Aaltoila: Putin ja panda Venäjän metsien asialla

WWF:lle kiitos otsikosta, jonka lainasin suoraan suojelujätin sivuilta. Jatkan sitee­rausta: ”Kun WWF:n Venäjän toimisto juhli 15-vuotista taivaltaan, Vladimir Putin hehkutti WWF:n toteuttaneen Venäjällä jo 200 laajaa suojeluohjelmaa, joiden merkitystä ei voi yliarvioida.”

Pian on aika juhlia pandan Venäjän-vaelluksen 25-vuotissynttäreitä, toki sitä ennen Putinin uudelleenvalintaa. Paljon ovat saaneet yhdessä aikaan Venäjä ja WWF. Maan metsiä on sertifioitu FSC-järjestelmän mukaisesti 46 miljoonaa hehtaaria. Meno on sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävää.

Vertailun vuoksi kerron, että Suomen kuusensahauksen kova kilpakumppani Itävalta on sertifioinut 587, Ranska 43 000 hehtaaria metsiä FSC:n mukaisesti. Saksan metsistä on kolme prosenttia FSC:ssä.

Mutta mikäpä on hyvää sertifioidessa. Venäjän metsien FSC-sertifioitu pinta-ala laajeni huimimmillaan vauhtia, josta sellaiset arveluttavan metsätalouden maat kuin Ruotsi ja Suomi eivät voineet edes haaveilla.

Mitä kuuluu itänaapurin metsiin nyt? Oppaaksi sopii WWF:n Venäjän-metsäohjelman johtaja Nikolai Shmatkov, jonka tuoreen katsauksen uutisoi Luonnonvarakeskuksen Idän Metsä­tieto -sivusto.

Shmatkov lataa uutistoimittajan otteella tärkeimmän alkuun: ”Metsä on öljyn, kaasun ja sepelin kaltainen luonnonvara niin yrityksille kuin valtiovallallekin. On vain täysin unohdettu, että se on uusiutuva luonnonvara ja että sitä voidaan ja täytyy kasvattaa.”

Raportin mukaan Venäjällä menetetään vuosittain 1,6 miljoonaa hehtaaria koskemattomia metsiä hakkuissa ja maankäytön muutoksissa. Harva tie- ja rataverkko ovat suojelleet Venäjän metsistä noin neljänneksen koskemattomina.

Shmatkov sanoo Venäjän kärsivän jo puupulasta. Arvelen pulan pahenevan, kun talvet nöyrtyvät. Sula, hieno­jakoinen maa saati kehno tie eivät kanna puukuormia.

Venäjän FSC-sertifioidun puun hiilijalanjälki on mammuttiluokkaa. Hakkuulta on keskimäärin yli 250 kilometriä keskimäärin huonoa tietä sellutehtaalle. Taimikoita hoidettiin Venäjällä viime vuonna 300 000 hehtaaria, valtaosa siitä Shmatkovin mukaan vain paperilla. Uudistushakkuiden pinta-alasta viljellään vain noin viidesosa, ja tuosta viidesosastakin vain viidesosa muokataan.

Noin 20 vuotta sitten tutustuin Suomen ja Venäjän yhteishankkeeseen, jossa perustettiin Luoteis-Venäjälle hienot kuusen ja männyn uudistusalat viimeisen päälle. Tavoitteena oli käyttää aloja opetuskohteina ammattiväelle. Jo muutaman vuoden kuluttua perustamisesta osa taimikoista oli vesakon vallassa. Yhden koealueen suomalainen ja venäläinen metsäammattimies olivat hoitaneet kuntoon yhdessä, palkatta, omalla ajallaan. Heille hatunnosto!

Venäjä uudistaa paraikaa metsätalouttaan, ja termit kuulostavat komeilta, esimerkiksi ”intensiivisen metsä­talouden konsepti”. Minusta Venäjän metsätalouden uusi ohjaus näyttää pahan tutulta. Paperi on paperia ja metsä metsää, jatkossakin surkean hoitamatonta.

Shmatkovin mukaan ”metsätalous on tiukasti sidoksissa tukiin, ja niiden jaossa tärkeintä on, kuinka hyvä tuttu tuen jakaja on tuen saajalle”.

Kuka kertoisi kölniläiselle Astrid Hinterhufille, että FSC-sertifioidut Burdan paperi ja ihonkuorintalankin pahvikotelo ovat Venäjän metsistä louhitusta puusta? Eipä kukaan, ja kepein omintunnoin lennähtääkin Frau Hinterhuf ruskohiilen lämmittämästä kodistaan Malediivien atollille jyhkeän dieselaggregaatin viilentämään bungalowiin.

Kenelle ja mitä meno Venäjän metsissä opettaa? Metsä­teollisuus ry:hän suorastaan hinkuu Suomeen lisää FSC-sertifioituja metsiä. Siihen silmukkaan varoitan yksityistä metsänomistajaa kaulaansa työntämästä. Ruotsissa ovat FSC-kriteerit uusinnan alla, eivätkä metsätalouden uhraukset ekoalttarille taatusti kevene.

Venäjän FSC-puuta tuodaan Suomeen paljon. Miltä mahtaa tuntua valeleiman lätkäisy huussi­paperi- tai kartonkirullaan?

Kaupallisen viestinnän virtuoosit julistavat mielikuvien ja hyvien tarinoiden tärkeyttä. Olisiko imelissä keitoksissa sijaa itsekriittisyydelle, hituselle rehellisyyttä? Alkuun vaikkapa ihan vain mausteeksi.

Aarteen kolumnisti Juha ”Koltta” Aaltoila (s. 1947) pääsi taimien lajitteluun 11-kesäisenä, siitä ura yleni aukkojen viljelijäksi. Metsänhoitajan työ yksityismetsissä vei hänet vuonna 1986 kynän varteen, ja kynä on pysynyt terävänä.