Kolumnit 29.06.2017

”On kaikkien asia valvoa, että ilmiöön ei liity ihmiskaupan piirteitä”, kirjoittaa Aarteen päätoimittaja Mari Ikonen uusimmassa pääkirjoituksessaan.

Suomen metsissä työskentelee enää kolme ja puoli tuhatta ammattimetsuria, kerrotaan Aarteessa 6/2017. Luku oli minusta niin epäuskottavan pieni, että pyysin toimittaja Meeri Ylä-Tuuhosta tarkistamaan tiedon. Kyllä, näin vähiin on käynyt metsätyöntekijöiden määrä. Ei siis ole ihme, että metsiemme taimikonhoitorästit ovat kasvamaan päin.

Toinen suuri muutos 2000-luvulla on ollut se, että metsurit työskentelevät nyt valtaosin metsäpalveluyrityksissä, eivät suoraan metsäyhtiöiden tai metsänhoitoyhdistysten leivissä.

Metsurin työ ei ole enää läheskään yhtä raskasta kuin silloin, kun moottorisaha painoi 15 kiloa ja tukit nosteltiin käsivoimin rekeen. Myös raivaussahan ja taimivakan kanniskelijalta vaaditaan hyvää fyysistä kuntoa, mutta nykyisen metsurityön suurin ongelma on kausiluonteisuus. Sulan maan aikana työvoiman tarve on monin­kertainen sydäntalveen verrattuna. Mikäli töitä ei ole tarjolla koko vuodeksi, on ymmärrettävää, jos ammatti ei houkuttele suomalaista nuorisoa.

Uusimman Aarteen sivujen 32–37 jutussa kerrotaan virolaisten metsä­työmiesten porukasta, joka paiskii hommia valtion mailla Keski-Suomessa. Vierastyöläiset jättävät kotinsa, perheensä ja kaverinsa ja urakoivat kolmen viikon putkissa. Vaikka modernissa savottakämpässä on nettiyhteys ja satelliitti-tv, henkistä joustavuutta tarvitaan. Houkuttimena ovat hyvät tienestit – ihan niin kuin rivakoilla metsien miehillä kaikkina aikoina.

Virolaiset ovat urakkapalkkansa ansainneet, mutta ei käy kieltäminen sitä, että ulkomaisten metsurien tulo Suomen metsiin tuntuu hieman kiusalliselta. Osa metsänhoitoyhdistyksistä on pitänyt kiinni täyskotimaisesta työvoimasta. Osin huolenaiheena voi olla työn laatu, osin kyse lienee työnantajakuvan vaalimisesta.

Suomen metsissä näkyy kesän mittaan myös muuta vierasta väkeä kuin metsätyöntekijöitä, nimittäin tuhansia luonnonmarjojen poimijoita kaukaa ja hieman lähempää idästä.

On kaikkien asia valvoa, että ilmiöön ei liity ihmiskaupan piirteitä. Kotimaiset luonnonmarja-­alan yritykset tarvitsevat thaipoimijoita yhtä kipeästi kuin poimijat kesäkuukausina ansaitsemiaan tuloja.

Luvassa on kovaa työtä vieraassa maassa.

Pääkirjoitus, Aarre 6/17