Onko sinun luontokuvasi Vuoden Luontokuva?

Uutiset 08.01.2018

Vuoden Luontokuva 2018 -kilpailu on avoin kaikille kuvaaville luonnon ystäville.


Kari Auvinen
Kari Auvisen kuva Kevättanssi voitti kilpailusarjan Sininen ja valkoinen vuonna 2017.

Suomen Luonnonvalokuvaajat etsii Vuoden Luontokuvaa tänä vuonna jo 38. kerran.

”Kilpailun tavoitteena on kertoa suomalaisen luonnon moni-ilmeisyydestä, sen karuudesta ja yltäkylläisyydestä. Kilpailukuvia katsomalla päästään sisälle Suomen luonnon näkymiin, tapahtumiin ja yksityiskohtiin sekä päästään nauttimaan kuvaajien luonnossa kokemista elämyksistä ja oivalluksista”, kilpailutiedotteessa kerrotaan.

Vuoden Luontokuvan toivotaan olevan visuaalisesti näyttävä valokuva, joka osoittaa valokuvaamisen taitoa ja jonka keskeisenä sanomana on suomalainen luonto. Arvostelussa kiinnitetään huomiota myös ilmaisuun ja luovuuteen. Kilpailukuvia voi ladata kilpailusivulle 31. tammikuuta saakka.

Vuoden Luontokuva valittiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1980 ja ensimmäinen Vuoden Luontokuva -kilpailu järjestettiin vuonna 1981. Viime vuonna Vuoden Luontokuvaksi valittiin kuhmolaisen Ville Heikkisen kärppäkuva Talven odotus. Kilpailuun osallistui vuonna 2017 yli 14 000 kuvaa. Kuvat kilpailivat aihealueittain kahdeksassa eri sarjassa. Vuoden Luontokuva 2017 -kilpailun palkituista kuvaajista vain kolme oli ammattiluontokuvaajia.

Aiheeseen liittyvät artikkelit