Jaakko Pessinen kuntoutuu sairauskohtauksesta – ”Silmänräpäyksessä kaikki elämässäni pyörähti päälaelleen”

Jutut 16.10.2020

Kuningasmetsuri Jaakko Pessinen istuu penkillä palvelu­kodin pihassa. Jalat eivät toimi kunnolla, mutta Jaakko ei ole alakuloinen. "Olen hyväksynyt tapahtuneen", hän sanoo rauhallisesti.


Marraskuisena aamuna 2019 Jaakko Pessinen heräsi ennen viittä. Edellispäivä oli ollut miehen pitkän metsurinuran viimeinen työpäivä, mutta sitä hän ei herätessään tiennyt.

Palsta oli loppunut, ja hän oli saanut uuden. Se olisi jälleen energiapuun hakkuuta. Edellisenä iltana Jaakko, 70, oli tankannut ja viilannut sahan sekä laittanut kaiken valmiiksi metsään lähtöä varten.

Päivän valkenemista hän odotteli radion ääressä. Ulos lähtiessä kotitalon ovi ei suostunut loksahtamaan lukkoon. Ikään kuin ovi ei olisi halunnut päästää häntä lähtemään.

Jaakko päätti purkaa ja korjata lukon ennen lähtöään. Hän palasi sisälle, mutta olo alkoi yllättäen tuntua huonolta. Sellainen oli ennen kokematonta. Olo heikkeni nopeasti. Jaakko katsoi parhaaksi mennä pitkäkseen, mutta matkalla sänkyyn hän kaatui.

Lattialla hänen oli vaikea ymmärtää, mitä oli tapahtunut. Sen hän tajusi, että asiat olivat nyt pahasti. Vaivoin hän sai soitettua veljenpojalle, jonka numeron muisti. Sanat eivät tahtoneet tulla suusta. Sopertaen hän sai kerrotuksi tarvitsevansa apua.

Viimeinen asia, jonka Jaakko muistaa, on se, että hän sulki puhelimen. Sitten pimeni.

Aholasta Maijalaan

”Heräsin sairaalassa, kun minua työnnettiin paareilla pitkin käytävää. Minulta kysyttiin jotain, mutta puhuminen oli vaikeaa. Yritin hakea sanoja, mutta ei puheesta tullut oikein mitään”, Jaakko muistelee.

Tutkimukset menivät kuin puoliunta nähden. Samaa jatkui useampi päivä.

Vähitellen Jaakko alkoi paremmin ymmärtää saaneensa vakavan sairauskohtauksen. Hän ei pystynyt kävelemään eikä nousemaan vuoteesta.

Siitä alkoi pitkä hoidon ja kuntoutuksen jakso, joka ei ole vieläkään päättynyt. Puhe ja muisti ovat onneksi palautuneet entiselleen. Jaakko tuntee olonsa muuten hyväksi, mutta kävely ei vieläkään onnistu kuin rollaattorin kanssa.

Aholan kotitalon sijasta Jaakko Pessisen kotina on nyt Palvelukoti Maijala Lappajärven keskustan tuntumassa. Hän on tehnyt pysyvän sopimuksen palvelukodin kaikista palveluista. Kolmannessa kerroksessa Jaakolla on tilava huone, ja hoitohenkilökunta huolehtii kaikesta.

”Valtava mullistus tämä on ollut. Viisikymmentäneljä vuotta kuljin metsätöissä sairastamatta päivääkään. Ja sitten silmänräpäyksessä kaikki elämässäni pyörähti päälaelleen”, Jaakko kertaa tapahtunutta.

Risto Jussila
”Kun olin vuodepotilaana, ajattelin koko ajan, että kunpa pääsisin sairaalasta pois. Mutta minun elämäni kulkee näin. Nyt pystyn sen jo hyväksymään”, Jaakko Pessinen sanoo.

”Hakkuut on hakattu”

Alkuun Jaakon oli vaikea tottua ajatukseen, ettei hän lähdekään aamulla metsään.

”Vaikka olin täysin vuodepotilas, ajatuksissa oli koko ajan se, että kunpa pääsisin jo täältä pois. Sitä ajatteli, että antaisin vaikka kaikki rahani, jos kaikki palaisi ennalleen. Että voisin lähteä taas aamuisin metsään palstalle.”

Nyt hän on jo hyväksynyt sen, että hakkuut on hakattu.

”Enää en haikaile metsätöihin. Asiat pitää uskaltaa nähdä niin kuin ne ovat eikä jäädä elämään mielikuvituksessa. Kyllä minä olen hyväksynyt sen mitä tapahtui, ja olen kiitollinen siitä, että olen vielä hengissä. Lääkärin mukaan paljon huonomminkin olisi voinut käydä.”

Mitään aavistusta sairauskohtauksen aiheuttaneesta diabeteksesta Jaakolla ei etukäteen ollut. Kohtaus jälkiseurauksineen iski kuin salama kirkkaalta taivaalta.

”Terveyden arvon ymmärtää kokonaan vasta sitten, kun sen on menettänyt. Minä sain olla täysin terveenä ihmeellisen pitkään. Osaan olla kiitollinen siitä, vaikka se aika on nyt takana.”

Käsivarret kannattelevat

Jaakko istuu levollisesti puupenkillä Maijalan pihassa. Pihlajissa marjat hohtavat tulipunaisina. Aarteen haastattelua ja kuvausta varten Jaakko on leikkauttanut hiuksensa. Päällisin puolin hän vaikuttaa samanlaiselta kuin viimeksi tavatessamme, kun hän kävi vielä metsätöissä.

Mutta nyt miehen käsien ulottuvilla on rollaattori. ”Kävely ei onnistu ilman sitä. Muutaman askeleen pääsen, mutta sitten lähtee viemään.”

Rollaattorin kanssa Jaakko kulkee tottuneen oloisesti. Vaikka hän väittää voimiensa hävinneen, kuningasmetsurin käsivarret ovat edelleen vahvat. Niillä on helppo kannatella vartaloa.

”Aluksi kuljin tämän kanssa vain sisällä. Kiersin käytävillä lenkkiä ja harjoittelin. Nyt kävely rollaattorin kanssa sujuu ulkonakin. Aika monta kertaa viikossa käyn täällä pihassa.”

Toiveissa on, että jalat alkaisivat pelata niin hyvin, että kävely ilman rollaattoria onnistuisi taas. Hoitohenkilökunnan kannustus on ollut rohkaisevaa.

”Toivottavasti pystyn jonakin päivänä taas kävelemään ilman apuvälinettä. Uskon että niin käy, mutta aikaa se näyttää ottavan. Pitää vain jaksaa liikkua päivästä toiseen”, Jaakko suunnittelee.

Uudet haaveet

Työuransa viimeisinä vuosina Jaakko kertoi minullekin usein haaveestaan hankkia asuntoauto, jolla hän työt lopetettuaan lähtisi kiertämään Lappia.

”Asuntoauto olisi pitänyt hankkia jo silloin, kun olin vielä terve”, hän harmittelee. ”Enää Lapissa kiertely ei ole mahdollista.”

Jaakon mukaan autolla ajo kotimaisemissa Lappajärvelläkään ei ehkä enää onnistu. Jalkojen pitäisi toimia hyvin, jotta se olisi mahdollista.

”Mutta sen näkee sitten. Ensin pitäisi päästä kävelemään.”

Vaikka kävely- ja toimintakyky palautuisivat täysin, moottorisahaan Jaakko ei aio koskea, se aika on ohi. Mutta mielellään hän kävelisi vielä tuttuihin metsiin seuraamaan puita kaatavaa metsäkonetta.

”Tunnen täkäläiset metsäkonekuskit, ja olisi mukava jutella hakkuista heidän kanssaan. Siinä saisi hetken elää myös niitä vanhoja aikoja ja metsätyön tunnelmaa. Mutta töitä en halua enää tehdä. Pelkkä katselu riittäisi”, Jaakko tuumii.

Kesäisin olisi mukava pistäytyä Aholassa vanhassa kotitalossa ja juoda ehkä kahvit nisun kanssa. Muistot ovat tallessa. Sekin, kun Jaakko poikasena haki Aholan kylä­kaupasta pokasahan latin velaksi lähtiessään ensi kerran vieraalle metsätöihin.

Risto Jussila
Kuningasmetsuri Jaakko Pessinen on kiitollinen siitä, että sai elää terveenä pitkään. Raskaan työn tekeminen on ollut hyvää elämää, mutta nyt on aika levätä.

Herran kukkarossa

Vaikka rautaisen terveyden menettäminen on Jaakko Pessiselle kova paikka, hän näkee nykyisessä elämässään myös hyviä puolia.

”On valtava helpotus saada olla tällaisessa paikassa. Enää minun ei tarvitse tehdä joka päivä itse ruokia niin kuin olen vuosikymmeniä tehnyt. Ei tarvitse siivota, ei pestä pyykkiä, ei mitään.”

Työuran aikana oli ajoittain raskasta tehdä päivän päälle sahan huollon ja seuraavan päivän varusteiden kuivattelun ja valmistelun lisäksi vielä huushollihommat.

”Täällä Maijalassa minusta tuntui aluksi nololta maata sängyssä ja katsoa päältä, kun huone siivotaan ja ruoka tuodaan viereen. En ole tottunut sellaiseen. Mutta hyvältä tämä huolenpito on tuntunut. Täällä minäkin pääsen nauttimaan sellaisesta.”

Kun soittelin Jaakolle hänen toipumisensa ensimmäisinä kuukausina, hän usein kiitteli sitä, kuinka hän sairaudesta huolimatta tunsi olevansa kuin herran kukkarossa. Muiden ihmisten antama hoiva oli tehnyt valtavan vaikutuksen.

”Tuntuu hyvältä, kun saan nyt vain olla ja minusta huolehditaan. Laiskaksi tässä kyllä oppii, sen olen jo huomannut, mutta tulihan niitä töitäkin aikanaan tehtyä”, kuningasmetsuri virnistää.

Korona vei eristyksiin

Jaakon veljet ja sisar sekä lukuisat tuttavat ovat käyneet vierailuilla. Moni tuntematonkin on soittanut. Se kaikki on auttanut sopeutumaan. Lääkäri kehotti häntä puhumaan paljon puhekyvyn parantamiseksi, ja siihenkin kontakteista on ollut apua.

Koronaviruksen takia käyntejä rajoitettiin keväällä, ja rajoituksia on edelleen. Koronaa Jaakko ei ole osannut pelätä.

”Hyvä se on, että palvelukodin vanhoja ihmisiä suojellaan.”

Pessisen päiväohjelmaan kuuluu hoitojen lisäksi pientä virkistystoimintaa, kuten jumppaa, bingoa ja joskus seurakunnan edustajan vierailu. Maailman menoa Jaakko seuraa päivittäin radion, lehtien ja television välityksellä.

Televisiosta mieluisinta ohjelmaa on urheilu. Mielilajeja ovat yleisurheilu ja hiihto. Myös jääkiekkoa ja jalkapalloa Jaakko seuraa, kuten lähes kaikkea urheilua.

”Koronan takia monet isot urheilukisat on peruttu. Se on harmittanut, kun nyt olisi ollut hyvää aikaa katsoa. Mutta eiköhän kisoja rupea taas tulemaan, kun koronaan saadaan rokote.”

”Perillä odottaa jotain”

Palvelukodin ruokaa Jaakko kehuu vuolaasti. Pääsy valmiiseen pöytään on pitkään yksin eläneelle Jaakolle luksusta. ”Olen tottunut tänne, ja tulen elämään täällä loppuelämäni. Tämä on nyt minun kotini. En halua täältä enää pois.”

Palvelutalon arkeen tottumisen myötä vakavat asiat eivät pyöri mielessä niin usein kuin sairastumisen alkuaikoina. Mutta nekin asiat on pitänyt käydä läpi.

”Sängyssä liikuntakyvyttömänä maatessani olen ymmärtänyt sen, miten jokainen joutuu pohjimmiltaan ottamaan yksin vastaan lähdön hetken. Kaikki ovat sen edessä yksin”, Jaakko tuumii.

Hän sanoo, että tämän sisäistäminen on helpottanut oloa toipilasaikana.

”Nyt oloni tuntuu hyvältä, ja toivon hartaasti, että saisin elää ja ponnistella vielä kauan. Mutta jos näin ei käy ja lähtöni koittaa, luulen, että pystyn hyväksymään senkin. En pelkää lähteä yksin. Siellä perillä odottaa jotain.”

Artikkeli on julkaistu Aarteessa 9/2020.

Jaakko Pessisen elämäkertaa Kuningasmetsuri (Viestilehdet 2020, 3. painos) on edelleen saatavilla. Lue lisää Kuningasmetsurista!

Aiheeseen liittyvät artikkelit