Metsäpalstat Savossa ovat Matti Röngälle suuri nautinto: ”En tule niistä suuria kantotilejä kuittaamaan”

Jutut 17.09.2020

Uutisankkuri Matti Rönkä haluaa innostua, mennä epämukavuusalueelle ja oppia uusia asioita. Yksi suurimpia nautintoja on omissa metsissä puuhastelu.


”Miten talitiainen laulaa Savossa?” kysyy Matti Rönkä ja pitää painokkaan tauon. ”Titi-­tuota-nuinnikkaasti-tyy!”

Istun tv:stä tutun uutiskasvon keittiössä Helsingin Tapanilassa, eikä tinttivitsi jää kahvipöytäkeskustelumme ainoaksi savolaissutkautukseksi.

Vitsailusta huolimatta savolaisuus on Röngälle vakava asia.

”Olen kotoisin Outokummusta, joka on toki Pohjois-Karjalaa, mutta jos Savon mafia olisi olemassa, olisin jäsen. Tunnen itseni savolaiseksi, ja minulla on siihen vahvat perusteet.”

Rönkä kertoo, että hänen sukuaan on jäljitetty 1500-luvulle saakka. Ensimmäinen esi-isä merkittiin veroluetteloihin sekä Keri­mäellä että Tavinsalmen kuninkaan­kartanon liepeillä Pohjois-Savossa.

”Sieltä Maaningan–Pielaveden alueelta ovat kaikki Suomen Röngät lähtöisin. Viisitoista sukupolvea sitten esi-isäni ui samassa järvessä, jossa minä nyt. Olen umpisavolainen mieleltäni, kieleltäni ja ajattelultani.”

Jotkut muistavat Röngän jo 1980-luvulta MTV:n uutistenlukijana. Viimeiset 30 vuotta hän on kuitenkin viihtynyt Ylellä, ensin pitkään päällikkötehtävissä ja viime vuodet uutisankkurina.

Rönkä tunnetaan myös kirjoistaan. Yksityisetsivä Viktor Kärpän seikkailuista kertovia dekkareita on sovitettu myös tv-sarjaksi ja elokuvaksi, ja romaanit ovat saaneet palkintoja ja tunnustusta niin Suomessa kuin kansainvälisestikin.

Illuusio vapaudesta

Matti Röngän molemmat vanhemmat olivat maatalon kasvatteja, mutta sisarussarjojensa nuorimpina lapsina he eivät jatkaneet sukutilojaan vaan hakeutuivat muihin töihin. Isä työskenteli Outokummussa autonkuljettajana, äiti oli maalaispostin hoitaja. Poikaansa he kannustivat käymään kouluja.

”Outokummussa oli Euroopan suurin kuparikaivos. Ainoa neuvo kotoa oli, että älä mene kaivokseen! Vaikka työ oli hyvin palkattua, se olisi myös armoton ja veisi terveyden. Oli päivänselvää, että lähden Outokummusta pois.”

Siispä Rönkä luki ylioppilaaksi, kävi armeijan ja muutti vuonna 1979 parikymppisenä nuorukaisena Helsinkiin opiskelemaan valtiotieteitä.

Vaikka Helsingissä on vierähtänyt jo yli 40 vuotta, savolaisuus on ja pysyy. Röngän mielestä savolaiselle ajattelutavalle on tyypillistä eräänlainen illuusio vapaudesta. Se näkyy esimerkiksi niin, että asiasta nähdään monta eri puolta.

”Savolaisen on erittäin vaikea sitoutua voimakkaasti mihinkään ismiin, esimerkiksi poliittisia ääriliikkeitä ei Savossa voisi kuvitellakaan. Siksi toimittajan ammatti sopii minulle todella hyvin. En voi olla vahvasti mitään mieltä, vaan olen ennemminkin aina toista mieltä: ’No eihän nyt noin voi sanoa’.”

Maria Miklas
Vaikka uudet asiat kiinnostavatkin, digiajan haasteista uutisankkuri ei innostu. ”Olen enemmän polttomoottorimies kuin tietokonemies.”

Puuhamaa Savossa

Rönkä on asunut samassa rintamamiestalossa Helsingin Tapanilassa 30 vuotta. Taloa ympäröi puolivilli puutarha rodopensaineen, hedelmäpuineen ja viiniköynnöksineen.

”Tämä on aika lähellä sellaista elämänmuotoa, jota haeskelen. Helsinki on minun kaupunkini, enkä minä täältä varmaan muualle muuta – mutta sitten on kyllä oltava niitä muitakin paikkoja.”

Ne muut paikat sijaitsevat tietenkin Savossa. Pari vuotta sitten Rönkä hommasi Sulkavalta ”norppatorpan”, syrjäisen erämökin ilman mukavuuksia. Lisäksi hän omistaa kolme metsätilaa: äidiltä perityn palstan Nilsiässä ja kaksi muuta palstaa Haukivuorella ja Hirvensalmella.

Metsät hän hankki eräänlaiseksi eläketurvaksi, sillä savolainen vapauden illuusio tarkoittaa Röngälle myös sitä, että vähän rahaa pitää olla myös jemmassa.

”En ole rikas, mutta pidän tärkeänä sitä ajatusta, että jos rupeaa potuttamaan, niin voin vaikka huomenna lopettaa työt, myydä talon ja tinkiä elintasosta.”

Metsiä Röngällä on yhteensä vajaa 20 hehtaaria. Niitä hän kutsuu puuhapalstoiksi.

”En tule niistä suuria kantotilejä kuittaamaan. Maata ei kuitenkaan valmisteta enää lisää, joten oletan, että niihin sijoitetut vähäiset rahat ovat suhteellisen turvassa.”

Akateeminen pihamies

Rönkä kertoo nauttivansa metsässä hääräämisestä. Nilsiän kuusikko on kaukana, joten se on pitkälti metsänhoitoyhdistyksen hoidossa. Haukivuoressa Rönkä sen sijaan käy useamman kerran kesässä. Siellä hän kaataa vähin erin tiheässä kasvavia koivuja pois.

”Vaikka kyllä minä maallikkona ihmettelen, että miksi. Koivua kun nousisi luontevasti aivan hirveästi, eikä sillä sitten kuitenkaan ole muka arvoa ja sitä pitäisi tuhota pois. Toisaalta näen kyllä selvästi, miten kuusikko virkistyy ja kuinka metsä talousmetsänä paranee.”

Metsätyöt – puiden nostelu, vääntäminen ja kääntäminen – epätasaisella alustalla ovat Röngälle mitä suurimmassa määrin kuntoilua.

”Haukivuoren palstalla on rappiomökki, jonka ulkorakennusten katon alle saan puut kuivumaan. Siellä minä sitten riehun ja rahtaan puita pois. Siinä ei varmasti ole taloudellisesti mitään järkeä, mutta saan siitä suuren nautinnon.”

Tapanilan-talossa on takka ja saunassa puukiuas, joten kaadetuista koivuista Rönkä tekee polttopuita ja tuo kaupunkiin. Pihapiirin ulkorakennuksesta löytyy puuvarasto, kokoelma kirveitä ja kaksi moottorisahaa, joten klapihommissa rehkimistä ei tarvitse lopettaa kaupungissakaan.

”Olen akateeminen pihamies: ihminen, jolla on sen verran pintapuolista agraaritaustaa, että tunnistaa alan termit, mutta myös vähän liian hyvät työkalut ja liian hyvä hylsysarja siihen nähden, mitä hän niillä pystyy tekemään.”

Maria Miklas
Matti Rönkä saa metsistään polttopuita, joita tuo kaupunkiin sekä itselleen että ystävilleen.

Kohtuuttoman innokas harrastaja

Akateeminen pihamiehisyys ilmenee Röngän sanoin myös ”kohtuuttoman innokkaana harrasteluna”. Fanaattinen urheilu on aina ollut osa uutisankkurin elämää. Kilpailumielessä Rönkä on harrastanut useampaa kuin viittä lajia, enimmäkseen palloilulajeja ja nuorempana yleisurheilua.

Rönkä harrastaa edelleen 3–4 kertaa viikossa sykettä nostavaa liikuntaa – lento- ja jalkapalloa, jääkiekkoa, hiihtoa – vähintään 45 minuuttia kerrallaan ja kirjaa suoritukset ylös. Hän rakentelee, nikkaroi, puuhastelee, lukee ja kirjoittaa.

Viime syksynä Rönkä sai syntymäpäivälahjaksi laulutunteja. Hän innostui ja kustansi itse lisää. Laulamisessa on ollut palkitsevaa oppia ja oivaltaa esimerkiksi, millaisia maneereja tulee käyttäneeksi tai miten eri lihakset vaikuttavat laulamiseen.

”Minulle on tärkeää opetella asioita, joissa en ole niin hyvä. Saan siitä suurta mielihyvää, samoin kuin jostain onnistuneesta harhautuksesta jalkapallossa. Minulla ei enää ole suuria menestystavoitteita, mutta silti olen leikissä tosissani!”

Röngän esikoisromaani, Tappajan näköinen mies, ilmestyi vuonna 2002. Sekin oli Röngälle tyypillinen, epämukavuus­alueelle menevä projekti.

”Tavoitteenani oli saada aikaan konkreettinen esine, jossa lukee Matti Rönkä ja kirjan nimi. En kuvitellut kirjoittavani enempää, en todellakaan.”

Kirjoja on sittemmin ilmestynyt kymmenen: kahdeksan Viktor Kärppä -dekkaria ja kaksi muuta romaania. Seuraava romaani on jo työn alla, ja se ilmestyy vuoden päästä syksyllä. Siitä tulee kirjailijan mukaan ”vanhenevan miehen horinaa”, joka sijoittuu sekä nykyaikaan että 1960- ja 70-luvuille.

Viiltohousut jalkaan

Viime syksynä Matti Rönkä täytti 60 vuotta. Mitä ajatuksia ikä herättää?

”Ainakin töitä on nyt hyvin vapauttavaa tehdä: ei tarvitse ajatella pomoputkea eikä pönkittää omaa asemaansa. Voin rauhassa sanoa, jos jossain ei ole mitään järkeä. Toisaalta työuran päättyminen alkaa väistämättä hahmottua. Oivallista on, että kirjoittamista voin kuitenkin jatkaa.”

Rönkä toivoo jatkossakin innostuvansa tai ainakin katsovansa uusia asioita hyväksyvästi. Toisaalta ihan kaikkea ei enää tarvitse opetella.

”Annoin itselleni jo viisikymppisenä luvan, että en opettele lumilautailua. Tavallinen laskettelu ja hiihto saavat riittää.”

Sekin on kantapään kautta opittu, että innokkuuden kanssa on opittava pitämään varansa.

”Kun riehun metsätöissä, niin pitäisi pitää mielessä, että a) kyllä ne viiltohousut pitää olla jalassa ja b) kun väsyttää, niin sitten pitäisi lopettaa. Eikä niin, että täytänpä vielä kerran moottorisahan tankin, koska ’kyllä minä vielä nuo’. Silloin tapahtuu haaveri.”

Onneksi on norppatorppa, jonne voi ajaa metsätöiden päätteeksi. Siellä ei nimittäin voi tehdä mitään. Siellä ei rakenneta, viljellä eikä laiteta kasvimaata. Siellä heitellään virveliä ja saunotaan. Ja kuunnellaan savolaista talitinttiä.

Artikkeli on julkaistu Aarteessa 7/20.

Maria Miklas
Koronakevät tuskastutti Rönkää, sillä silloin ei päässyt harrastamaan joukkuelajeja. ”Sauva­kävely alkoi tulla korvista ulos!”

Aiheeseen liittyvät artikkelit