TSY: Jokaiseen pientaloon tarvitaan tulisija

Uutiset 23.11.2017

TSY:n tavoitteena on, että jokaiseen uuteen pientaloon asennetaan tehokas tulisija varalämmönlähteeksi pitämään yllä yhteiskunnan kriisivalmiutta.


Hanne Manelius / VL-arkisto
Sähkökatkojen aikana tulisija pitää asuntoa lämpimänä.

Puu on suomalaisten asuntojen lämmityksessä merkittävä energian lähde. Suomessa lämmittämiseen käytetään nykyisin noin 2,2 miljoonaa tulisijaa.

Tulisija- ja savupiippuyhdistys TSY ry:n tavoitteena on, että jokaiseen uuteen pientaloon asennetaan tehokas tulisija varalämmönlähteeksi pitämään yllä yhteiskunnan kriisivalmiutta.

TSY:n puheenjohtajan Kari Sivulan mukaan pitkään oli lähes itsestään selvää, että kaikkiin uusiin omakotitaloihin asennettiin tulisija. Näin ei kuitenkaan enää ole. Sivulan mukaan suuntauksesta on syytä olla huolissaan.

”Omakotirakentajat luottavat siihen, että lämmitysenergiaa on aina riittävästi saatavilla eikä pitkiä sähkökatkoksia tule”, hän pahoittelee.

TSY:n mukaan talvipakkasilla paras keino pitää lämmitysenergianlasku kohtuullisena on lämmittää taloa lämpöhyödyltään tehokkaalla tulisijalla.

Pakkaskausina tulisijat leikkaavat sähkönkulutuksen huiput ja estävät näin sähköverkon ylikuormittumista ja vähentävät kalleimman sähkön kulutusta.

Tulisija- ja savupiippuyhdistys TSY:n syyskokouksessa marraskuussa puhunut Vaasan Sähkön toimitusjohtaja Hannu Linna sanoo, ettei ainoatakaan pientaloa pitäisi Suomen oloissa rakentaa ilman tulisijaa.

Sähkökatkojen aikana tulisija pitää asuntoa lämpimänä, ja pakkaskaudella lämpötila sähköttömässä asunnossa laskee nopeasti.

Sähkönsaannista riippumattoman varaavan tulisijan tai kiertoilmatakan avulla ainakin osa asunnosta voidaan pitää asumiskelpoisena siihen saakka, kunnes sähköt saadaan korjattua. Tulisijassa voi myös tarpeen vaatiessa laittaa ja lämmittää ruokaa.

”Vaikka uudet talot olisivat kuinka hyvin eristettyjä ja tiiviitä tahansa, jonkinlainen lämmitysjärjestelmä niissä on silti oltava. Talotekniikka kärsii jäätyvässä talossa nopeasti. Tulisija kiinteistössä on sitä parasta huoltovarmuutta”, Linna sanoo.

Aiheeseen liittyvät artikkelit