Puuinfo Oy: ”Puun käyttö rakentamisessa on historiallisen korkealla tasolla”

Uutiset 31.07.2017

Massiivipuurakentamisen yleistyminen voi jopa kolminkertaistaa puun kulutuksen rakentamisessa, Puuinfon selvityksessä todetaan.


Markku Vuorikari / VL-arkisto
Kerrostaloissa puun markkinaosuus on ollut kasvussa jo vuodesta 2010.

Puun markkinaosuus julkisessa rakentamisessa on kasvanut voimakkaasti, selviää Puuinfo Oy:n tuottamasta markkinakatsauksesta.

”Suurin yksittäinen syy puun suosioon vaikuttaa olevan kuntien halu päästä eroon olemassa olevan rakennuskannan sisäilmaongelmista”, sanoo Puuinfo Oy:n toimitusjohtaja Mikko Viljakainen.

Markkinakatsauksen mukaan puun markkinaosuus pientalorakentamisessa on pysynyt likimain ennallaan koko 2010-luvun. Sen sijaan pientalojen rakentamisen volyymi on lähes puolittunut. Hirsitalojen osuus pientaloista on kasvanut. Kerrostaloissa puun markkinaosuus on ollut kasvussa jo vuodesta 2010.

”Suhteessa rakentamisen volyymiin puun käyttö on historiallisen korkealla tasolla”, Viljakainen toteaa.

Puuinfon selvityksen mukaan massiivipuurakentaminen voi jopa kolminkertaistaa puun käytön rakentamisessa. Massiivipuurakenteiseen taloon kuluu puuta lähes kolminkertainen määrä rankarakenteiseen taloon verrattuna.

”Markkinakatsaus kumoaa yksiselitteisesti esitetyt väitteet siitä, että puun käyttö kotimaan rakentamisessa olisi laskenut viime vuosina jopa miljoonilla kuutiometreillä. Tilastojen mukaan kehitys on ollut päinvastaista, puun käyttö rakentamisessa on kasvussa”, Mikko Viljakainen summaa.

Markkinakatsaukseen voi perehtyä Puuinfon sivuilla.

Aiheeseen liittyvät artikkelit