Maukas pataruoka porthirvi

Ruokaohjeet 10.02.2017

Hirvi, katajanmarjat ja suppilovahverot tuovat metsäisen tunnelman ruokapöytään.


Mari Ikonen
Porthirvi on tuhtia sunnuntairuokaa. Lisukkeeksi sopivat uunijuurekset, puolukat ja kasvispikkelsi.

(8 annosta)

1 kg hirven paistipaloja

3 rkl voita

3 rkl rypsiöljyä

vettä

3 sipulia

4 dl pakastettuja suppilovahveroita

3 laakerinlehteä

10 katajanmarjaa

10 mustapippuria

2 tl kuivattua rosmariinia

2 dl makeaa, punaista portviiniä

loraus soijakastiketta

3 rkl riistafondia

4 rkl ruskeaa Maizena-suurustetta

(suolaa)

Poista hirvenpaistin paloista kalvot terävällä veitsellä. Paloittele liha parisenttisiksi kuutioiksi ja ruskista palat kuumalla paistinpannulla pienissä erissä voin ja öljyn seoksessa.

Laita lihapalat pataan tai kattilaan ja kaada päälle paistinpannun huuhdeliemi.

Paloittele sipulit reiluiksi paloiksi. Lisää pataan sienet, sipulit, laakerinlehdet, katajanmarjat, mustapippurit sekä rosmariini, jota kannattaa hieraista sormissa hienommaksi.

Lisää 2 dl portviiniä sekä vettä sen verran, että liha miltei peittyy. Kuumenna kiehuvaksi, alenna sitten lämpöä ja jatka kypsentämistä hiljaa liedellä (tai 175-asteisessa uunissa) kolmisen tuntia. Tarkista välillä, ettei neste ole haihtunut liikaa.

Viimeistele pata: Lisää soijakastike ja riistafondi ja kuumenna pataruoka kiehuvaksi. Suurusta Maizena-jauheella ja anna kiehahtaa. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa.

Koristele lihapata persiljalla ja tarjoa uunijuuresten kanssa. Myös jokin kirpeä lisuke, esimerkiksi etikkainen pikkelsi, sopii täyteläisen padan höysteeksi.

Vinkki! Portviinin voi korvata 1 dl:lla sokeroitua, laimentamatonta mustaherukkamehua.

Aiheeseen liittyvät artikkelit