Heinäsirkoilla on hyönteisiksi harvinainen taito äännellä – yleensä äänessä ovat koiraat

Jutut 24.07.2020

Sirkkojen siritys on olennainen osa Suomen kesän äänimaisemaa – niin kauan kuin sen kuulee.


Suorasiipisten lahko eli heinäsirkat ja hepokatit sukulaisineen ovat useimmille tuttuja keski- ja loppukesän hyönteisiä. Kahdeksan hepokattilajin, kuudentoista heinäsirkan ja viiden okasirkan ohella meillä esiintyy kasvihuoneissa elävä hyppysirkkoihin kuuluva ansarihepokatti sekä siellä täällä säilynyt kotisirkka, jonka voimakkaat sirahdukset kuuluivat savupirttien maailmaan.

Suorasiipisten muodonvaihdos on vaillinainen. Kotelovaihe puuttuu, ja toukka muuttuu viimeisessä nahanluonnissaan aikuiseksi. Joillakin lajeilla on siivet, toisilla ne ovat surkastuneet, ja jopa saman lajin sisällä löytyy niin siivellisiä kuin siivettömiä muotoja. Myös väritys voi vaihdella lajin sisällä ja useimmat toukat kykenevät sovittamaan värinsä ympäristön mukaiseksi.

Loikkijat ja lentäjät

Heinäsirkat ja hepokatit lymyilevät enimmäkseen kasvillisuuden kätköissä mutta loikkaavat häirittynä herkästi karkuun. Pitkäsiipiset yksilöt voivat tehostaa pakomatkaa lentämällä metrin tai pari.

Kuuluisin lentäjä on pahamaineinen idänkulkusirkka, jonka valtaisat vaellukset saattavat tuoda joitakin yksilöitä aina Suomeen asti. Laji on kuitenkin tilapäinen vieras, sillä se ei pysty lisääntymään täällä. Kulkusirkan sukupolvikierrossa vaihtelevat lyhytsiipiset paikallaan pysyvät ja vaeltavat pitkäsiipiset muodot. Laji lisääntyy joskus räjähdysmäisesti ja muodostaa miljardien yksilöiden sakeita parvia, jotka syövät vaeltaessaan kaiken vihreän aiheuttaen valtavaa tuhoa.

Useimmilla suorasiipisillä on kyky äännellä. Joillakin heinäsirkkalajeilla myös naaraat osaavat sirittää, mutta lähinnä äänessä ovat koiraat. Ne sirittävät lajityypilliseen tapaan kutsuen naaraita ja ilmoittaen kilpakosijoille, että alue on varattu. Viestien vastaanottamiseksi niillä on kuuloelimet, heinäsirkoilla tärykalvolla varustettu aukko takaruumiin tyvessä ja hepokateilla etujalassa.

Runsaimmillaan etelässä

Heinäsirkat ja hepokatit erottaa toisistaan parhaiten tuntosarvien perusteella. Ne ovat heinäsirkoilla aina selvästi ruumista lyhyemmät, hepokateilla pitemmät.

Myös koossa on eroa. Heinäsirkat ovat enimmäkseen pieniä, alle parin sentin mittaisia hyönteisiä, kun taas suurimmat hepokattimme jopa viisisenttisiä. Niiden pituutta korostaa vielä naaraan munanasetin, sapelimainen perälisäke, jonka avulla tämä tunkee munansa maan sisään. Myös ravinnossa on eroja: heinäsirkat ovat kasvinsyöjiä, hepokatit ainakin osittain petoja, jotka syövät itseään pienempiä hyönteisiä.

Useimmat kuudestatoista heinäsirkkalajistamme ovat levinneisyydeltään eteläpainotteisia, joistain tunnetaan vain harvoja esiintymispaikkoja. Tällaisia ovat muutamien lounaisrannikon hiekkarantojen sinisiipisirkat, Säkylän pieni ruususiipisirkkakeskittymä sekä joillain Lapin tuntureilla esiintyvä jänkäheinäsirkka.

Myös hepokatit ovat enimmäkseen eteläisen Suomen asukkaita. Vain molemmat töpökattimme sekä niittyhepokatti esiintyvät pohjoisempana suunnilleen Kemi–Kuusamo-linjalle asti. Hietahepokatti puolestaan asustaa vain Ahvenanmaalla. Kaisla- ja pensashepokatti ovat etelärannikon asukkaita, lehtohepokatin esiintyminen painottuu lounaaseen ja idänhepokatin kaakkoon.

Toisiaan muistuttavat okasirkat ovat vain sentin mittaisia, lyhyillä tuntosarvilla varustettuja ruskehtavia pikkuhyönteisiä. Ne ovat tasaisemmin levinneitä: viiden lajimme joukosta löytyy niin Ahvenanmaan, Etelä- ja Keski-Suomen kuin Lapinkin asukkaita. Yleisin lajimme nummiokasirkka esiintyy koko maassa.

Heikki Willamo
Heinäsirkat sirittävät hankaamalla takareisiään siivenreunoihin. Kuvassa vadelmanlehdellä sirittää pieni nurmiheinäsirkka.

Kesäpäivän konsertti

Heinäsirkat ja hepokatit ovat todellisia auringonpalvojia. Ne viihtyvät lämpimillä ja aurinkoisilla paikoilla kuten niityillä ja pientareilla, heinikoissa ja pensaikkomailla sekä paahteisilla hietikoilla ja kallioilla. Myös rannoilla ja soilla on omat lajinsa, mutta suurin osa on kuivien maiden asukkaita.

Heinäsirkkojen ja hepokattien olemassaolon paljastaa niiden siritys, joka kuuluu kasvillisuuden kätköistä helteisen iltapäivän konserttina. Pohjana on ruskean töpökatin minuuttitolkulla jatkuva tasainen sirinä. Siihen liittyy heinäsirkkojen erilaisia sirityssarjoja ja yksittäisiä sirahduksia. Suuri niittyhepokatti aloittaa kuin vanha auto, yksittäiset säksäykset kiihtyvät pikku hiljaa, ja lopulta kone käynnistyy kovaääniseen ja tasaiseen säksätykseen. Idänhepokatin muutaman sekunnin sarjat ovat vielä voimakkaampia, ne kantavat tyynellä ilmalla jopa parin sadan metrin päähän.

Muutamat lajit ovat aktiivisimmillaan illalla ja yöllä. Lehtohepokattien konsertti elokuisena iltana on parhaimmillaan huimaa kuunneltavaa. Kaksitahtinen säkätys on erittäin voimakasta, ja äänessä voi parhailla paikoilla olla kymmeniä koiraita. Myös pensashepokatin yksittäisiä sirahduksia kuulee vain hämärässä.

Ääntelytavat vaihtelevat heimoittain. Heinäsirkat sirittävät hankaamalla takareisiensä karheita pintoja siipiensä reunoihin. Hepokateilla on siipien tyvissä muotoja, joita yhteen hankaamalla ääni syntyy, joten lyhytsiipisten lajien koirailla on jäljellä siiventyngät siritystä varten. Okasirkkojen heimo muodostaa poikkeuksen, ne eivät ääntele lainkaan.

Artikkeli on julkaistu Aarteessa 6/20.

Mennyt osa äänimaisemaa

  • Suorasiipiset kuuluvat niihin harvoihin hyönteislahkoihin, jotka osaavat äännellä. Siritys liittyy lisääntymiseen ja vastaa lintujen laulua. Se kertoo kasvillisuuden kätköissä liikkuville lajeille, missä lajikumppanit liikkuvat, ja kutsuu vastakkaista sukupuolta paritteluun.
  • Eri lajien sirityksen taajuus vaihtelee, mutta useimmiten ihmiset kuulevat niistä vain pienen osan. Esimerkiksi kaislahepokatin siritys on niin korkeaa, että se on kokonaan ihmiskorvan tavoittamattomissa. Kun ikääntyminen tuo muiden vaivojen lisäksi mukanaan kuulon heikkenemisen, katoavat muutkin kuin kaislahepokatti kuulokentästä yksi toisensa jälkeen.
  • Ihmisen kuulon heikkeneminen on tietenkin yksilöllistä. Itse kuulen nyt 67 vuoden iässä useimmat lajit vain menemällä aivan viereen. Niityillä ja pientareilla kaikuva sirkkojen soitto on kohdallani mennyttä elämää. Aurinkoisten kesäpäivien äänimaisemasta on kadonnut jotain perustavan­laatuista.

Lue lisää