Saarissa hakkaaminen ja puiden pois kuljettaminen on kalliimpaa kuin mantereella – Siksi metsänomistajan puukauppatili jää pienemmäksi

Jutut 18.06.2021

Saarihakkuun suurin haaste on vesi: kuinka kuljettaa hakkuukalusto saareen ja takaisin, kuinka rahdata puutavara pois. Aarre seurasi saarihakkuuta Saimaalla kesällä 2018.


Suuren Jänissaaren kupeessa kelluu proomu, jonka kannelle on ajettu puuta suoriin riveihin, pääasiassa kuitupuuta mutta myös tukkia ja parrua. Kannella on vielä tilaa ja ajoramppi maihin paikoillaan, joten saarihakkuu on yhä käynnissä.

Pohjois-Karjalassa Rääkkylän kirkonkylän kupeessa sijaitsevasta Paksuniemen venesatamasta on Suureen Jänissaareen vesimatkaa pitkin Jänisselkää reilut kaksi kilometriä. Ollaan sokkeloisella Saimaalla, alueella, jonne norppa on hiljalleen levittäytymässä takaisin vuosikymmeniä kestäneen tyhjän kauden jälkeen.

UPM Metsän metsäasiakasvastaava Seppo Sorjamaa hiljentää veneen vauhtia ja vilkuilee saarta kohden tarkkaavaisesti. Sorjamaa ei tähyile norppaa, vaan etsinnän kohteena ovat saarihakkuun ammattilaiset, jotka ovat savotoineet UPM:n leimikkoa Suuressa Jänissaaressa jo useamman päivän. Lopulta hakkuukoneen ääni kuuluu keskeltä saarta.

On kesäkuu, saarihakkuiden kiireaika.

”Saarihakkuukausi kestää yleensä toukokuusta syyskuun loppuun. Lokakuussa kelit alkavat olla niin huonot, että se on jo turvallisuuskysymys”, kertoo UPM Metsän metsäasiakaspäällikkö Markus Häikiö, joka on myös tullut katsomaan saarihakkuutyömaata.

Häikiö sanoo, että saarihakkuut pyritään pitämään kesäisin käynnissä keskeytyksettä. Koska lehtipuuvaltaiset kohteet pyritään jättämään rauhaan lintujen pesimisaikaan, on tarjolla oltava riittävästi myös havupuuvaltaisia saarikohteita.

Pitkäjänteistä suunnittelua

Saarimetsien hakkuut tehdään käytännössä lähes samalla tavalla kuin mantereellakin. Yksi ero on se, että saarisavotassa pyritään kerralla keskimäärin suurempiin hakkuumääriin kuin mantereella hyvien tieyhteyksien päässä. Muuten kustannukset karkaavat käsistä. Saarihakkuun yhteyteen pyritään liittämään ainakin yksi päätehakkuukuvio.

Yksittäiseltä hakkuutyömaalta tulisi liian vähän puuta, joten käytännössä saaressa tehdään monesti samalla kertaa hakkuita useamman metsänomistajan leimikoissa. Silloin työ on taloudellisesti järkevää. Toinen tapa on tehdä hakkuita peräjälkeen naapurisaarissa, jolloin tehtaille kuljetettavaksi saadaan riittävä määrä puuta kerralla.

Vaikka saarihakkuiden suunnittelu ja työt toteutetaan mahdollisimman tehokkaasti, saarissa hakkaaminen ja puiden pois kuljettaminen on kalliimpaa kuin mantereella.

”Kaiken kaikkiaan saarihakkuiden organisoiminen järkevästi vaatii pitkäjänteisyyttä. Liikkuminen vie enemmän aikaa siksikin, että kohteelle kuljetaan veneellä. Kun lautta lähtee tietystä paikasta, se ei palaa takaisin”, Sorjamaa kuvailee.

Häikiö arvioi, että saarikohteissa metsänomistajan puukauppatili jää logistiikkakustannusten vuoksi noin 10–15 prosenttia pienemmäksi kuin mantereella.

Johanna Kokkola
UPM Metsän metsäasiakasvastaava Seppo Sorjamaa (vas.) ja metsäasiakaspäällikkö Markus Häikiö ovat tottuneet siihen, että hakkuutyömaalle hurautetaan veneellä. Se kuljetetaan trailerilla kulloiseenkin ”kotisatamaan”.

Sorvikuuset uitetaan

Saaripalstoilla pyritään tekemään kasvatushakkuut metsänhoidolliselta kannalta samaan rytmiin kuin mantereellakin, mutta käytännössä saarikuvioilla käyntien aikaväli vaihtelee enemmän.

Yli puolet UPM:n saarihakkuista tehdään Itä-Suomessa. Pääallas, jolla yhtiö operoi, on luonnollisesti Saimaa.

Saarihakkuukohteita on Häikiön mukaan ollut riittävästi tarjolla. Riittävä tarjonta takaa sen, että toimintaa voidaan tehdä suunnitellusti, pitkäjänteisesti ja siten kannattavasti.

Käytännössä saarihakkuut toteutetaan niin, että yhtiö hankkii leimikot, ja hakkuiden tekemisestä sekä hakkuukaluston ja puiden kuljettamisesta vastaavat saarihakkuisiin erikoistuneet yrittäjät. Suuressa Jänissaaressa on urakoimassa Metsäkone Kiiskinen Oy.

”Yrittäjät pitkälti suunnittelevat sen, missä järjestyksessä kohteet hakataan ja puut kuljetetaan”, Häikiö selvittää.

Kaikkea hakattua puuta ei kuljeteta proomun kannella. Sorvitukiksi kelpaavat järeät kuusipöllit niputetaan saaren rannassa, ja sitten ne uitetaan tehtaille. Suuressa Jänissaaressa Kiiskisen yritys hoitaa niputtamisen mutta ei itse uittoa.

”Kuusisorvitukin kuorinta helpottuu, kun se uitetaan tehtaalle. Uittaminen helpottaa myös varastoinnissa. Ja järeä kuusitukki ui hyvin”, Markus Häikiö luettelee uittamisen etuja.

Häikiö kertoo, että saarihakkuukohteen valmistuttua perässä tulee hyvin usein omalla lautallaan muokkaus- ja uudistusketju. Sitä pyörittää toinen yrittäjä, joka vastaa päätehakkuualan muokkaamisesta ja taimien istuttamisesta.

Perustyötä ja seikkailua vesillä

Joensuulainen Esa Kiiskinen edustaa Metsäkone Kiiskisen toista yrittäjäsukupolvea. Suuressa Jänissaaressa hän työskentelee ajokoneen puikoissa. Kun puut on lastattu proomun kyytiin, vaihtuu miehen työnkuva laivuriksi ja alla velloo pian Saimaa.

”Eiköhän se nälkä liene se syy, joka pistää näitä hommia tekemään. Vuodesta 1979 olen tehnyt mettähommia”, Kiiskinen myhäilee. Hänen ja hänen kahden veljensä lisäksi yrityksessä työskentelee myös nuorempia, kolmannen sukupolven Kiiskisiä.

Kesällä iso osa Esa Kiiskisen työajasta kuluu vesillä. Puuta kuljetetaan saarisavotoilta pääasiassa UPM:n tehtaille Lappeenrantaan. Kesällä 2017 Kiiskisillä oli saarihakkuissa kaksi koneketjua, ja puuta ajettiin Lappeenrantaan kerran viikossa. Yhteensä kesällä 2017 ajetun puutavaran määrä oli noin 15 000 mottia. Kesällä 2018 töissä oli yksi ketju. Lappeenrantaan lähdettiin aina, kun proomu tuli täyteen puuta. Proomua työntää hinaaja.

Suuren Jänissaaren savotan ennakoitu puumäärä oli noin tuhat kuutiota eli juuri sen verran kuin proomun kannelle mahtuu.

”Seiloominen se on mieluisempaa työtä. Tämän ajokoneen ajamisen minä jo osaan. Vesillä olo on semmoista seikkailua. Jos jotakin sattuu, siitä yleensä tulee ongelmia, ei se ole mitään perushommaa. Maissa voi pysäyttää koneen ja ottaa vaikka kahvit siinä”, Kiiskinen vertailee työtään vesillä ja kuivalla maalla.

Johanna Kokkola
Kovapohjainen, riittävän nopeasti syvenevä ranta on hyvä lastauspaikka. Hakkuun jälkeen paikkaa ei juuri erota järveltä käsin.

Tuulensuojainen lastauspaikka

Yksi oleellisen tärkeä työvaihe saarihakkuissa on hyvän lastauspaikan löytäminen. Paikan pitäisi olla mielellään tuulelta suojassa, ja rannan täytyy olla riittävän syvä. Vettä on oltava hinaajalle vähintään kaksi metriä.

”Täällä paikka on kahden luodon välissä. Lastauspaikat käydään aina tutkimassa etukäteen, jos paikka on uusi. Vanhat paikat kyllä tietää jo. Jos lastauspaikka on muuten kunnossa, se tulee valmiiksi ramppeineen noin tunnissa, ei siinä monta hetkeä mene”, Esa Kiiskinen kertoo.

Suuressa Jänissaaressa hakkuukonetta ajaa kesällä 2018 Vesa Ilvonen, joka tekee saarihakkuita kolmatta kesää peräkkäin.

Ilvosen mukaan työskentely saarissa ei juuri eroa hakkuista mantereella. Saarissa on kuitenkin ajettava hitaammin.

”Maaperä on yleensä saarissa kivisempää, joten koneella ei pysty niin kovasti ajamaan. Ja kun on paljon kiviä, myös teräketjua on varottava enemmän.”

Toisaalta kova maaperä on myös etu: ajokone ei helpolla uppoa ”umpisukkeliin”.

Ilvonen sanoo aina päässeensä saarityömaalta yöksi kotiin, vaikka enimmillään on vesimatkaa savotalle kertynyt kymmenen kilometriä yhteen suuntaan.

”Pikkuveneellä tullaan ja lähdetään. Jos on niin kova tuuli, että aallot mättävät veneen täyteen vettä, on odotettava muutama tunti. Sitten jo tyyntyy. Työnä tämä on ihan oolrait, mutta joskus on vähän hankalaa, kun tuuli on kova.”

Suuri Jänissaari on työmaana sieltä paremmasta päästä, kun vesimatkaa on vain parisen kilometriä.

”Automatkakin on lyhkänen, viisi minuuttia ja olen pihassa”, Ilvonen kuittaa.

Myrskyjä ja kapeikkoja

Kiiskisen yrityksen päätoimialue on Joensuun eteläpuolinen Saimaa Savonlinnaan saakka. Kapteeni Kiiskinen sanoo tuntevansa alueen vedet jo hyvin, eikä kartta tai luotain ole enää joka paikassa tarpeen.

”Mutta ilman karttaa ei täällä pärjää. Vedet ovat haastavia, matalia, ja on paljon luotoja. Aina kun väylältä lähdetään, on oltava tarkkana”, Kiiskinen painottaa.

Suurimmat haasteet Saimaalla puutavaralastissa olevalle proomulle ovat kapeikot, hankalat paikat, joissa pitää kääntyä. Ongelmia tuottavat myös kovat tuulet. Niissäkin pärjää, jos pystyy ajamaan tuulen suuntaisesti, joko myötä- tai vasta­tuuleen.

”Jos isolla selällä alkaa tuulennopeus ylittää kymmenen metriä sekunnissa, sitten katellaan kyllä jo hyvin tarkkaan, mistä päin tuulee! Kun on liian kova tuuli, alkavat proomu ja hinaaja elää omaa elämäänsä”, Esa Kiiskinen kertoo.

Hän kertoo joutuneensa yöpymään hinaajassa, kun myrskytuulet ovat keskeyttäneet matkanteon.

Hinaajassa yövytään myös silloin, kun ”käydään tehtaalla”.

Joensuulainen Kiiskinen edustaa suhteellisen harvalukuista yrittäjäkuntaa. Hän sanoo tuntevansa Saimaalta puolenkymmentä saarihakkuita tekevää yrittäjää.

Norppa tuo rajoituksia

Suuri Jänissaari on rantojensuojelualuetta, joten siellä on jätettävä hakkaamatta 30 metriä leveä rantavyöhyke. Normaalisti vyöhykkeen leveys olisi viidestä kymmeneen metriin.

Rantojensuojelualueita on perustettu Saimaalle esimerkiksi saimaannorpan elinolojen turvaamiseksi. Norppien lepokivet sijaitsevat usein lähellä rantaa, joten ne on haluttu rauhoittaa.

Kun saarihakkuita suunnitellaan Saimaalla, norppa-alueilla on oltava erityisen huolellinen suojelualueiden sijainnin suhteen.

Myös lastauspaikkoja koskevia rajoituksia saattaa olla. Joillekin alueille ei saa tehdä uusia lastauspaikkoja, mutta vanhoja voi käyttää.

Saarihakkuiden ammattilaiset ja saimaannorpat mahtuvat kuitenkin hyvin samoille selille. Kun kohdataan, väistetään kohteliaasti.

Artikkeli on julkaistu Aarteessa 6/2019.

Johanna Kokkola
Esa Kiiskinen on yrittäjä, ajokoneen kuljettaja ja laivuri. Titteli vaihtuu tilanteen ja tarpeen mukaan.

Satoja tuhansia motteja

  • Suomen vesistöjen saarista hakataan vuosittain noin 300 000 kuutiota puuta. Hakkuut painottuvat kesäaikaan, koska jäätien teko on kallista ja epävarmaa.
  • Koneyrittäjältä saarikorjuu vaatii erityistä osaamista. Työturvallisuus korostuu työskenneltäessä vesistössä. Yrittäjän pitää ottaa huomioon rantojen suojavyöhykkeet, suojeluohjelmat ja maiseman säilyminen. Avohakkuut tehdään niin, ettei aukko näy järvelle.
  • Lisätietoja: Petteri Laakso: Saarihakkuiden suunnittelu ja erityispiirteet (opinnäytetyö, Tampereen ammattikorkeakoulu joulukuu 2018)

Aiheeseen liittyvät artikkelit