Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

Lapset kylvävät männynsiemeniä metsien päivän kunniaksi

Jos kaikki lasten kylvämät ja istuttamat puut lähtisivät kasvuun ja niistä perustettaisiin metsikkö, se olisi 15 hehtaarin laajuinen.
Maailman metsien päivän kunniaksi yli 6 500 suomalaislasta kylvää viisi männynsiementä.
Maailman metsien päivän kunniaksi yli 6 500 suomalaislasta kylvää viisi männynsiementä. Kuva: Hanne Manelius / VL-arkisto

Tänään vietetään YK:n kansainvälistä metsien päivää. YK:n yleiskokouksen julistuksen yhteydessä luotua Maailman metsäpäivää on vietetty vuodesta 2013 saakka. Tänä vuonna päivän teemana ovat kaupunkimetsät.

Suomessa metsien päivää juhlistetaan muun muassa Suomen Metsäyhdistyksen Minun puuni -projektilla, jossa lapset kasvattavat omia mäntyjä siemenistä. Noin 200 alakoulua ja päiväkotia on ilmoittanut yli 6 500 lasta projektiin, jossa kukin lapsi kylvää viisi männynsiementä omaan purkkiinsa ikkunalaudalle.

Alkukesästä lapset vievät pienet sirkkataimet kotiin ja istuttavat ne ulos, sillä huonekasvina mänty ei menesty. Jos kylvöprojektiin osallistuvien lasten kaikki pienet puut lähtisivät kasvuun ja niistä perustettaisiin metsikkö, se olisi 15 hehtaarin laajuinen.

Metsäyhdistyksen mukaan projektin ympärille on helppo nivoa laajempi oppimiskokonaisuus. Lasten kylvöpuuhien aikoihin myös metsien puut kylvävät siemeniään.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Minun puuni -projektin siemenet on lahjoittanut Siemen Forelia. Suomen Metsäyhdistyksen kanssa yhteistyössä ovat Suomen Latu, Metsämörriohjaajat ry ja Finlands Svenska Idrott. Toimintaa rahoittaa Suomen Metsäsäätiö.

Metsäpalvelu

Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.