Tarinoita metsästä: Kuntopolku louhikolla

Lukijoiden kirjoitukset 09.11.2016

Aarteen Tarinoita metsästä -kirjoituskilpailu vuodelta 2011 inspiroi lukijoitamme kymmeniin koskettaviin muistelmiin, kertomuksiin ja runoihin. Tässä kirjoituksessa metsänomistajan metsäreissu ottaa vuosi vuodelta enemmän kunnon päälle, mutta hiljaa hyvä tulee.


Sari Tammikari
Joskus matkaa on enemmän kuin kunto kestäisi, mutta kaunis luonto antaa voimia.

Hiippailen hitaasti kylätietä pitkin metsän suojaan. Pari kesää on vierähtänyt edellisestä kävelystä naapurin pellon ohi hakaan, jossa koirani haukkui teertä ja ajoi samalla koppelon pesältään. Jään miettimään menneitä iloja ja suruja tutussa metsässä. Missähän teeret nyt ovat, kun puut on kaadettu ja istutustaimet kurkistavat heinikosta. Vesakko on tiheämpi kuin kaksi vuotta sitten.

Tie kaartuu tutusti mäen alle, jossa on toinen naapurin pelto. Ihailen taimia ja huomaan haavikon, joka on muodostunut pellon reunaan. Tuumaan metsurille, että haapojakin arvostetaan. Metsuri virkkoo kypäränsä takaa: ”Kyllä ne joutaa raivata pois.”

Jatkan taaperrusta. Vielä on kuljettava pellon tiheän heinikon läpi, ennen kuin pääsen uudistusalalle, joka ammottaa mäenrinteessä.

Aukko on koetinkivi. Sen louhikko on paljastunut sammalpeitteestä hakkuun yhteydessä. Polku on peittynyt risuista ja katoaa usein näköpiiristäni. Loikin kiveltä kivelle harhaillen polun molemmin puolin. Jäykistetty nilkkani kompuroi koloihin. Tämä on vuorikiipeilyä.

Tuossa on taimikko, josta metsäkeskus kysyi monta kertaa, onko siellä taimia. Se uudistettiin luontaisesti. Metsäkeskuksen tiedostossa siinä oli tyhjää eli sitä ei ollut istutettu. Lopulta pyysin asiantuntijan paikalle toteamaan, että kuviolla oli jo metrin korkuinen taimikko.

Tallustan louhikon polun metsäautotielle, jossa iso risukasa seisoo tuntomerkkinä kääntöpaikalla. Se näkyy kauaksi, joten uskallan kiertää koko reitin päätielle asti. Matkaa päätielle on vain kilometri, mutta aikaa kuluu toinen ja kolmaskin tunti. Painanteen suopursut painuivat mielikuviin.

Istun kannonnokkaan eväitä syömään. Mehupurkit ovat loppuneet, mutta mustikoilla korvaan mehut. Syön ruisleipäpalaseni, jotka olen hoksannut ottaa evääksi.

Kävelen vielä toisenkin metsätienpätkän kalliolle, jossa joskus marjastimme perheen kanssa ja katselimme seitsemää kukkulaa Keiteleen suuntaan. Nyt ei näy karhun läjää, joka edellisellä kerralla pelästytti. Muutama hirvi ja peura ovat tepastelleet hietikolla.

Ruista tarvitaan, koska matkaa on enemmän kuin kunto kestäisi. Kaunis luonto antaa voimia kulkea päätielle. Täytän eväspullon lähdevedellä, mutta se ei maistu samalle kuin ennen. Istahdan vielä kerran aution mökin portaille ja taaperran polkuni loppuun.

Kuntopolkuni on todellinen kuntotesti ja selvisin siitä omin avuin. Tämä reitti pitää kulkea joka vuosi keväällä. Näin saan tietää, ovatko vuodet lihaksiani kuluttaneet. Kuluneen kesän aikana kuljin reitin useita kertoja. Kuntopolkuni on tehokas.


Toini Wallin-Oittinen
Kerava

Aiheeseen liittyvät artikkelit