Parkanon metsämuseo esittelee metsätyön historiaa sadan vuoden ajalta puunkorjuun koneellistamiseen saakka.

Parkanon metsämuseon vetonaula on aito savottakämppä, joka tuotiin Seitsemisen Kalliolammelta alkuperäisessä kunnossaan

Jutut 05.07.2021

Parkanon metsämuseo esittelee metsätyötä 1860-luvulta 1960-luvulle, sahateollisuuden noususta puunkorjuun koneellistamiseen. Museoon on kesällä 2021 vapaa pääsy.


Kirkkaankeltaiset oja-aurat ottavat kävijät vastaan Parkanon metsämuseolle johtavalla tiellä. Vinssikäyttöiset aurat palvelivat sotien jälkeen soiden ja metsien ojituksissa.

”Aurat olivat olleet pitkään käyttämättöminä. Vuonna 2015 ne lahjoitettiin museolle ja kunnostettiin”, kertoo Parkanon kaupungin vapaa-aikatoimen ohjaaja Elisa Vahosalmi.

Metsämuseon pihalla on katosten alla lisää järeitä työkoneita. Museovieras voi tutustua muun muassa häkkijyrään, jota on aikanaan käytetty polanneteiden tekoon.

Parkanon kaupungin ylläpitämä metsämuseo esittelee metsätyötä 1860-luvulta 1960-luvulle, sahateollisuuden noususta puunkorjuun koneellistamiseen.

Punaisessa, puurakenteisessa näyttelyhallissa on esillä runsaasti esineitä, jotka takavuosina olivat osa metsänomistajan, metsätyömiehen, savottajätkän tai ostomiehen arkea.

Näyttelyteksteistä museovieras voi lukea, että puut kaadettiin 1900-luvun alkuun asti pääasiassa kirveellä. Kahden miehen tukkisaha eli justeeri alkoi yleistyä 1800-luvun lopussa, ja pinotavaran sahaamiseen tarkoitettu pokasaha otettiin käyttöön sata vuotta sitten.

”Korjuu koneellistui käsittämättömän lyhyessä ajassa. Vielä 1960-luvun alussa metsään lähdettiin justeerin, pokasahan ja hevosen kanssa. Nyt työt tehdään motolla ja ajokoneella”, Vahosalmi muistuttaa.

Kahvia ja tupakkaa

Sahojen ja kirveiden lisäksi näyttelyhallissa on esillä muun muassa siemenvakojen tekemiseen tarkoitettu vakorauta ja käsikäyttöinen vesakonmyrkytysruisku.

Vitriinissä katseet vangitsee Metsätyömaiden tehopakkaus. Syksyllä 1946 se sisälsi 200 grammaa palasokeria, 250 grammaa paahdettua kahvia ja neljä laatikkoa savukkeita.

”Tällaisia jätkät saivat”, Elisa Vahosalmi kertoo.

Metsätyömiesten muonitustoimiston kehittämää pakkausta jaettiin sotien jälkeen työtehon parantamiseksi metsätyömailla. Tehopakkauksen sai ostaa, kun hakkasi kahden viikon aikana 48 pinomottia halkoja.

Näyttelyhallin perällä Laura Valli ja Ilkka Koivisto Lopelta tarkastelevat mittasaksia. He mökkeilevät naapurikunnassa Kihniössä ja ovat metsämuseossa ensimmäistä kertaa.

”Edeltäjäni sakset ovat melkein samanlaiset. Itse käytän tällaisia pinomittauksessa”, sanoo Koivisto, joka ostaa työkseen mäntytukkeja sahalle.

Mittasaksien vieressä puuhyllyllä lepää väripurkkeja puupinojen merkitsemistä varten. Mustaa, punaista, keltaista ja vihreää väriä on käytetty vuorovuosin.

Museovieras löytää hallista muun muassa hakokirveen ja vorokin. Hakokirveellä silputtiin havupuiden oksia lehmien kuivikkeeksi. Vorokki taas on tukkinippujen kasaamisessa käytetty, lihasvoimalla toimiva pystykela.

Jyrki Luukkonen
Parkanon metsämuseo esittelee metsätyön historiaa sadan vuoden ajalta puunkorjuun koneellistamiseen saakka.

Alkuun talkoovoimin

Parkanon metsämuseo täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Se avattiin yleisölle kesällä 1991, kertoo museon toiminnasta vastaava Elisa Vahosalmi.

”Parkanon kaupunki alkoi suunnitella ulkomuseota jo 1970-luvulla. Tämä on hyvin metsäistä seutua, ja niin syntyi idea metsänhoitoon liittyvästä museosta.”

Pirkanmaalla sijaitseva Parkano oli yksi niistä kunnista, joka kisasi 1980-luvulla valtakunnallisesta metsämuseosta. Suomen metsämuseo Lusto päätettiin kuitenkin rakentaa Punkaharjulle.

Koska Parkanossa oli jo ehditty tehdä paljon työtä museon eteen, kaupunki päätti avata oman metsämuseon.

”Ilman muutaman paikallisen ihmisen aktiivisuutta ja valtavaa työmäärää meillä ei olisi tällaista museota”, Vahosalmi sanoo.

Esimerkiksi näyttelyhalli rakennettiin aikoinaan pitkälti talkoovoimin. Sen kokoelma perustuu yksityisiltä ja yrityksiltä saatuihin lahjoituksiin.

Yksi lukuisista lahjoituksista on vuonna 1893 Varkaudessa valmistettu pystyhöyrykone. Se oli Parkanon höyrysahan pää­asiallinen voimanlähde vuoteen 1969.

Viime vuosina Parkanon kaupunki on kehittänyt museota. Kyltit ja ruokaryhmät on juuri uusittu, ja kävijöitä varten on rakennettu vessa ja vesipiste.

”Tulevien vuosien haasteena on näyttelyhallin ajanmukaistaminen tälle vuosituhannelle. Siihen tarvitsemme metsä- ja museoalan ammattilaisten apua”, Vahosalmi sanoo.

Jyrki Luukkonen
Savotta­kämpän keittiö oli emännän valtakuntaa.

Aito savottakämppä

Näyttelyhallilta kiemurtelee polku alas kohti Kaidatvedet-ketjujärven rantaa. Järven tuntumassa sijaitsee aito savottakämppä saunoineen.

”Kämppä on siirretty tänne Seitsemisen Kalliolammelta alkuperäisessä kunnossaan. Täällä asui tukinuiton aikaan tusinan verran tukkijätkiä”, Vahosalmi kertoo.

Menneistä vuosista kertoo seinällä oleva valokuva. Siihen on ikuistettu Kalliolammen kämpän väkeä kevättalvella 1959.

Kämpässä on kaksi pitkää pöytää penkkeineen, kerrossängyt, uuni, ensiapukaappi ja radio. Kalliolammen kämpällä jätkien hyvinvoinnista huolehti savottaemäntä Elli.

”Aamulla hän laittoi tukevan aamupalan, vaikkapa läskisoosia. Elli teki tukkijätkille myös eväät ja huolehti siitä, että ruoka oli valmista, kun he palasivat töistä.”

Emäntä majoittui pienessä keittiössä. Ruuan hän tarjoili sieltä seinässä olevan aukon eli elämänluukun kautta.

”Tukkijätkillä ei ollut mitään asiaa kämppäemännän huoneeseen, se oli rauhoitettu emännän käyttöön. Elämänluukusta jätkät saivat ruokaa, ja se oli siinä.”

Tuvan vieressä on pieni kuivaushuone kamiinoineen. Siellä jätkät saattoivat kuivata vaatteensa päivän päätteeksi.

Keittiön takana on vielä yksi pieni, vaatimattomasti kalustettu huone.

”Täällä majoittui savotan johtaja eli teräväpää ylhäisessä yksinäisyydessään. Teräväpää hoiti työnjohdon ja laski palkat.”

Hieno retkeilyalue

Metsämuseo sijaitsee Parkanon Linnankylässä runsaan kymmenen kilometrin päässä kaupungin keskustasta. Leveitä polkuja lukuun ottamatta alue on metsän peittämä.

”Alue soveltuu erinomaisesti myös retkeilyyn, täällä on luontopolku, uimaranta, nuotiopaikkoja ja laavuja. Tämä on hieno retkikohde kaikkina vuodenaikoina”, Vahosalmi sanoo.

Museolta lähtee noin seitsemän kilometriä pitkä Käpykintukan vaellusreitti Käenkoskikeskukselle. Sieltä pääsee metsämuseolle myös risteilyalus Vesipääskyllä.

Metsien suojelusta kiinnostuneet kävijät voivat perehtyä aiheeseen museon tallissa. Siellä Pirkanmaan luonnonsuojelupiirin tuottama näyttely valottaa metsien merkitystä suomalaisille, metsäluonnon muutoksia sekä metsiensuojelun historiaa ja nykytilaa.

Viime vuonna metsämuseon alueella vieraili noin 4 500 ihmistä. Heistä puolet kävi metsämuseossa, Vahosalmi arvioi. Hänen mukaansa museo sopii kaikille metsäalasta kiinnostuneille.

”Täällä käy säännöllisesti myös päiväkotiryhmiä, ja metsämuseo on parkanolaisten viidesluokkalaisten kulttuurikasvatusohjelman yksi retkikohde.”

Metsämuseon juhlavuosi starttasi jo toukokuussa, kun moottorisahaveistäjä August Eskelinen vieraili siellä ja veisti museolle juhlan kunniaksi kurjen. Heinäkuun lopulla museon 30-vuotista taivalta on tarkoitus juhlia metsäkonsertin ja perheiden retkipäivän merkeissä.

Parkanon metsämuseoon on tänä kesänä vapaa pääsy.

”Se poistaa sen pienenkin kynnyksen tutustua museoon”, Vahosalmi sanoo.

Artikkeli on julkaistu Aarteessa 6/2021.

Jyrki Luukkonen
Parkanon metsämuseossa on esillä muun muassa leimakirveitä.

Avoinna sydänkesällä

  • Parkanon metsä­museo sijaitsee Linnankylässä osoitteessa Rännärinmuseotie 112.
  • Museo on tänä kesänä avoinna 15. elokuuta saakka ke–su klo 11–17.
  • Parkanon kaupungin ylläpitämään metsämuseoon on vapaa pääsy.
  • Museon lähellä on luontopolku, uimaranta, nuotiopaikkoja ja laavuja.
  • Metsämuseolta lähtee myös noin seitsemän kilometrin vaellusreitti Käenkoskikeskukselle.
  • Tarkista metsäpalovaroitukset ja mahdolliset koronarajoitukset Parkanon kaupungin verkkosivuilta.

Aiheeseen liittyvät artikkelit