Miten hirvijahtiin valmistaudutaan Kiihtelysvaarassa? – ”Susista on tehty näköhavaintoja seuran alueella viikoittain”

Jutut 02.10.2020

On lokakuun puoliväli ja hirvenmetsästys­kausi aluillaan. Oskolan Erän hirviporukka aloittaa jahtia varovaisissa tunnelmissa, sillä koiria ei haluta syöttää suden suuhun.


Jahtipäivän aloituspalaveri pidetään tuttuun tapaan Oskolan Erä ry:n metsästysmajalla. Kokoontuminen on tasan kello 7.30. Ajomatka Kiihtelysvaaraan vie joillakin jäsenillä lähes tunnin, mutta koko porukka, 11 pyssymiestä ja -naista, on majalla sovittuun aikaan.

Ulkona pimeä on vaihtunut hämäräksi, ja pian on täysin valoisaa. Ennen ensimmäistä ajoa on käytävä läpi pelisäännöt.

Metsästäjät kuuntelevat hiljaa, kun hirvijohtaja Pekka Puustinen käy läpi päivän ohjeistusta. Käytössä on kahden hirvisonnin, kahden hirvilehmän ja kuuden vasan luvat. Koska lupia on vielä runsaasti, ei kaatorajoituksia tule. ”Häkkipään” saa ampua, jos hyvä tilanne syntyy.

Siitä, kuinka passimiesten on toimittava mahdollisissa susihavainnoissa, Puustinen antaa tarkat nuotit.

”Jos susia nähdään, ammutaan merkkilaukaus. Sen jälkeen ilmoitetaan radiolla, missä ja montako eläintä havaittiin sekä suunta, minne sudet olivat menossa, sisään vai poispäin. Jos ne menivät passialueen sisälle, koiramies voi pyytää radiolla avukseen pari lähintä passimiestä.”

Kenelläkään ei ole kysyttävää, mutta jokainen on varmasti tyytyväinen, jos jahtipäivä saadaan päätökseen ilman merkkilaukauksia.

Tutut passipaikat

Sen jälkeen vaihdetaan päivän jahtipäällikkö, sillä Puustinen on lähdössä maastoon koiransa kanssa eikä voi toimia metsästyksen johtajana. Remmiin astuu varajohtaja Antti Silvennoinen.

Vuorossa on passipaikkojen jako, ja pulina täyttää tuvan.

”Kuka menee ykköseen? Entäs se risteys, kannattaisiko siinä olla? No, minä otan kolmosen – keitäs siinä on seuraavina? Lähteekö joku minun kyytiin?”

Alue ja passipaikat ovat porukalle tuttuja, osalle heistä jo vuosikymmenien takaa, joten passien jako sujuu ripeästi. Koiramiesten lähtöpaikat sovitaan samalla niin, että kaikki osallistujat ovat varmasti tietoisia jahtisuunnitelmasta.

Me lähdemme kuvaajan kanssa Pekka Puustisen ja hänen jämtlanninpystykorvansa Karhunkerääjän Jurin mukana metsään. Ensimmäinen haku otetaan kolmella koiralla. Ne lähtevät liikkeelle eri suunnista, joten hirvien luulisi kyllä löytyvän, jos niitä sattuu alueella olemaan.

”Tavoitteena on vasa, sillä tältä alueelta on havaintoja vasaporukasta”, Puustinen sanoo ja laskee Jurin irti. Jämpti katoaa vauhdilla taimikon keskelle. On tyyni, kostea sää. Välillä niskaan tippuu muutama sadepisara.

”Juri on kokenut viisivuotias hirvikoira, ja se kyllä löytää hirven, jos niitä maastossa on. Se myös pysyy työmaalla hirvien mukana”, Puustinen kuvailee koiraansa.

Vasa nurin!

Puustinen seuraa puhelimensa näytöltä Jurin hakua etumaastossa. Tutkapanta välittää koiran tarkan sijainnin, ja puhelimen kautta on mahdollista myös kuunnella hirvihaukkua, mikäli hirvi löytyy.

”Nyt se on meistä 430 metrin päässä, nyt matkaa on 500 metriä. Jurin vauhti on 15 kilometriä tunnissa, joten joku haju sillä on... nyt matkaa on jo lähes 800 metriä.”

Juri kampaa aluetta, mutta edessämme olevasta männyntaimikosta ei hirviä löydy. Sen sijaan toisen koiran hirvihaukku kajahtaa korviimme reilun puolentoista kilometrin päästä. Oskolan Erän puheenjohtajan Jouko Heiskasen harmaa norjan­hirvikoira Hessu on löytänyt hirvet!

Puustinen pystyy seuraamaan puhelimeltaan myös seurueen muiden koirien liikkeitä, joten jännitämme haukun etenemistä melkein kuin olisimme itse paikalla. Seisomme metsäautotiellä kohdassa, josta hirvet usein ylittävät tien. Voihan olla, että hirvet lähtevät tulemaan meidän suuntaamme.

Välillä Hessun kiivas haukku kuuluu passiimme asti. Sitten kuuluu laukaus ja jonkin ajan kuluttua toinen. Radiosta viestitetään, että vasaa on ammuttu. Kuuluu vielä kolmaskin laukaus ja heti perään toivottu viesti.

”Vasa nurin!”

Lue myös: Susialueilla hirvijahdin luonne muuttuu

Johanna Kokkola
Pekka Puustinen seuraa kännykän näytöltä Jurin etenemistä maastossa.

Heti onnistuminen

Juri on jo suunnannut ampumapaikalle. Lähdemme autolla perään. Kun saavumme perille, on taimikon keskelle kaatunut vasa jo suolistettu. Kaikki kolme koiraa ovat paikalla ja ilmoittavat kovaäänisesti olevansa mukana tunnelmassa.

”Ammuin vasaa noin 50 metrin päästä ja osuin. Se jatkoi kuitenkin matkaansa vielä noin sata metriä. Juoksin perässä ja pääsin tässä ampumaan lopetuslaukauksen”, kertoo vasan kellistänyt Mikko Varis.

Selitys löytyy myös ensimmäiselle laukaukselle:

”Pääsin hiipimään haukulle, mutta ampumatilanteessa kuusenoksa takertui kiikaritähtäimen suojaläppään ja laukaus meni selvästi yli”, selvittää Hessun omistaja Jouko Heiskanen.

Jahtipäivää on vielä jäljellä, eikä porukka halua tuhlata aikaa. Vasa vedetään tien varteen ja nostetaan peräkärryyn, ja koko joukko suuntaa majalle. On tauon paikka.

Makkaraa ja kuppi kuumaa

Nälkäisimmät ovat jo makkaranpaistossa, kun saavumme majalle. Nuotio rätisee ja iloinen huulenheitto käy tulen ympärillä.

Mikko Varis ja hänen avopuolisonsa Tarja Pakarinen myhäilevät onnistuneen aamupäivän jälkeen. Molemmat sanovat, että tärkeintä ei ole se, kuka hirven ampuu. Varis kertoo nauttivansa ”ukkojen” juttujen kuuntelusta ja hyvästä porukkahengestä.

”Ja on siinä oma jännityksensä, kun koira haukkuu ja hirven ryske kuuluu metsästä”, Varis lisää.

”Tykkään olla luonnossa ja nähdä eläimiä. Olen ollut Mikon mukana aikaisempinakin syksyinä, mutta tämä on vasta toinen jahtipäiväni aseen kanssa”, Tarja Pakarinen sanoo. Hän ei vielä ole Oskolan Erän jäsen, mutta seura saanee hänestä pian uuden aktiivin riveihinsä.

Pariskunta asuu Kontiolahdessa Hirvijahdintiellä. ”Vähän on naureskeltu, että onko se joku enne”, Pakarinen hymähtää.

Seuraavan ajon suunnitelmat käydään läpi samalla, kun hörpätään kuppi kuumaa makkaran painik­keeksi.

Lähdemme jälleen Pekka Puustisen ja Jurin matkaan.

Vuorotellen vastuuseen

Maastoon päästyään Juri lähtee etenemään kauemmaksi ja kauemmaksi eikä tule ottamaan yhteyttä isäntäänsä. Jonkin hajun perässä se menee, koiran isäntä tuumii. Viikkoa aikaisemmin Juri oli ollut karhun perässä kaksi tuntia.

Odotamme ja seuraamme näytöltä Jurin liikkeitä maastossa.

”Tämä syksy on ollut sellainen, että susista on tehty näköhavaintoja seuran alueella viikoittain. On pakko olla varovainen”, Puustinen kertoo.

Puustinen on nyt toista vuottaan ja samalla viimeistä vuotta hirvijohtajana, ainakin tällä erää.

”Meillä on käytäntönä, että kerralla valitaan aina neljä hirvijohtajaa, joista kukin toimii vuorollaan kaksi vuotta johtajana ja loput varajohtajina. Kun johtajan kaksivuotiskausi päättyy, tulee ensimmäisestä varajohtajasta uusi pomo. Näin kaikki joutuvat vuorollaan kantamaan vastuuta.”

Johanna Kokkola
Hirveä haukkuva koira on kullanarvoinen apuri syksyn jahdissa.

Passit voi purkaa

Juri loittonee jatkuvasti kauemmaksi, ja Puustisen on lähdettävä autolla koiransa perään jo susivaarankin vuoksi.

Yksikään koira ei ole löytänyt hirveä, joten porukka päättää kokeilla vielä yhden maaston. Tällä kertaa on vuorossa niemenkärki metsästysmajan edessä lainehtivan lahden vastarannalla. Alueen katkaisee leveä sähkölinja, jonka varressa on mainioita passipaikkoja.

Passiin mennessämme silmiin osuu tien pientareella selvästi erottuva karhun tassunpainauma. Kontio on lähtenyt niemestä väljemmille maille.

Harpomme jahtia johtavan Antti Silvennoisen passipaikalle. Mies seisoo kannon päällä ja tarkkailee maastoa sähkölinjan takana. Alkaa hiljainen odotus. Taivaalla yksinään ronkkuva korppi tietää, että hirvijahtiaikaan sille löytyy metsästä syötävää. Mutta ensin sen on löydettävä maastoon jääneet hirven suolet.

Odottavan aika on pitkä. Passimiehen mieleen mahtuu monenlaista, kun on aikaa ajatella.

”Muistelin erästä Eino Leinon runoa”, Silvennoinen paljastaa marssiessamme takaisin autolle. Tämäkin maasto oli tyhjä. Vajaan tunnin odottelun ja kuulostelun jälkeen passit voi purkaa.

Tuoretta vasanmaksaa

Vasa on tuotu metsästysmajan vieressä sijaitsevaan lahtivajaan, ja sen nylkeminen sujuu ripeästi.

Oskolan hirviporukassa kierrätetään muitakin kuin johtajan tehtäviä. Tällä kertaa porukan lihamestariksi on valittu Antti Silvennoinen, joka arpoo, mille lihaporukalle jahtikauden ensimmäinen vasa menee.

Syksyllä 2019 hirviporukassa on 16 lihaosuutta. Kun hirvi saadaan, sen lihat jakaa keskenään aina yksi neljän hengen lihaporukka. Muuten paistit pitäisi oskolalaisten mielestä paloitella turhan pieniin osiin.

Tuli rätisee nuotiossa, ja jutuissa kerrataan päivän tapahtumia. Tikkujen päässä kypsyvät aamupäivällä ammutun vasan maksan suolalla maustetut viipaleet. Siivut kypsyvät nopeasti, ja yhtä nopeasti yksinkertainen herkku katoaa metsästäjien suihin.

Vuonna 1964 hirvijahtiporuk­kaan liittynyt joukon nestori Pertti Karhapää muistelee syk­syjä, jolloin kaatolupamäärät olivat moninkertaisia nykyisiin verrattuna.

”Parhaimmillaan meillä oli yhtenä syksynä 80-luvulla nelisenkymmentä kaatolupaa. Hirvikanta oli silloin aivan eri tasolla kuin nykyään. Pedot verottavat nykyään osansa. Karhut tappavat vasoja varsinkin keväisin, ja sudet vievät oman osansa”, yli 80 hirveä vuosien varrella kaatanut Karhapää mietiskelee.

Nuoria kaivataan

Oskolan Erän puheenjohtaja Jouko Heiskanen tupruttelee tyytyväisenä sikariaan.

”Tämä on porukkajahtia, jossa viihdytään ja halutaan olla mukana. Myös maanomistajille järjestettävät hirvipeijaiset ovat monelle hyvin tärkeä tapahtuma ja ylipäätään lähes ainoita tapahtumia tällä paikkakunnalla”, Heiskanen kertoo.

Yksi Oskolan Erän viime vuosien haasteista on ollut porukan ikääntyminen. Siihen on vastattu helpottamalla jäsenkriteerejä niin, että toimintaan tulisi mukaan enemmän nuoria. Maanomistus ei enää ole jäsenyyden ehdoton edellytys eikä edes paikkakunnalla asuminen, mutta kiinnostus metsästykseen ja seuratoimintaan on.

Nuotio on lähes hiipunut. ”Viikon päästä taas”, joku huikkaa suunnatessaan kotimatkalle.

Artikkeli on julkaistu Aarteessa 8/2020.

Johanna Kokkola
Siinä se nyt on. Päivä alkoi hyvin!

Vinkit hirvijahtiin

  • Valmistaudu huolella. Osallistu seuran vuosikokouk­siin. Ole mukana passilinjojen raivauk­sessa sekä ampumalavojen rakentamisessa ja huollossa. Käy kesällä radalla ja harjoittele myös liikkuvaan tauluun ampumista. Tarkista varusteiden kunto.
  • Vaali porukkahenkeä. Kokenut, neuvo ja opasta aloittelijaa. Uusi tulokas, kysy rohkeasti kaikesta, mitä et vielä tiedä. Hurtti huumori on paikallaan, mutta muista, että se ei saa loukata ketään.
  • Noudata ohjeita. Metsästyksen johtaja on lain voimalla seurueen kunkku. Kuuntele ohjeet ja noudata niitä. Älä koskaan poistu sinulle osoitetulta passipaikalta omin päin ja muiden tietämättä. Ammu vain turvalliseen suuntaan ja vain varmasti tunnistamaasi eläintä.
  • Muista myös koirat. Anna arvo kaikille koiran­ohjaajille ja muista, että koiratkin ovat yksilöitä. Tee tarvittaessa kaikkesi koiran hyväksi, jos sudet uhkaavat sitä jahdin aikana.
  • Kunnioita saalista. Jokaisen on vuorollaan tehtävä osuutensa myös saaliin käsittelyssä. Opettele käsittelyä opaskirjojen ja verkon kautta ja opiskele ruhon osat. Riiputa ja raakakypsennä lihaa riittävästi. Älä niuhota yksittäisen lihakilon perään vaan vaali laadukasta, huolella käsiteltyä hirvenlihaa. Valmista itse riistaruokaa ainakin sen verran, että opit arvostamaan toisten kokkaus­taitoja.
  • Ota huomioon maanomistajat. Muista, että hirvimetsällä ollaan lähes aina jonkun muun omistamalla maalla. Ystävällinen jahtimies tai -nainen on varmin tae vuokra­sopimuksen jatkumiselle.
  • Ota huomioon luonnossa liikkuvat. Ainakin alku­syksystä metsissä liikkuu jokamiehen­oikeuksien turvin myös marjastajia ja sienestäjiä. Muista jahdin aikana heidän turvallisuutensa.

Aiheeseen liittyvät artikkelit