Metsäelämää: Mummo vilkutti akkunasta

Lukijoiden kirjoitukset 09.11.2016

Tässä Aarteen vuonna 2014 järjestetyn Metsäelämää-kirjoituskilpailun satoa. Tässä kirjoituksessa pohditaan mummolta opittuja viisauksia.


Maria Miklas
Mummo varoitti metsän vaaranpaikoista, mutta keskittyi asioihin, joista lapsi voi metsässä nauttia.

Oli kaunis keskikesän päivä ja minulla ikää alle viisi vuotta. Söin mummon voissa paistamia lettuja mansikkahillon kera. Olin taas kerran hänen kesämökillään vanhempieni metsän reunassa. Suuri peltoaukea levittäytyi mökistä katsoen oikealla. Mummon mökille meni polku. Vesi piti tuoda erikseen, yleensä mummon polkupyörän tarakalla metsätietä pitkin. Mökissä oli kaasuhella, ulkohuussi sekä sauna.

Siellä oli mukavaa saunoa metsän hiljaisuutta kuunnellen. Mummolla oli aina aikaa selittää, mitä metsässä piti varoa, mutta yleensä hän keskittyi niihin asioihin, joista viisivuotias voi nauttia. Sinitaivaan kauniit pilvet, korkeat kuuset, kävyt, joista tehtiin hänen lapsuudessaan käpylehmiä, mustikat ja metsävadelmat, ahomansikat ja metsätähdet sekä muut kauniit kukat. Aika ei tullut koskaan pitkäksi mummon kanssa.

Vanhempani viljelivät maata, lisäksi heillä oli kanoja ja sikoja. Silloin vielä sai olla kanatarha ja kanat lähtivät tutkimusmatkalle verkonraosta metsään, silloin tällöin joku kana kotkotteli korkealla kuusen oksalla. Siinä oli vanhemmilla miettimistä miten se saataisiin alas, mutta yleensä ne tulivat alas omin avuin ja palasivat kanatarhaan.

Joskus liian suuresta määrästä kukkoja piti päästä eroon. Mummo hätisti lapset sisälle ja sanoi, ettei tämä ole lapsille sopivaa katsottavaa. Karkasimme joskus kuitenkin sisareni kanssa ulos katsomaan, mitä siellä tapahtui. Muistan elävästi, miten kukko lensi ilman päätä naapurin metsään, ja siinä sitä riitti ihmettelemistä.

 

Mummo puhui aina silloin tällöin tähdistä sanoen, että ne ovat taivaan akkunoita ja sieltä mummokin sinulle sitten vilkuttaa kun kuolee. Niin siinä sitten kävi, että mummo kuoli talvella. Katselin kirkasta tähtitaivasta ja olin aivan varma, että se tähti, joka vilkkui, oli mummon akkuna taivaassa ja sieltä hän minulle vilkutti.

Kesät seurasivat toisiaan, mutta aina kun halusin olla rauhassa menin metsään. Oli mukavaa katsella loputtomia sammalmättäitä, kirkasvetistä puroa, vanhaa soistunutta lähdettä ja muurahaiskekoja. Nuoruusiässä mieli tasaantui metsässä, vaikka sinne olisi mennyt kuinka huonotuulisena tahansa.

Metsässä vaeltamisesta saan edelleen valtavasti voimaa ja iloa. Käyn metsässä marjastamassa ja joskus keräämässä sammalta tai käpyjä. Ajoittain vain ihastelen metsän pieniä ihmeitä, lintujen laulua, tuulen huminaa ja ihanaa metsän tuoksua. Kevään loputonta salaisuutta, kesän loistokkuutta tai syksyn taipumista talveksi, jolloin metsässä on levon aika.?


Päivi Kurkela-Toola
Huittinen

Aiheeseen liittyvät artikkelit