Keskisarja: Punainen nälkä ja toukokuun kihlaus

MT Metsä|Maatalous9.3.202209:00

Kolumni

Teemu Keskisarja

Jokainen sivistynyt ihminen tietää holokaustin, harva toisen samanmoisen h-alkuisen kauhusanan. Holodomor oli 1930-luvun kansanmurha, jossa kuoli 5–7 miljoonaa ukrainalaista.

Dneprin äyräiden mustamulta on maailman muhevinta maatalousmaata. Se suo vuodessa kaksi viljasatoa ja kasvaa kylvämättäkin miehenmittaista heinää. Niin vain Stalin aikaansai Ukrainassa suunnattoman nälänhädän. Kollektivisointi koitui kuolemaksi viljelyskasveille, karjalle ja maanviljelijöille, joita Stalin kutsui kulakeiksi.

Holodomor ei johtunut kommunismin hulluudesta. Tappaminen oli laskelmoitua. Stalin likvidoi itsenäiset talonpojat ja näiden mukana Ukrainan kansallisuusaatteen. Lisää kannattaa lukea Anne Applebaumin kirjasta Punainen nälkä (suomennos Antero Helasvuo, Siltala 2018).

Holodomor on myös Suomen maa­taloushistoriaa – täpärästi toteutumatonta. Historianharrastajat joskus jossittelevat talvisodan pitkittymisellä. Mitä olisi tapahtunut, jos puna-armeija olisi miehittänyt Suomen vuonna 1940?

Mitäpä muuta kuin kansanmurha. Neuvostoliiton uuden rajaseudun puhdistus varman päälle. Teloitusmonttuun suojeluskuntalaiset ja älymystö professoreista kansakoulunopettajattariin.

Suomen yhteiskunta ja paljolti sotilasaineskin perustui satoihin tuhansiin pientiloihin. Kolmen lehmän, kymmenen peltohehtaarin ja metsäpalstan omistaja vastasi kulakkia, varsinkin jos piti palkollisia. Suomalaiskulakit tuskin suosiolla suostuisivat ”sovjetisointiin”, käyttääksemme Paasi­kiven sanaa. Heille oli tarjolla niskalaukauksia.

Neuvostoliittoa eivät tietenkään houkuttaneet Suomen mitättömät vilja-aitat. Metsäteollisuus oli strategisempaa.

Stalin oli 1930-luvulla tyytymätön omiin kombinaatteihinsa. Niissä orjatyövoima lihasvoimalla sahasi ja hakkasi puutavaraa länsimarkkinoille dumpattavaksi. Suomen riittoisa selluloosa kelpasi ruudin valmistukseen. Paperitehtaiden kyljessä oli väkevää vesivoimaa valmiiksi valjastettuna. Vuoksen voimaloista oli luvassa lisäpotkua Leningradin sotateollisuuteen.

En jaksa tässä maa- ja metsätalouskolumnissa jankuttaa sotahistorian opetuksia. Pysyttelen alkutuotannon parissa. Mitä Suomi voi tehdä keväällä 2022 pahimpaan varautuessaan? Olen viime aikoina siteerannut liikaa hienoja valtiomiehiä ja kulttuuri-ihmisiä. Otan vaihteeksi mietelauseen ja käytännön neuvon V. I. Leniniltä:

”Ryhtykää herran nimessä kaikkein tarmokkaimpiin ja vallankumouksellisimpiin toimenpiteisiin viljan, viljan ja viljan toimittamiseksi!!!” Näin Lenin sähkötti vuonna 1918 Ukrainan rintaman ongelmien takia. Elintarpeet olivat A ja O siinä sodassa, kuten aiemmissa ja myöhemmissäkin.

Vuonna 2022 sota tuli yllätyksenä suomalaisille ja muillekin. Edellinen jymy-yllätys oli tauti. Paholaisen käsikirjoituksen kolmas sivu on helppo arvata: nälkä.

Suomen nälänhädästä puhuminen ei ole hysteeristä panikointia. Katsokaamme kansanterveyden ja turvallisuuden uhkakuvia, jotka jo toteutuivat. Vanhasta testamentista lähtien vitsaukset ovat saapuneet sarjoissa.

Missä skenaariossa vehnän, soijan, riisin, broilerin, kirjolohen ja hedelmien maahantuonti muka noin vain jatkuu merten takaa?

Ruokapula ja ennennäkemätön maailmanmarkkinahintojen nousu on todennäköistä. Pian yllätymme tästäkin onnettomuudesta. Vaikka se tuli kello kaulassa.

Ydintalveen maatalous ei käsittääkseni voi varautua. Pienempiin apokalypseihin kyllä. Myös sellaisiin, jotka kestävät monta vuotta. Ja tuovat tullessaan ruokarajoituksen: syö sitä mitä on tai kuole aliravitsemukseen.

Talvisodan selviytymistaisteluun liittyi vuonna 1940 ”tammikuun kihlaus” eli työnantajapuolen ja ammattiliittojen sovinto. Nyt on kohtalonhetki keskustella maataloudessa ”toukokuun kihlauksesta”.

Kaupan keskusliikkeet ja maataloustuottajat ovat keskenään sotajalalla. Maatalouden alasajautuminen tuhoaa huoltovarmuuden. Valtiovalta välittäköön kaupoille ja tiloille toukokuun kihlauksen. Tarkoitan kansallista takuuhintaa ”kannattamattomien” peltojen, kanaloiden, sikaloiden ja navettojen tuotteista. Jokainen siemen omaan maahan. Siis tilanteessa, jossa kansainväliset toimitussopimukset ovat korkeintaan Mäntän tehtaan hyvän vessapaperin arvoisia.

Aarre-lehden kolumnisti Teemu Keskisarja (s. 1971) on historia-alan yrittäjä ja historioitsija, joka on tutkinut muun muassa Suomen metsäteollisuuden historiaa, sota- ja rikoshistoriaa.