Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

Poimulehti on erityisesti naisten oma rohto, mutta se on hyvää myös teenä ja ruokalautasella

Poimulehti sisältää vahvoina antioksidantteina tunnettuja fenoleja, jotka hillitsevät kehon matala-asteista tulehdusta.
Kuva: Raija Kivimetsä

Jos saisin ottaa autiolle saarelle mukaani vain kaksi kasvia, toinen niistä olisi ehdottomasti poimulehti (Alchemilla vulgaris). Tuon suloisen kasvin ulkonäkö pettää, sillä kauneuden ja herkkyyden taakse kätkeytyy paljon tehoa terveydelle.

Ruusukasveihin kuuluvan, monivuotisen poimulehden tunnistaa parhaiten piparkakkumaisesta, sievästi poimuttuneesta, viuhkamaisesta lehdestä. Kukillaan kasvi ei komeile, sillä ne ovat pikkuruisia ja kellanvihreitä, kovin vaatimattoman oloisia.

Kasvin kuppimaisesta syvennyksestä löytyy monesti pisaroita, jotka ovat joko kasvin omaa kitkeränmakuista eritettä tai kastetta.

Poimulehti viihtyy aurinkoisilla niityillä, tienvarsilla ja rannoilla. Eri lajien lehtien maku vaihtelee.
Poimulehti viihtyy aurinkoisilla niityillä, tienvarsilla ja rannoilla. Eri lajien lehtien maku vaihtelee. Kuva: Hanne Manelius

Ikivanha naisen apu

Poimulehti on erityisesti naisten kasvi. Sitä on kutsuttu naisenavuksi, hiirenhameeksi, Neitsyt Marian viitaksi, maarianvaipaksi ja vanhanpiianheinäksi. Englanniksi kasvin nimi on lady’s mantle, hienon naisen viitta.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Poimulehti on yleinen meillä Suomessa mutta myös muualla Euroopassa. Meillä tavataan liki 30 eri poimulehtilajia, jotka kaikki ovat käyttökelpoisia niin ruokana kuin rohtona. Käyttökelpoinen on myös puutarhan jättipoimulehti, jos et ole käyttänyt lannoitteita tai myrkkyjä.

Poimulehden kasvupaikka vaihtelee. Se viihtyy ojanpientareilla, purojen ja niittyjen laitamilla, hiekkamailla sekä valoisissa metsissä. Sitä löytyy myös vanhoista, villiintyneistä puutarhoista.

Vahvat antioksidantit

Poimulehdestä on apua moniin vaivoihin. Se auttaa suolisto-ongelmissa, ehkäisee tulehduksia, hoitaa ihoa ja limakalvoja ja tasapainottaa naisen hormonitoimintaa. Poimulehti on ihana rohto, mutta se on hyvää myös teenä ja ruokalautasella.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Poimulehti sisältää vahvoina antioksidantteina tunnettuja fenoleja, jotka hillitsevät kehon matala-asteista tulehdusta ja ehkäisevät tulehduksia. Kasvissa on myös pieniä määriä kipuja ja tulehdusta hoitavia salisylaatteja.

Tehokas vaikutus hyvinvointiin on myös poimulehden eteerisillä öljyillä, karvasaineilla ja tanniineilla, jotka supistavat limakalvoja ja pistävät vipinää ruuansulatukseen. Kansa on hyödyntänyt poimulehteä ripulin hoidossa ja verenvuotojen tyrehdyttäjänä.

Vanhan kansan viisaus naisten ikiomasta auttajasta on todentunut nykypäivänäkin. Yrttiterapeuttina ja villiyrttikouluttajana olen iloinnut siitä, kuinka monet naiset ovat saaneet kasvista apua kuukautiskipuihin, suolistovaivoihin, turvotuksiin ja kuiviin limakalvoihin.

PMS-vaivat tai vaihdevuosien kuumat aallot ovat helpottaneet sen jälkeen, kun käyttöön on otettu poimulehti ruokana ja teenä. Omat kokemukseni kasvin käyttämisestä kertovat samanlaista ilosanomaa.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
Poimulehtiteen voi nauttia kuumana tai kylmänä ja makeuttaa halutessaan hunajalla.
Poimulehtiteen voi nauttia kuumana tai kylmänä ja makeuttaa halutessaan hunajalla. Kuva: Raija Kivimetsä

Tuoreena ja kypsennettynä

Kuten kaikki villiyrtit myös poimulehti on parasta nuorena ja vielä suppuisena. Kun lehdet aukeavat isoiksi ja piparkakkumaisiksi, ne ovat hyvää ainesta teeksi, joka sopii myös kasvisliemeksi.

Isokokoiset lehdet toimivat piharatamon tapaan laastareina ja ihoruhjeiden hoitajina. Ne kelpaavat myös alkoholipohjaisten tinktuuroiden tekoon.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Pieniä, suloisia kukkia voi hyödyntää koristeluihin, teehen, kakkuihin ja muihin leivonnaisiin. Ne sopivat myös juomiin.

Pieniä poimulehtiä voi nauttia sekä tuoreena että kypsennettyinä. Itse käytän poimulehtiä etenkin veitsipestossa muiden villiyrttien kera. Kasvi kuuluu keittiössäni myös villiyrttimunakkaisiin, keittoihin ja kakkuihin. Se maistuu metsäretkien eväsleipien välissä sienisalaatin ja aurinkokuivattujen tomaattien kera. Silputtu poimulehti maustaa mukavasti kalapullat ja uunikalan.

Pimeinä syys- ja talvi-iltoina haudutan pannullisen poimulehtiteetä, jonka maustan kanelilla ja karpaloilla. Välillä vaihdan kanelin fenkolinsiemeniin ja karpalot kuivattuihin mansikoihin. Villiyrttiteet rikastuvat niin maultaan kuin ravintoarvoiltaan paremmiksi, kun niitä tuunaa mausteilla ja kuivatuilla tai tuoreilla marjoilla.

Uskomuksista tuotteiksi

Keskiajan alkemistit uskoivat, että poimulehden kastepisaroilla voitaisiin muuttaa rautaa tai lyijyä kullaksi. Erään tarinan mukaan poimulehden kastepisaroiden nauttija saa ikuisen kauneuden ja nuoruuden.

Arabinaiset ovat käyttäneet poimulehtiteetä ulkoisesti ihonsa vaalentamiseen. Ei siis ihme, että myös kosmetiikkateollisuus on kelpuuttanut kasvin ihoa kiinteyttäviin ja hoitaviin tuotteisiin.

Voit itsekin kokeilla poimulehtiteetä kasvovetenä. Jäähdytä tee ja säilytä jääkaapissa korkeintaan pari päivää.

Villimpi poimulehtitee

1 litra kiehuvan kuumaa vettä

kourallinen tuoreita poimulehtiä (myös isot lehdet ja kukat sopivat)

Maustamisvaihtoehtoja:

1 rkl fenkolin­siemeniä

3–5 cm:n pätkä kanelitankoa

1–2 rkl kuivattuja karpaloita, mansikoita tai puolukoita

3–4 katajanmarjaa

Laita poimulehdet teepannuun tai pressopannuun. Lisää joukkoon haluamasi mausteet ja marjat. Hauduta 10–15 minuuttia ja nauti halutessasi hunajan kera. Voit jäähdyttää teen ja juoda sitä myös kylmänä.

Vinkki! Teen voi valmistaa joko tuoreista poimulehdistä tai kuivatuista (2 rkl). Juomaan saa vaihtelua eri mausteilla. Mikäli maustat juoman marjoilla, voit halutessasi käyttää myös tuoreita metsämarjoja.

Artikkeli on julkaistu Aarteessa 9/2021.

Muista!

  • Vanhan kansan uskomuksen mukaan poimulehti tyynyn alla takaa levollisen unen.
  • Kokeile poimulehteä laastariksi. Pehmennä puhdasta lehteä kämmenten välissä ja laita haavan tai nirhauman päälle. Kasvi tyrehdyttää verenvuotoa ja ehkäisee tulehdusta.
  • Poimulehtitee helpottaa synnytyksestä toipumista. Se tasapainottaa hormonien heittelyjä ja hoitaa limakalvoja.
  • Kokeile poimulehtiteetä myös erilaisiin vatsavaivoihin. Poimulehti laukaisee vatsan kouristuksia ja helpottaa oloa.

Metsäpalvelu

Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.