Kolumnit 28.08.2017

Metsänomistajalle tulee suurin lasku puun tuottamisen vaikeutumisesta, kirjoittaa Juha Aaltoila.

Metsien sertifiointijärjestelmien välinen valtapeli kiihtyy. Monien maiden yksityismetsissä pieneksi tekijäksi jäänyt FSC ja sen takana olevat järjestöt satuloivat hiljan vanhan sotaratsunsa Ikean-valloitusretkelle. Kolmen vuoden kuluttua kaiken Ikean käyttämän puun pitää olla FSC-sertifioitua tai kierrätettyä puuta. Viimeksi mainitun tuottamisessa Ikea on aika etevä itsekin.

Nyt Ruotsista hankitusta puusta on alle kaksi kolmasosaa FSC-sertifioitua. Ruotsin yksityismetsänomistajista alle kahdeksan prosenttia on mukana FSC:ssä. ”Huonekalujätin puuntoimittajat vilkuilevat itään voidakseen tyydyttää teollisuuden tarpeet”, kertoi Skogsaktuellt heinäkuussa.

Katse suuntautuu Suomen yli Venäjälle, jossa on harjaannuttu sertifioimaan metsiä todella nopeasti. Valtapelin alkuaikoina FSC sertifioi yhdessä yössä satoja tuhansia hehtaareita venäläismetsää tilastojen komistukseksi.

Venäjä onkin esimerkillinen lahopuun tuottaja. Maassa työreissuilla käydessäni olen ihmetellyt vanhojen, lahojen koivu-haapametsien loputtomuutta. Neuvostoaikana sahat ovat noukkineet havutukit vähiin. Lehtipuiden hakkuita sanotaan ylispuuhakkuiksi, oli alla taimia tai ei. Ja juurista nousee uutta vesaa, jos havupuun taimia ei riitä uudeksi metsäksi.

Sertifioija voi riemuita myös palaneen metsän valtavilla pinta-aloilla. Kulokauniaisen ei todellakaan tarvitse etsiskellä kortteerikseen metsästäjien kahvitulien pohjia kuten Suomessa. Hiilidioksidipäästöt ovat sitten eri asia, samoin kehnosta ilmanlaadusta aiheutuneet kuolemat ja sairaudet.

Metsätalouden sosiaalinen kestävyys on voinut parantua Stalinin savotoista, mutta kantorahaa hakkuista ei juuri jää perukan kylää elävöittämään. ”Taloudellista kestävyyttä” näin vuosia sitten retkeilyllä, jossa Suomen asiantuntijoiden johdolla tehdyt laajat metsänuudistamisen malli- ja opetusalat olivat hukkumassa vesakkoon.

FSC:n aktivoituminen Suomessa näkyy hillitysti. ”FSC:stä saa jo lisähintaa”, otsikoi Metsälehti kesällä. Metsä Groupin ja Stora Enson edustajat eivät suostuneet kertomaan lisän suuruutta, UPM:n mies täsmensi sen ”pieneksi”. FSC:n edustaja kertoi Suomen olevan ”FSC-maiden ympäröimä” ja puuta voidaan tuoda naapurimaista. Viron metsistä on Luken mukaan puolet FSC:ssä.

Ruotsalaiset puun ostajat hinnoittelevat puun avoimemmin kuin meikäläiset. Sertifioidusta puusta maksetaan kuorettomalta kuutiometriltä lisähintaa 15–25 kruunua eli pari euroa.

Vai maksetaanko lisää? Onko joku nähnyt puutavaraliikkeessä kakkosnelosten tai vanerilevyjen sertifioimatonta tuotetta ja sitten lähellä samaa mutta kalliimpaa FSC- tai PEFC-sertifioitua tuotetta?

Sertifioinnin kustannus on kuin mikä tahansa kuluerä kannon ja tehtaan välillä. Se lisää osaltaan puun tehdaskustannusta ja syö siten puusta maksamisen mahdollisuuksia.

Ekotietoinen kuluttajahan tuo joutaisi sosiaalisen, ympäristöllisen ja taloudellisen kestävyyden maksumieheksi, mutta ei se niin mene metsässäkään. Vaatealallahan rehottaa todellinen eko-, laatu-, viher-, yms. merkkien viita, mutta kamputsealainen pieni ompelukoneen kuski ei hyödy rielin rieliä töölöläisteinin paituli-investoinnista.

Metsänomistajalle tulee suurin lasku FSC-sertifioinnista puun tuottamisen vaikeutumisena. Kiinteänä prosenttina mainittu lehtimetsien ja suojellun alan osuus tilan pinta-alasta syö tuloja. Ruotsalainen metsäalan konsultti laski 50 hehtaarin metsänsä sertifioinnin vuotuiseksi lisätuloksi noin 800 euroa. Kustannukset ja tulojen menetykset ovat moninkertaiset: tuotantoala supistuu, lehtipuun taimi vaatii aidan suojakseen, ja valmis puu on havupuuta halvempaa.

Vaatimus lehtipuustoista on outo Ruotsin nykyisillä hirvieläinkannoilla. Mitä ekologista siinä on, että monimuotoisuudelle tärkeät raita, pihlaja ja haapa ovat sorkkaelikoiden rehua? Maan suojeluväen hampaissa Ruotsin FSC on ollut pitkään metsäjättien selvien avohakkuiden takia.

FSC:n kriteerit kiristyvät jo lähivuosina, eikä laiva pysähdy. Urbaani, shoppaileva, lentelevä, risteilevä ja autoileva kuluttaja herkeää maksamasta ekoaneita, jos melu Äiti Luonnon kovasta osasta laantuu.

Aarteen kolumnisti Juha ”Koltta” Aaltoila (s. 1947) pääsi taimien lajitteluun 11-kesäisenä, siitä ura yleni aukkojen viljelijäksi. Metsänhoitajan työ yksityismetsissä vei hänet vuonna 1986 kynän varteen, ja kynä on pysynyt terävänä.