Tarinoita metsästä: Kyläkauppiaan konkurssi

Lukijoiden kirjoitukset 05.12.2017

Tarinoita metsästä -kirjoituskilpailu vuodelta 2011 keräsi talteen monia Aarteen lukijoiden muistoja ja tarinoita. Tässä tuusniemeläisen Onni Ryynäsen tositapahtumiin perustuvassa kirjoituksessa kyläkauppiaspariskunta muuttaa 1930-luvun lamassa kaiken omaisuutensa menettäneenä valtion maille ja rakentaa sinne luvattoman uudisrakennuksen.


Maarit Cederberg
Kirjoittaja muistelee 1930-luvun lamaa ja epäonnisen kyläkauppiaan turvapaikkaa korvessa.

1930-luvun syvä, maailmanlaajuinen talouslama ulotti nopeasti vaikutuksensa Suomessakin varsin laajasti lähes kaikkien ihmisten elämään.

Merkittävä tapahtuma on jäänyt mieleeni kotiseudultani Sammakkovaarasta, kun Jussin ja Annan kyläkauppa joutui konkurssiin. Olin silloin noin kymmenen vuoden ikäinen.

Siihen saakka lähikylien pakkohuutokaupat olivat kohdistuneet kaikkein vähäväkisimpien ihmisten maalliseen mammonaan. Vasaran alle oli joutunut pieneläjän mökkipahanen, lammas tai lehmänkanttura.

Nyt pakkohuutokauppa uhkasi vauraana pidettyä kyläkauppiasta. Tieto hämmästytti ja hämmensi koko kylää. Kaikki kyläläiset tuntuivat osallistuvan pidettyjen kauppiaiden murheeseen.

Kuorma-auton ostaminen ja eräät muutkin virhehankinnat olivat velkaannuttaneet kauppiaan. Pankit osasivat ennakoida laman vaikutukset ja varmistivat saataviensa turvaamisen välittämättä velallisten kohtalosta.

 

Kesän kukoistaessa kauneimmillaan kaupan pihaan kokoontui kylän väkeä, ei ostoksille vaan haikein mielin, ikään kuin hautajaistunnelmissa, seuraamaan kylän historian suurinta pakkohuutokauppaa.

Niin siinä sitten kävi, että kauppiaspariskunnan, Jussin ja Annan, koko elämänaikaisella aherruksella ja säästämisellä hankittu omaisuus vaihtoi omistajaa muutamassa tunnissa. Kauppatalon varastoineen huusi naapurikylän kauppias. Muita tarjouksia ei tullut. Odotettuaan hetken vasaranvartta heiluttava vallesmanni kopautti voimakkaasti kauppahuoneen jykevään tiskipöytään. Auto ja niittypalsta, pilkkahinnasta nekin, jäivät joensuulaiselle kauppamiehelle.

Kauppiaspariskunta jäi nyt puille paljaille, varattomiksi ja kodittomiksi loiseläjiksi.

Lopun kesää ja syksyn Jussi ja Anna harhailivat metsissä pakosalla ihmisten sääliviltä tai ivallisilta katseilta. He tunsivat, ettei heillä ollut enää omaa paikkaa kyläyhteisössä. Aikansa kuluksi he keräsivät metsistä marjoja ja sieniä. Syksymmällä Jussi laittoi metsiin runsaasti linnunpyydyksiä, loukkuja, vipusia ja rihmasia. Myydessään marjoja ja riistaa he saivat vähän rahaakin.

Tuo luonnossa liikkuminen avarsi heidän maailmankatsomustaan, avasi heidän silmänsä huomaamaan elämän kauneuden ja arvot laajemmin kuin ennen. He tunsivat pääsevänsä siitä alemmuuden tilasta, jonka he olivat kokeneet.

 

Jussin ja Annan retkien mielipaikaksi oli tullut Ritakorpi, jonne oli matkaa kylältä metsäpolkua kulkien noin kaksi kilometriä. Siellä heillä oli jo vakiintunut kahvinkeittopaikkakin. Korven päässä oli kangasniemeke, jossa kasvoi ylispuustona harvakseltaan kilpikaarnaisia, lattapäälatvaisia mäntyjä. Vanhuuttaan kaatuneen kelojättiläisen harmaalla kyljellä oli miellyttävää istua ja keittää kahvia. Haulikkohollin päässä lirisi kirkasvetinen Ritapuro, josta sai hyvän ja raikkaan kahviveden.

Anna oli jo ensimmäisellä käynnillään ihaillut maiseman kauneutta ja korven rehevyyttä. Miellyttyään paikkaan he pohtivat, kuinka hyvä mökinpaikka tässä olisi. Valtion maatahan tämä on, Metsähallituksen hoidossa ja valvonnassa, kruununmaata niin kuin sanotaan, vaikkei kruunua enää ollutkaan. Kruununmaallehan se on asutus aiemminkin levinnyt, tuumi Jussi.

Jussi alkoi pohtia aivan vakavissaan mökin rakentamista Ritakorvelle. Anna vastusti rangaistusseuraamuksia peläten. Linnaanhan me joudutaan, arveli Anna. Jussin mielestä heillä ei ollut enää mitään menetettävää täällä maan päällä. Eikä Jussin mielestä luvatonta rakentamista viimeisellä tuomiolla synniksi luettaisi. Ei siellä ainakaan pankin lakimies olisi painostamassa.

 

Seuraavan talven pariskunta kypsytteli rakentamissuunnitelmaansa. Jussi hiihti koko talven latua Ritakorvelle. Hän kaateli haapoja jäniksille ja viritteli jänislankoja. Jäniksiä oli runsaasti, joten jänisten pyynnillä sai merkittävän lisän särpimeen. Lamasta huolimatta jänisten nahat kävivät kaupaksi.

Keväthankien tultua Jussi merkitsi seinähirsiksi kelpaavat puut vuolemalla kaarnaan merkin. Viimeisillä lumilla kävi Palosuon Heikki ajamassa kaadetut rakennuspuut hevosella suunnitellun mökin paikalle.

Heti lumien lähdettyä Jussi ryhtyi rakennuspuuhissaan tositoimiin. Hän poisti humuksen rakennuksen paikalta ja istutti kookkaat nurkkakivet tukevasti isänmaan kamaraan. Siinä se on ja siihen minä nostan hirttä hirren päälle, kävi kuinka tahansa, mies mutisi itsekseen.

Tämäntapaista luvatonta rakentamista ei ollut tapahtunut aikoihin, ei miesmuistiin.

Ensi töikseen Jussi teki hyvän laavun, jossa voi yöpyä. Keittopaikalle hän hankki hahlon ja laittoi sen kolmijalkaan keittosijalle.

Annakin tuli mukaan töihin. Tarmokkaana tunnettu kauppiaanrouva oppi hetkessä kirvesmiehen taidot. Lämpimillä säillä he yöpyivätkin laavulla.

 

Pihlaja oli jo kukalla, ennen kuin metsänvartijalle kantautui tieto luvattomasta rakentamisesta. Kun viranhaltija meni rakennustyömaalle, olivat vahvasta hirrestä hyvin veistetyt seinät jo ikkunan korkeudella. Metsänvartija ja kauppias olivat hyviä tuttuja keskenään. Kohtaaminen tällaisessa asetelmassa oli katseita ja mieliä hämmentävä, kiusallinen. Jussi totteli nöyrästi kieltoa. Hän pakkasi työkalunsa reppuun, ja niin miehet lähtivät yhdessä pois syvälle urautunutta polkua askeltaen.

Seuraavana aamuna aamukaste kostutti Annan ja Jussin lapikkaat, kun he jo kiiruhtivat jatkamaan virkamiehen keskeyttämää rakentamista. Työt saivatkin taas jatkua kaikessa rauhassa. Kesä oli erittäin lämmin, joten rakentajien oli mieluista asua laavulla. Anna toi kissankin Ritakorvelle, kun myyrät ja hiiret pyrkivät syömään eväitä laavulla. Kissa tottui nopeasti metsässä asumiseen, ja eväiden jyrsijät hävisivät laavulta. Kissa toi joskus jäniksenpoikasenkin emännälleen nähtäväksi. Annan kissalla olivat tallella villin eläimen geenit. Keyrettilammen kovaruotoiset ahvenetkin se söi suihinsa viimeistä suomua ja suolenpätkää myöten. Ei tarvinnut perata, ei ruotia eikä kermassa hauduttaa, niin kuin nykyisin näkee kissoille ruokaa valmistettavan.

Metsähallituksen virkamiehet olivat huolestuneita Jussin rakennuspuuhien jatkumisesta. Ainakin heidän tehtäviinsä kuului luvattomien toimien estäminen. He pyysivät kieltämiseen virka-apua nimismieheltä. Poliisi meni rakentajien työmaalle ja luki nimismiehen kirjoittaman kiellon, jossa Jussia uhkasivat rangaistustoimet, ellei heti lopeta rakentamista. Poliisi takavarikoi Jussilta työkalut: kirveen, sahan ja kairan. Vatupassi ja taltta olivat lainattuja. Puukko jäi Jussille tuppeen, sillä sitä hän sanoi tarvitsevansa pääasiassa leivän leikkaamiseen. Tehtävä oli poliisillekin vastenmielinen, sillä hän tunsi Jussin lainkuuliaisena kansalaisena.

Jälleen hiljeni Ritakorpi rakennustyön ääniltä. Taas lähdettiin yhdessä pois, miehet edellä ja Anna kymmenkunta metriä taaempana. Ennen niin tuttujen miesten oli nyt vaikea löytää sujuvaa keskustelun aihetta.

Jussi hankki uudet työvälineet lainaksi ja jatkoi rakentamista. Kun rakennuksessa oli katto päällä, ei kukaan enää estellyt rakentamista. Rakentajien sitkeydelle alkoi tulla myötätuntoa. Joensuulaiset kauppiasystävät lahjoittivat rakennustarvikkeita ja ihailivat sitä periksiantamatonta yrittäjähenkeä, jota kauppiaspariskunta oli osoittanut. Myötätuntoa tuli myös kyläläisiltä. Monet kylän miehet kävivät syksyn kuluessa talkootöissä entisten kauppiaitten rakennuksella. Annan ja Jussin elämänusko vahvistui.

 

Muutama viikko ennen joulua Ritakorven kainalossa oli ihmisasunto. Litteistä luonnonkivistä muuratusta savupiipusta tuprahtelivat pilvipoutaiselle taivaalle ensimmäiset savumerkit. Ihminen oli asettunut pysyvästi asumaan Ritakorven kiehtovaan maisemaan.

Talvilaitumilleen palannut vanha metsokukko katseli pisimmän männyn latvasta kaulahöyhenet kiukusta pörrössä reviirilleen tunkeutunutta uudisasukasta. Vanhan uskomuksen mukaan riistaeläimen tulo pihapiiriin tiesi onnettomuutta, pahimmillaan kuolemaa. Vaikka Jussi ei ollut taikauskoinen, metson ilmestyminen lähipuuhun sai miehen aprikoimaan, olisiko se enne luvattoman rakentamisen mahdollisista ikävistä seuraamuksista. Jussi mietti hetken, rohkeneeko enteiden viestittäjän ampua, mutta kun hän ei ollut ennenkään enteisiin uskonut, mies latasi suustaladattavan rihlansa ja pudotti metson joulupaistiksi.

Hirsitalossa Jussi ja Anna viettivät hiljaista jouluaan. Hiljaisuuden rikkoi vain kuivuessaan halkeilevien seinähirsien voimakas rasahtelu. Monet kysymykset raastoivat heidän syvimpiä tuntojaan. Saammeko pitää luvatta rakentamamme talon omanamme? Mitä maailmanlaajuinen lama tuo vielä tullessaan? Joulutunnelmaa synkensivät myös maan alkaneet poliittiset levottomuudet. Toisaalta täällä sitä nyt oltiin, kuin herran kukkarossa, kaukana ikävien tapahtumien päänäyttämöstä.

Anna ja Jussi saivat asua kodissaan kaikessa rauhassa. Metsähallitus ei nostanut syytettä.

Seuraavana kesänä rehevän korven laidassa oli jo peltotilkku, jossa kasvoi perunaa. Kauppiaitten elämä uudisraivaajina oli alkanut. Toimeliaat ihmiset pystyivät saamaan toimeentulonsa satunnaisista töistä ja luonnon tarjoamista mahdollisuuksista.

Erityisesti mieleeni on jäänyt Jussin ja Annan oravanmetsästys. Jussi koputteli puuta ja tarkempisilmäinen Anna ampui. Tuohon aikaan maalaisnaiset eivät osallistuneet metsästykseen.

Muutaman vuoden kuluttua Ritakorvesta muodostettiin vuoden 1922 asutuslain nojalla itsenäinen tila.


Onni Ryynänen
Tuusniemi

Aiheeseen liittyvät artikkelit