Aaltoila: Mustikka on minun personal trainerini
”Juha!” Jalkapallon peluu jatkuu. Kovaääninen ”Juhaa! Nyt tänne heti!”. Kohta äitini huudon jälkeen istun Anglian takapenkillä kahden siskoni kanssa mieli linkussa kuin kärrin takalasi.
Kemijoen varressa 60 vuotta sitten ei kyselty kläpeiltä marjaan lähtöä, käskettiin! Mustikka oli pahinta. Puolukan keruu poltetulta avohakkuulta kävi nopeasti, pari reissua tuotti viiden hengen perheen tarvitsemat 150–200 litraa survoksiin ja mehuihin.
Hillankeruussa kiehtoi suon tarpominen. Jotain sankaruuden sorttista oli niitä löytää, kerätä ja kantaa.
Kolumnini aihe syntyi sattumavadelman mausta sinipunaisessa kaurapuurossani; suven muisto. Valoisaksi harvennetun 43-vuotiaan istutusmännikön kivikkoon oli noussut vattuja, jotka keräsin mustikoideni sekaan.
Sillä seuduinhan se palokärkikin tuli hajottamaan kuusen kantoa, ei noteerannut lainkaan termoskahvia juovaa pihkapääkollegaansa. Mieleen nousivat vanhan puunajokoneen uran reunan kantarellit.
Poikasena mustikan keruu vastasi stressitasoltaan virkkauksen opettelua (en oppinut). Nykyään marjastaminen on joogaani, tehotreeniä reisille ja selälle, aivojen tyhjennystä, peruskuntoilua 90 lyönnin pulssilla. Mustikkaa riittää joka aamuksi. Nuoriso vie pakastimista omansa, hyvä niin.
Olen kuitenkin noviisi marjamailla verrattuna kaveriini Mattiin. Hän kulkee bussilla Porintietä Nuuksion seudulle ja kerää mustikat kansallispuistosta ja sen helmoista.
Matin kanssa ihmettelemme, miten vähän marjastajia metsissä liikkuu. Hän kohtasi sentään jokusen poimijan, minä en ketään viime kesänä. Jo on kynnettömän urbaanin avutonta maan väki. Puolukkapaikkani läpi vie kärritie, jota kuljetaan jalan, ratsain ja mopolla. Punaisia marjoja ei voi olla näkemättä, mutta itse saan ne kerätä. Kiitos kaikille!
Meidän mustikkamme kasvavat samanlaisilla paikoilla. ”Valoisa, mäntyvaltainen harvennettu metsä, aukkojakaan ei kannata karttaa, reunoilla on usein hyvin mustikkaa”, Matti tuumii.
Porvoon ja Loviisan seuduilla on ollut jo monet suvet hyvä, jopa valtaisa mustikkasato luontaisesti siemenmäntyjen alle taimettuvilla kankailla.
Olen luonut itselleni keinon löytää ”huonon marjakesän” mustikat. Pukeudun mielessäni pölyttäjäpörriäisen housuihin. Korkean kallioseutu sitoo lämpöä, sen kapeat rämenotkelmat ovat tuulensuojan ansiosta hyviä paikkoja; ultrakevyt hedelmöittäjä ei joudu tuulen kyytiin. Vesi ja lämpö riittävät heleiden kukkien satoutumiseen.
Olen usein poiminut mustikoita valoisan mäntyrämeen lämpimiltä ojanpenkoilta suopursujen seasta selkä suorana saappaat ojan pohjan kurassa lotisten.
Jyrkähköt länsi-etelärinteiden männiköt kannattaa koluta myös. Tuuli painaa ja piiskaa pölyttäjiä aurinkoista mäenreunaa vasten töihin.
Mutta miksi mennä mustikkaan, kun terveyskauppa myy samat hyvät kapseleina tai tippoina? Etsin vastausta netin laajasta tarjonnasta. Yhdysvaltalainen tippatuote maksoi 1 660 euroa litralta, ”on 10 kertaa vahvempaa kuin mustikkauutteet, reilun kaupan luomutuote, joka huomioi alkuperäiskansan tarpeet”.
Jotkut mustikkatippojen ja -kapseleiden ohjeet arveluttivat: ”Suositeltua vrk-annosta ei saa ylittää”, ”Säilytä lasten ulottumattomissa” ja ”Älä käytä, jos olet raskaana”. Kuka suojaa kuluttajaa?
K-kaupan kotimainen pakastemustikka maksoi 9 euroa, Prisman 8,75 euroa kilolta. Ulkomainen pakastemarja kannattaa jättää kauppaan tautiriskien vuoksi.
Metsity ja nauti, älä hysterisoi mistään! Näin neuvon lukijoita petojen, hirvikärpästen, paarmojen, eksymisen ja avohakkuiden suhteen. Opettele kartan lukua suunnistusoppaasta tai iltarasteilta.
Kolme vuotta sitten ostin 1:20 000 peruskartan vuokramökkini ympäristöstä tarkoituksenani merkata marja- ja sienipaikat kartalle. Jo nyt muistan, mikä maa on mustikkaista, mikä antaa sienet, vatut, puolukat. Yhteistä noille paikoille on metsätalous. Autoteihin päättyviä metsäkoneen ajouria pitkin on keräilijän kiva kulkea yli notkojen ja mäkien.
Personal trainerilleni mustikalle iso kiitos mielen ja kehon kepeydestä. Ensi keväänä kokeilen pistää raitoja kasvamaan pölyttäjiesi porukoille.
Aarteen kolumnisti Juha ”Koltta” Aaltoila (s. 1947) pääsi taimien lajitteluun 11-kesäisenä, siitä ura yleni aukkojen viljelijäksi. Metsänhoitajan työ yksityismetsissä vei hänet vuonna 1986 kynän varteen, ja kynä on pysynyt terävänä.
Metsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
Osaston luetuimmat
- Puukaupoista käydään kovaa kisaa − kolmannes metsänomistajista luottaa metsänhoitoyhdistyksiin
- Kaakonkulma: Mustaturkkisista susista havaintoja Miehikkälässä – katso riistakameraan tallentunut kuva
- Riistakamerat räpsähtivät itärajalla yli 12 000 kertaa – Sallan rajaloikkarit pääsääntöisesti hirviä
- Venäjän hyökkäyssota mullisti pellettituonnin − Suomi ostaa poltettavaa Tanskasta
- Saako vapaa-ajan kalastaja myydä nappaamansa hauen vai ei? Kalatalouden keskusliitto selvitti kiistaa herättänyttä kysymystä
- Aarre | Puukauppapaikka Kuution toimitusjohtaja Aku Mäkelä: ”En muista työuraltani, että puulle olisi ollut koskaan näin kovaa kysyntää”
- Alueviesti: Huittisten ABC:n pihassa nähtiin susi