Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

Monet kovakuoriaiset tarvitsevat lahopuuta elääkseen – useat lajit ovat uhanalaisia

Kovakuoriaisten lahkossa on monenlaista kulkijaa. Suomessa tavattavista lajeista enemmistö elää metsissä.
Kuva: Heikki Willamo

Kovakuoriaisten lahko on määrällisesti arvioiden menestyksekkäin hyönteislahko. Runsaat 350 000 lajia muodostavat neljäsosan kaikista maapallon tunnetuista eliölajeista. Kovakuoriaislajien kokonaismääräksi arvellaan kuitenkin yli viisi miljoonaa. Suomesta lajeja on löydetty 3 700.

Suurimmalla osalla kovakuoriaisia on nimensä mukaisesti kova kitiinikuori selkänsä suojana. Se muodostuu kovettuneista etusiivistä, jotka niveltyvät niskaan ja aukeavat hyönteisen lähtiessä lentoon. Niiden alta oikenevat lenninsiivet, jotka muistuttavat läpikuultavine ja vahvoine suonineen korentojen siipiä. Ne ovat suhteellisen suuret ja taittuvat kuoren alle hyönteisen laskeutuessa.

Kovakuoriaisille on yhteistä täydellinen muodonvaihdos, mutta muuten suuri lahko on erittäin monimuotoinen niin ulkonäöltään kuin elintavoiltaan. Suomessa tavattavista lajeista noin kaksi kolmasosaa elää metsissä, useimmat jossain elämänkiertonsa vaiheessa lahopuussa. Valitettavan monet niistä ovat päätyneet uhanalaisten listalle.

Runkohaapsanen viihtyy pellonreunojen valoisissa haavikoissa. Aikuiset liikkuvat jäärien tapaan yöllä, mutta joskus sellaisen voi tavoittaa päivällä haavan lehtiä syömässä. Se jättää reunat ehjiksi syöden vain reiän lehden keskelle.
Runkohaapsanen viihtyy pellonreunojen valoisissa haavikoissa. Aikuiset liikkuvat jäärien tapaan yöllä, mutta joskus sellaisen voi tavoittaa päivällä haavan lehtiä syömässä. Se jättää reunat ehjiksi syöden vain reiän lehden keskelle. Kuva: Heikki Willamo

Ruumistakin pidemmät sarvet

Komeimpia kovakuoriaisia ovat sarvijäärät eli hapsenkakkiaiset. Heimosta tunnetaan lähes 30 000 lajia. Siihen kuuluu myös Etelä-Amerikassa elävä titaanijäärä, joka on suurimmillaan kaksikymmentäsenttinen jättiläishyönteinen. Tällöin kysymyksessä on naaras, sillä hyönteismaailmassa on yleistä sukupuolten välinen, joskus varsin suuri kokoero. Naaraat ovat koiraita suurempia.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Myös Suomen lähes sadan lajin joukosta löytyy suuria ja näyttäviä kovakuoriaisia. Suurin osa elää toukkana puussa, mutta jotkut pienimmistä myös ruohojen varsissa. Toukkavaihe voi olla monivuotinen, kun taas aikuiset ovat hyvin lyhytikäisiä. Ne jyrsivät kuoriuduttuaan tiensä ulos vahvoilla leuoillaan, joita naaraat tarvitsevat myös kaivautuessaan munimaan puun sisään. Kaikkein komeimmat leuat on mustanpuhuvalla jymyjäärällä, jonka pureman voiman olen joitakin kertoja tuntenut sormissani.

Nimensä heimo on saanut pitkistä tuntosarvistaan, jotka joillain lajeilla ovat reilusti ruumista pitemmät. Ennätystä pitää hallussaan sarvijaakko, vajaan parin sentin mittainen harmaa kovakuoriainen, jonka tuntosarvet voivat koiraalla olla jopa viisi kertaa ruumiin mittaiset. Sarvijaakkoja voi nähdä alkukesällä tukki- ja lautapinoilla, joihin tuoreen puun haju niitä houkuttelee. Lajin toukat elävät enimmäkseen männyllä eivätkä kaivaudu kovin syvälle puuhun.

Ravintoa havupuista ja kukista

Yksi yleisimmistä sarvijääristämme on havukantojäärä. Se on suhteellisen lyhytsarvinen kellanharmaa hyönteinen, jonka toukat elävät havupuiden kaarnan alla nilaa syöden. Ennen koteloitumistaan toukka tekee puun ja kuoren väliin pienistä tikuista ja säleistä kotelokehdon, joita näkee kuolleissa puissa kaarnan irrottua. Lihavat toukat ovat tärkeää ravintoa monille tikoille.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Kukkajäärät ovat usein värikkäitä, mutta suhteellisen pieniä jääriä. Ne käyvät aikuisina ahkerasti kukilla, toukat puolestaan elävät lahopuussa. Nelivyöjäärä muistuttaa hieman ampiaista mustan ja keltaisen raidoittamien peitinsiipiensä ansiosta. Punakukkajääränaaras on tiilenpunainen, koiras puolestaan kellertävä.

Erikoisen nimen on saanut papintappaja. Nimi tulee ikivanhasta Etelä-Euroopasta peräisin olevasta uskomuksesta, jonka mukaan joku hyönteinen tunkeutuu ihmisen korvasta sisään aiheuttaen kuoleman. Hyönteinen on ollut milloin mikäkin, mutta Suomessa kaunis kiiltävänsininen jäärä sai nimen kantaakseen.

Erikoistuneet käsityöläiset

Jotkut suurimmista sarvijääristä on nimetty arvostettujen käsityöläisammattien mukaan. Meillä on niin karvari, nahkuri, kankuri, suutari kuin räätälikin. Lähes nelisenttiseksi kasvava karvarinaaras on yksi maamme suurimmista kovakuoriaisista. Se on jykevä, kiiltävänmusta ja sen voimakkaasti jaokkeiset tuntosarvet ovat hieman ruumista lyhyemmät.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Suurten ja komeiden sarvijäärien elämänkierto tunnetaan varsin hyvin. Esimerkiksi nahkurin vaatimuksiin kuuluu kaatunut mäntykelo, joka on maannut maassa kymmenisen vuotta. Mikäli mänty on ollut kuollessaan yli kahdensadan vuoden ikäinen, se soveltuu toukille useiden sukupolvien ajaksi, kun taas viisikymmentä vuotta nuorempana keloutunut antaa kodin vain yhdelle sukupolvelle. Tämä kertoo siitä, miten pitkälle monet metsien lajit ovat erikoistuneet ja miksi ne ovat pulassa.

Näyttäviä jääriä ovat myös kellertävä ja yli kaksisenttinen runkohaapsanen sekä samankokoinen, metallinvihertävä myskijäärä. Jälkimmäisellä on ruumista pitemmät tunto­sarvet ja voimakas tuoksu. Sen toukka elää pajulla, kun taas runkohaapsasen toukat kaivautuvat haavan sisuksiin. Niille kelpaavat kaiken kokoiset puut, myös nuoret, alle kymmenen senttiä halkaisijaltaan olevat riu’ut.

Sarvijäärien nimistöä selatessa huomaa, että monet lajit ovat kahden edellä mainitun tapaan erikoistuneet tiettyihin puulajeihin. Luettelosta löytyy havupuiden, haavan ja pajun lisäksi tammea, lehmusta, leppää ja tuomea. Pienimpien lajien toukat elävät oksissa joko korkealla puissa tai maahan pudonneissa. Tällainen on esimerkiksi pieni oksajääriäinen, joka on vain puolen sentin mittainen.

Artikkeli on julkaistu Aarteessa 5/20.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Lahopuu on elinehto

  • Monien metsän eliölajien elämä kietoutuu lahopuun ympärille. Sitä on syntynyt luonnonmetsissä jatkuvasti puiden kuollessa ja romahtaessa sammalikkoon, myrskyjen kaataessa puita ja myös metsäpalojen seurauksina. Tarjolla on ollut hentoa ja järeää lahopuuta, samoin puulajien koko kirjo.
  • Jatkumo on ollut katkeamaton ja eri eliölajeilla on koko ajan ollut käytettävissä puuainesta vastakuolleesta jo pitkälle lahonneeseen. On syntynyt ketjuja ja riippuvuussuhteita, joissa yksi laji tarvitsee toisen lahottamaan puuta voidakseen tulla toimeen. Lahopuiden uumenista paljastuu yhä monimutkaisempia verkostoja.
  • Talousmetsät ovat olleet pitkään hyvin köyhiä lahopuun suhteen. Ketjut ovat katkenneet ja verkostot hajonneet, kun sopivaa elintilaa ei olekaan löytynyt lähialueilta. Suuri määrä metsälajeja on ajautunut uhanalaisten listalle ja meno näyttää kiihtyvän.
  • Lahopuu on metsässä elämän kehto ja yksi toimivan metsäekosysteemin peruspilareista. Sen riittävyys on taattava talousmetsissä. Myös järeää puuta täytyy jättää lahoamaan. Suuret kuusi- ja haapamaapuut ovat lahopuiden aatelia.

Metsäpalvelu

Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.