäli kuin kirjeistä ja ystävien muisteluksista tiedämme, Kivi ampui omakätisesti korkeintaan jokusen ilveksen. Karhusta Kivi käytti aina pronominia ”hän”; vaikea sanoa, oliko kirjailija itse Metsolan kuninkaan kanssa tekemisissä muuten kuin kunnioittavalta etäisyydeltä.

Sudet pyydysti Fanjunkarsissa ikäneito Charlotta Lönnqvist, jonka sudenkuoppa tuotti melkoiset tappo­rahat. Charlottan elätti Aleksis toi pienriistaa pöytään, mutta hän ei tienannut sillä mitään eikä liioin metsästysaiheisilla kirjoituksillaan.

Karhun kanssa painii lyöminen ja miesjoukkoa takaa ajanut susilauma olivat tietysti litteratöörin luovia keksintöjä. Kivi kuunteli herkällä kielikorvallaan eränkävijä­veteraaneja, joiden kokemukset ulottuivat 1700-luvun puolelle. Perimätietoon ja kansanuskomuksiin pohjasivat Kiven kuolemattomat metsäjutut. Mieluummin hän kyllä olisi kokenut kaiken itse. Kivi kaihosi kadonnutta aikaa, jolloin otsoja ja hukkia vielä riitti miehuullisimpien metsämiesten haasteiksi.

Tutkijat ovat sympatiseeranneet Kiveä ”metsän poikana”. Selvältä tuntuu, että kansalliskirjailija löysi luonnosta innoitusta, mielenrauhaa ja oravaisen lailla suojaa kaupungin pahuutta vastaan. Antoisaa metsäsuhdetta ei käy kiistäminen.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Toisaalta on todettava, että metsästykselle omistautuminen oli yksi luku Kiven syrjäytymisessä, sosiaalisessa haaksirikossa ja raha-asioiden perikadossa. Omien sanojensa mukaan hän oli ”kodoton ja suojaton kuin susi”. Pikkuporvari voisi neuvoa: Lopeta ammuskelu ja pyypillin vislaaminen ja ota vastuu omasta elämästäsi.

Kivi metsästi Siuntiossa mielenterveyden romahdukseen saakka. Sairaalaan Helsinkiin hän otti mukaan metsästyslaukun.

Metsästystä koskivat Kiven melkein viimeiset sanat, joista on luotettava todistus. Kaksi yliopistomiestä saapui Helsingistä Tuusulan kuolinmökkiin. Vieraiden oli vaikea saada yhteyttä ihmisarkaan, murheelliseen mielipuoleen. Kulttuurista ja elämän­tilanteesta puhuminen ei luonnistunut ollenkaan. Siksi keskustelu kääntyi ainoaan mieluisaan muistoon. Aleksis sanoi: ”Olin suuri ampuja ja asetin pauloja ja satimia. Joo, silloin minä olin onnellinen!”

Aarre-lehden kolumnisti Teemu Keskisarja (s. 1971) on historia-alan yrittäjä ja historioitsija, joka on tutkinut muun muassa Suomen metsäteollisuuden historiaa, sota- ja rikoshistoriaa.

Metsäpalvelu

Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.