Kolumnit 24.02.2017

Metsästä maksetaan nyt jopa enemmän kuin kannattaisi.

Kuperkeikka heti kärkeen: miksi niin moni haluaa ostaa metsätiloja erittäin niukan tarjonnan markkinoilta?

Tunnen monia metsätilojen ostajia, olen heidän metsissään vieraillut ja paljon heidän puun tuottamisen taidoistaan oppinut. Metsätilojen ostajat istuttavat usein itse taimet hakkuuaukoille, ruiskuttavat roskakasvuston pientä tainta tukahduttamasta, pärryyttävät uutterasti raivaussahaa, lihottavat lannoitteilla puitaan tukeiksi, havaitsevat hirvituhon ja ilmoittavat sen korvausta varten.

Metsätilan ostaja asuu usein likellä metsiänsä, tuntee alueen puunostajat, ahkeran metsurin ja parhaan työjäljen tekevän koneyrittäjän. Hän ostaa metsän mukana itselleen työpaikan.

Kuulutko kuvaamaani joukkoon? Jos kuulut, niin toivotan menestystä nykyisten metsiesi hoitoon ja uusien metsätilojen ostoon!

Kilpailu metsätiloista on niin kovaa, että monet pitäytyvät nykyisissä hehtaareissaan. ”Metsästä maksettuja hintoja ei voi perustella puuntuotannon tuloilla”, kuuluu perustelu.

Siinä yksi syy juttuni otsikkoon. Metsätilojen hinnat ovat nousseet. On hyvä aika myydä metsätila.

Entä miltä kuulosti metsätilan ostajan arki? Mitä etäisemmältä, sitä vakavammin Sinun ja mahdollisten kanssaomistajiesi kannattaa pohtia metsätilan myymistä.

Koska viimeksi metsänhoitoyhdistys tai puun ostaja esitti Sinulle jotakin työtä tilallasi? Jos ei pariin kolmeen vuoteen, myynnin perusteet voimistuvat.

Taimikoiden ja nuorten metsien hoitorästit ovat valtaisat, omistajien tappiot ja metsätuhojen riskit kasvavat. Taitavinkaan metsäkoneenkuljettaja ei osaa taikoa tiheiköistä tuottavia tukkimetsiä.

Viime aikoina on metsävaikuttajien suusta kuultu, kuinka Suomessa on maailman parhaiten hoidetut metsät, oikein sertifioidut. Moinen ylvästely ja elvistely voi ihmetyttää sienimarttaa, hirvenpyytäjää tai suunnistajaa, joka kiertää oman onnensa nojaan unohdettua tiheikköä.

Jos on puuta liikaa kysyntään verrattuna, niin työvoimasta alkaa olla pula. Metsurilta hulahtaa kaksi tuntia päivässä työmatkoihin. Kulku­korvaukset nostavat kustannuksia. Tarvitset 60–80 euroa palkkaa tai eläkettä saadaksesi verotuksessa jääneellä nettotulolla maksetuksi puolaa tai viroa puhuvan työmiehen tunniksi metsääsi.

Siinä lisää perustetta metsätilan myyntiin. Tai metsätöiden opiskeluun ja itsepalveluun. Työn laatukin kun vaihtelee tutkimusten mukaan paljon.

Puun käyttö lisääntyy, mutta niin lisääntyy tarjontakin. Itämeren alueen rantamaissa on iso tarve lisätä harvennushakkuita. Lähivuosina puuntuonti Venäjältä ja Baltian maista kasvaa. Sikäläiset uutiset selluinvestoinneista ovat pykälän pari levottomampia kuin otsikot kotimaisista hankkeista, joihin niihinkin on vaikea löytää rahoittajia.

Puun kysyntää kuvaavien juttujen kirjoittaminen taas on maailman helpointa journalismia. Havutukkia tuottavat avohakkuuleimikot ovat halutuimpia, samoin kuin ovat olleet koko minun yli 50-vuotisen metsämiesmuistini ajan.

Metsätilan ostaja myy joka vuosi puuta. Hän myy puuta sieltä, missä hyvä uhkaa nopeimmin pilaantua. Nuorten kasvatusmetsien parhaille puille harvennetaan tilaa kasvaa. Taimikon allensa kylväneet siemenpuut poistetaan.

Kuinka usein puukauppa tehdäänkään nipin napin hakkuukypsästä kuusikosta tai arvokasvultaan oivasta tukkimänniköstä, ja samalla ”unohtuu” suonotkon takaisen nuoren metsän harvennus? Tilastoista ja maisemista päätellen perin usein.

Suomessa on yksityisillä omistajilla noin 250 000 yli 10 hehtaarin metsätilakokonaisuutta. Niistä on tullut myyntiin 2000-luvulla vain noin 1 500 vuosittain. Myytyjen tilojen keskihinta oli vuonna 2005 noin 1 800 euroa hehtaarilta, viime vuonna noin 2 600 euroa.

Lähivuosina hintojen nousu voi taittua. Moni metsätalousyrittäjä on näet jo lopettanut tilojen oston kannattamattomana.

Metsäalan tiedotuksen ja neuvonnan verkostoissa on iso aukko, joka käy kalliiksi passiivisille tai harvakseltaan pelkän vieraan työvoiman varassa räpelteleville metsänomistajille. Yhä harvemmin metsätila on omistajansa lapsuusmuisto, kotitila, jota ei hennota myydä.


Aarteen kolumnisti Juha ”Koltta” Aaltoila (s. 1947) pääsi taimien lajitteluun 11-kesäisenä, siitä ura yleni aukkojen viljelijäksi. Metsänhoitajan työ yksityismetsissä vei hänet vuonna 1986 kynän varteen, ja kynä on pysynyt terävänä.