Kolumnit 25.04.2017

Tutkijat ovat ehdottaneet oman aikamme nimeämistä uudeksi geologiseksi aikakaudeksi, antroposeeniksi, kirjoittaa Risto Isomäki.

Unkarissa sijaitseva Hortobágyn kansallispuisto on nykyään Euroopan parhaita lintupaikkoja, ehkä jopa maanosamme ykkönen. Hortobágyssa voi lokakuun lopulla oleilla yli satatuhatta muuttomatkallaan pysähtynyttä kurkea. Suurin osa niistä käy yleensä syömässä samalla suunnalla, mikä tekee niiden päivittäisistä ruokailulennoista huikean hienoja.

Kurkien massat tulevat usein tunnin kuluessa yli kapealla kaistalla ja niin matalalla, että kirkuvat äänet täyttävät koko maailman.

Maaliskuussa Hortobágyssa on satoja tuhansia tundra- ja merihanhia ja valtavia kahlaajamassoja. Myös erilaisia vesi- ja petolintuja, haikaroita ja merimetsoja on hyvin paljon.

Puistossa talvehtivia merikotkia ruokitaan haaskoilla, ei siksi, että merikotkaa pidettäisiin erityisen uhanalaisena lajina, vaan siksi, että kotkat eivät söisi muita lintuja. Samalla ruokintapaikalla saattaa parhaimmillaan kököttää jopa kuusikymmentä kotkaa.

Kun menin käymään Hortobágyssa ensimmäisen kerran, kuvittelin, että se olisi viimeinen yhtään suurempi villin ja alku­peräisen luonnon riekale Unkarissa. Viimeinen kaistale Unkarin kuuluisaa pustaa. Ajattelin, että muuttomatkoillaan levähtävät linnut olivat pustan kosteikkojen huvetessa joutuneet ahtautumaan yhä pienemmälle alueelle ja että juuri tämä oli synnyttänyt Hortobágyn lintuspektaakkelit.

Mikään ei olisi voinut olla kauempana totuudesta.

Kansallispuiston varsinaisen ytimen muodostaa todellisuudessa valtava, puolittain hylätty kalanviljelylaitos. Se oli maailmansotien välisenä aikana lajissaan Euroopan suurin mutta rapistui pahasti jäätyään rautaesiripun taakse.

Hortobágyn kansallispuisto on kaikkiaan 80 000 hehtaarin laajuinen. Villiintyneet kala-altaat kattavat tästä 6 000 hehtaaria, ja ne ovat selkeä pääsyy lintujen suureen määrään.

Kurjetkin yöpyvät kala-altailla mutta syövät kansallispuiston ulkopuolella. Ympäröivän maaseudun maissipellot ovat kurkien näkökulmasta mielikuvituksellisen runsas ruoka-aitta.

Myös Unkarin pustan suurin jäljellä oleva, muutaman sadan neliökilometrin laajuinen riekale sijaitsee toki Hortobágyssä ja muodostaa kansallispuiston eteläosan. Euraasian suunnaton, Mongoliasta ja Kiinasta alkava ruohoaro päättyi aikoinaan tänne.

Täälläkin ihmisen vaikutus on kovin näkyvä. Suurten, ruohoa syövien villieläinten mentyä pusta pidetään pustana pääosin kotieläinten avulla. Niiden rinnalla laiduntaa nykyään vapaina maailman suurin villihevoslauma, 350 przewalskinhevosta eli aasianvillihevosta, sekä yllättäen myös 550 alkuhärkää.

Lehmän esi-isä eli alkuhärkä kuoli sukupuuttoon vuonna 1627, mutta sen geenejä säilyi monissa maatiaisroduissa. Tutkijat ovat nyt alkuhärkämäisiä rotuja keskenään risteyttämällä ja jalostetun lehmän geenejä karsimalla onnistuneet luomaan eläimen, jolla on käytännössä pelkkiä alkuhärän geenejä.

Toisin sanoen he ovat palauttaneet ihmisen kulttuurien näkökulmasta maapallon tärkeimmän sukupuuttoon kuolleen eläinlajin tarujen hämärästä takaisin todelliseen maailmaan.

Hortobágyn kylteissä kyllä sanotaan, että kyseessä ei tietenkään ole oikea alkuhärkä vaan ainoastaan alkuhärän kaltainen eläin. Mutta eikö tämä ole jo hiusten halkomista? Miksi alkuhärän kaltainen eläin, jolla on alkuhärän geenit, ei olisi aito alkuhärkä?

Tutkijat ovat ehdottaneet oman aikamme nimeämistä uudeksi geologiseksi aikakaudeksi, antroposeeniksi: ajaksi, jolloin ihminen on ollut tärkein maapalloa ja sen pinnanmuotoja muokkaava tekijä.

Hortobágy antaa pientä esimakua siitä, miten monimuotoisia myös luonnonsuojelun muodot voivat tulevaisuudessa antroposeenin aikana olla.

Aarre-lehden kolumnisti kirjailija Risto Isomäki (s. 1961) tunnetaan tieteisromaaneistaan, tietokirjoistaan ja tiedeaiheisista lehtiartikkeleistaan.