Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

Kiinnostaako viikko metsäpeurapaimenena? Metsähallitus avaa haun ensimmäistä kertaa

Metsäpeurapaimenen pesti Seitsemisen totutustarhalla on astetta villimpi versio Metsähallituksen suosituista lammas- ja lehmipaimenviikoista. Metsähallitus toteuttaa kesän 2018 metsäpeurapaimenviikot kokeiluluonteisesti. Haku alkaa keskiviikkona 11.4.
Metsäpeurapaimen ruokkii totutustarhan metsäpeurat päivittäin.
Metsäpeurapaimen ruokkii totutustarhan metsäpeurat päivittäin. Kuva: Petteri Kivimäki / VL-arkisto

Metsäpeurapaimenviikkoja on tarjolla kesä- ja syyskuun välillä Seitsemisen kansallispuiston tuntumassa sijaitsevalla metsäpeurojen totutustarhalla. Totutustarha on osa syksyllä 2016 käynnistynyttä metsäpeuran suojelu- ja kannanhoitohanketta MetsäpeuraLIFE. Hankkeen yhtenä tavoitteena on edesauttaa aiemmin yleisenä esiintyneen, mutta Suomesta kertaalleen sukupuuttoon kuolleen, metsäpeuran paluuta entisille asuinalueilleen.

Metsäpeurapaimenen päivittäisiin tehtäviin kuuluu totutustarhan metsäpeurojen ruokinta ja aitarakenteiden kunnon tarkistus. Myös rennolle lomailulle ja retkeilylle jää runsaasti aikaa. Paimenet majoittuvat tunnelmallisessa torpassa, joka sijaitsee kävelymatkan päässä totutustarhasta.

Metsähallituksen työntekijät perehdyttävät metsäpeurapaimenet tehtäviinsä. Itse vahdittavia ei välttämättä pääse edes näkemään – totutustarhan asukkaat viettävät varsin piilottelevaa elämää.

Paimenkokeilun tavoitteena on lisätä ihmisten tietämystä metsäpeurasta ja osallistaa lajista ja sen suojelusta kiinnostuneita MetsäpeuraLIFE-hankkeeseen.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Metsähallitus toteuttaa kesän 2018 metsäpeurapaimenviikot kokeiluluonteisesti. Tulevien kesien paimenviikoista päätetään saatujen kokemusten perusteella.

Metsäpeurapaimeneksi haetaan sähköisellä lomakkeella osoitteessa suomenpeura.fi Haku avautuu keskiviikkona 11. huhtikuuta klo 12 ja jatkuu seuraavaan keskiviikkoon 18. huhtikuuta klo 12 asti. Paimenviikot arvotaan hakijoiden kesken, ja arvonnan tuloksesta ilmoitetaan kaikille ilmoittautuneille huhtikuun loppuun mennessä.

Paimenille varattu majoitus on maksullinen, mutta muita kuluja paimenilta ei peritä. Paimenet huolehtivat itse matka- ja ruokakuluistaan.

Tarkempaa tietoa paimenen tehtävistä sekä linkki hakulomakkeeseen: suomenpeura.fi/fi/uutiset

Metsäpalvelu

Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.