Kolumnit 24.03.2017

Maailman elintarviketuotannossa on tapahtumassa melkoinen vallankumous. Suurin osa eläinperäisistä tuotteista korvautuu ehkä puolen vuosisadan kuluessa kasviperäisillä korvikkeilla, kirjoittaa Risto Isomäki.

Isäni varttui pienellä ähtäriläisellä vilja- ja maitotilalla. Tilaan kuului myös metsää, mutta ei niin paljon, että sen tuotoilla olisi varsinaisesti juhlittu. Isäkin ansaitsi opiskelurahansa itse, metsätöitä tekemällä.

Isäni isällä, maanviljelijä Aleksanteri Leander Isomäellä, oli tapana tehdä omia tarkistuslaskelmiaan maataloustulon jakautumisesta. Muistan jo alle kouluikäisenä kuunnelleeni hänen marmatustaan siitä, miten elintarvike­teollisuus, tukkukauppa ja vähittäiskauppa veivät suurimman osan talonpoikien työn tuloksista. Alkutuottajan käteen jäävä siivu oli kovin ohut – ja sellaisena se on edelleen pysynyt, tukiaisista huolimatta.

Maataloustuottajien asemaa on viime vuosikymmeninä heikentänyt vapaakaupan ohella myös niin sanottu Walmart-ilmiö, joka on nimetty maailman liikevaihdoltaan suurimman vähittäiskauppaketjun mukaan: mitä voimakkaammin vähittäiskauppa keskittyy, sitä huonommaksi maataloustuottajien neuvottelu­asema muuttuu.
Tämä johtaa kuluttajia hyödyttävään ruuan halpuuttamiseen, mutta raskainta työtä tekevät alkutuottajat ajautuvat entistä ahtaammalle.

Maailman elintarviketuotannossa on parhaillaan tapahtumassa melkoinen vallankumous. Suurin osa eläinperäisistä tuotteista korvautuu ehkä puolen vuosisadan kuluessa kasviperäisistä raaka-aineista valmistetuilla lihan, maidon ja juuston korvikkeilla sekä kanta­solujen avulla tuotetulla keinolihalla.

Muutoksen nopeus johtuu siitä, että kymmenkunta megatrendiä on alkanut vahvistaa toisiaan.

Kauhu antibioottiresistenssin kehittymisestä on noussut YK:n yleiskokouksen keskusteluihin saakka, neljäntenä terveysasiana maailmanjärjestön historiassa. Vesivarojen hupeneminen, huoli ilmastonmuutoksesta, merien sekä pinta- ja pohjavesien saastuminen, maailman nälkä, eläinten parempi kohtelu, sade­metsien tuhoutuminen...

Kasvispainotteisempi ruokavalio nousee kansalaisten ja hallitusten asialistalla, koska se näyttäytyy merkittävänä osavastauksena moniin suuriin ongelmiin.

Muutoksen nopeus on iso ongelma maa­taloustuottajille. On tärkeää, että valtio pehmentää päälle kaatuvaa rakennemuutosta merkittävien lisätukien avulla, tarvittaessa vaikka EU:n sopimuksia rikkoen.

Pitkän päälle olennaisinta on kuitenkin se, että kasviproteiineista tehtyjen lihankorvikkeiden tuotantokustannukset putoavat ratkaisevasti aitoja eläintuotteita matalammalle tasolle heti, kun tuotanto saavuttaa tietyn mitta­kaavan.

Syntyvien kustannussäästöjen jakaminen on iso yhteiskuntapoliittinen kysymys. Hyöty voidaan siirtää kuluttajille laskemalla hintoja. Toisaalta teollisuus ja vähittäiskauppa haluaisivat varmasti mieluiten pitää myyntihinnat ennallaan ja kasvattaa omia voittojaan. Maa­taloustuottajat jäävät jälleen helposti nuolemaan näppejään, jollei tueksi löydy riittävää määrää uusia liittolaisia.

Uskon itse, että suurin osa suomalaisista yli puoluerajojen voisi jatkossa pitää oikeudenmukaisena sitä, että maatalouden murrosta käytettäisiin myös maanviljelijöiden tulotason nostamiseen eräänlaisen uuden yhteiskunta­sopimuksen kautta.

Kissa – kaikki asiaan liittyvät kissat – pitää vain nostaa ajoissa pöydälle.

Jos suomalaisen elintarviketeollisuuden uudet, kasviperäiset tuotteet menestyvät jatkossa hyvin Kiinassa, Intiassa, Euroopassa ja Afrikassa, tulonjakopeli kevenee. Samasta raaka-ainepohjasta voidaan näet valmistaa monta kertaa suurempi ja taloudelliselta arvoltaan moninkertainen määrä eläinperäisten tuotteiden korvikkeita kuin aitoja eläinperäisiä tuotteita.

Jos uutta jaettavaa syntyy tarpeeksi paljon, sitä riittää elintarvikeketjun jokaiselle portaalle.

Aarre-lehden kolumnisti kirjailija Risto Isomäki (s. 1961) tunnetaan tieteisromaaneistaan, tietokirjoistaan ja tiedeaiheisista lehtiartikkeleistaan.