Matti Makkonen tekee harvennushakkuut hevostyönä – Se on hänen mielestään metsän etu, mutta palkitsevinta on yhteistyö hevosen kanssa

Kuva: Jyrki Luukkonen

Pakkanen paukkuu nurkissa, kun hankasalmelainen Matti Makkonen pukee ylleen ruudullisen sarkatakin ja lähtee talliin hakemaan suomenhevostaan Lahjaa.

”Yli kahdenkymmenen asteen pakkasilla en lähde puunajoon. Pakkasraja ei johdu hevosesta vaan minusta itsestäni.”

Ensi töikseen Makkonen puhdistaa Lahjan kaviot ja harjaa hevosen. Sitten hän valjastaa tammansa.

Länget, setolka, mahavyöt, luokki ja mäkivyö asettuvat oikeille paikoilleen.

”Tämä on perinteinen suomalainen työvaljastus”, Makkonen kertoo, peruuttaa Lahjan reen eteen ja kiinnittää aisat luokkiin nahkahihnojen eli rahkeiden avulla.

Aina kun hevosella lähtee metsätöihin on syytä olla kirves matkassa, jotta hevosen saa vapautettua, jos reki sattuu kaatumaan, Makkonen juttelee.

”Tukinajossa myös kanki on tarpeen. Sillä tukki kammetaan reen kyytiin. Tai jos reki jää kiven tai kannon taakse jumiin, kangen avulla sen saa vapautettua.”

Metsätyömies varaa vielä säkillisen heiniä Lahjalle ennen kuin ohjastaa sen lähimetsään.

”Kun kaadan puut itse ja ajan ne hevosella, saan sellaisen työjäljen kuin haluan. Hevos­ajo säästää puita juuristo­vaurioilta”, Makkonen sanoo. Kuva: Jyrki Luukkonen

Hangen alta pilkottaa tasaisin välein puukasoja. Makkonen kertoo kaataneensa puut moottorisahalla lumettomaan aikaan joulun alla.

”Kantojen pitää olla hevosajossa matalia, etteivät ne ota rekeen kiinni.”

Makkonen kaataa puut yleensä aina ajo­uran suuntaisesti, koska silloin hän ei joudu vetämään niitä kasalle koko puun mitalta.

Ajoura on hevosajossa olennainen, Makkonen kertoo. Se on suunniteltava etukäteen tarkemmin kuin koneella ajettaessa.

”Suoralla reki kulkee aika kepeästi, mutta käännöksissä hevosella pitää olla tilaa. Reki ei ihan kynnen päällä käänny.”

Lumi pöllyää, kun Lahja vetää tyhjää rekeä kohti päivän ensimmäistä puukasaa.

”Ptruu”, Makkonen sanoo, pysäyttää Lahjan kasan kohdalle ja sitoo sen varmuuden vuoksi kiinni puuhun.

”Lahja pysähtyy vaikka kannonnokkaan, mutta se ei meinaa malttaa seisoa kuormauksen ja purun aikana. Kun ohjas on kiinni, se tottelee.”

Kuusivoittoisen sekametsän puut kohoavat noin 20 metriin. ”Tähän tehtiin aukko vuonna 1977, ja sitten palkkarenki istutti tänne kuusta.”

Makkonen omistaa noin 30 hehtaaria talousmetsää. Harvennushakkuut hän tekee lähes poikkeuksetta hevostyönä.

”Toissa syksynä aukon reunasta kaatui 24 mottia puuta, ja ne minä ajoin traktorilla, koska maasto oli kivikkoista. En hirvinnyt viedä sinne hevosta, ettei se mene jalattomaksi.”

”Hevosajossa menee aikaa, kun puut pitää itse mättää rekeen ja purkaa”, Makkonen sanoo. Hän tekee hevosillaan myös peltotöitä. Kuva: Jyrki Luukkonen

Matti Makkonen on viljellyt Hankasalmen Kovalanmäellä sijaitsevaa kotitilaansa vuodesta 1974.

Kuusi vuotta aikaisemmin tilalla oli luovuttu hevosesta ja alettu tehdä työt traktorilla.

”Koneet kiinnostivat silloin enemmän kuin hevoset.”

Valmistuttuaan maanviljelysteknikoksi Makkonen työskenteli ensin 4H-neuvojana ja sen jälkeen ajoi rekkaa. Tilanpidosta hän ei kuitenkaan luopunut.

Maatila ehti olla kolmekymmentä vuotta ilman hevosta, kunnes emäntä Riitta Makkonen aloitti aikuisiällä ratsastuksen, ihastui islanninhevosiin ja osti oman issikan.

”Minusta oli hyvä ajatus, että taloon tuli hevonen. Tein sille tallin vanhan navetan paikalle”, Matti Makkonen kertoo.

Puolisonsa vanavedessä hän innostui ratsastuksesta, hankki oman islanninhevosen ja opetti sen vetämään rekeä ja kärryä.

Nälkä kasvoi syödessä.

”Kun talossa oli taas hevosia, työhevoshommat alkoivat poltella. Minun teki mieli suomenhevosta, sillä issikkani ei olisi jaksanut vetää kyntöauraa.”

Vuonna 2005 Makkonen kävi Mikkelin Haukivuoressa viikonlopun mittaisen metsätyökurssin ja alkoi sen jälkeen tosissaan katsella omaa työhevosta.

”Ulla tuli meille loppiaisena 2006. Ostin sen ravitallilta Alavudelta. Se oli ravuriksi liian hidas mutta sopiva koulutettavaksi työhevoseksi.”

Saapuessaan Kovalanmäelle Ulla oli kaikkea muuta kuin valmis työhevonen, Makkonen muistelee.

”Tamma ei seisonut yhtään paikallaan, ja kun se lähti menemään, niin raviahan se tarjosi. Kaikki työhommat olen joutunut sille opettamaan.”

Työhevosen kouluttaminen vaatii Makkosen mukaan aikaa ja kärsivällisyyttä.

”Toistoja pitää tehdä monta kertaa. Hevonen ei opi yhdestä tai kahdesta kerrasta. Kun opetan hevosta esimerkiksi reen eteen, kyllä siinä aina talvi menee.”

Seuraavana talvena Ulla oli jo isäntänsä kanssa ajamassa puita.

”Ensimmäinen talvi oli sellainen, että se oli aina pantava kiinni kasalle. Muuten se lähti menemään kun selkäni käänsin.”

Meno reen edessä oli alussa melkoista haipakkaa.

”Hevonen pyrkii luontaisesti menemään kovaa. Siinä oli alkuun aika pidättäminen, että sain Ullan menemään niin hiljaa, että mutkissa puut pysyivät kyydissä.”

Vähitellen Ulla oppi, ettei sen tarvitse ”mennä vöyhöttää”, ja nykyään se toimii Makkosen mukaan puunajossa jo mallikkaasti.

”Se antaa kuormata hyvin ja se myös vetää hyvin. Mutta jos uralla on kiviä, siihen Ullaa ei kannata pysäyttää, sillä se menee yli väkisin ja pysähtyy tasaiselle.”

Lahja on hyvä­luonteinen, 13-vuotias suomen­hevonen. Se on ollut Makkosen omistuksessa yhdeksän vuotta. Kuva: Jyrki Luukkonen

Puunajossa Makkonen käyttää vuorotellen molempia suomenhevostammojaan Ullaa ja Lahjaa.

Mies ja hevonen rehkivät metsässä tavallisesti vain puoli päivää kerrallaan.

”Jos ajan koko päivän, silloin hevoselle pitää antaa heiniä eteen ja pistää välly päälle, jotta se ei vilustu, kun pidän ruokatuntia.”

Työhevosen tykötarpeet Matti Makkonen kertoo ostaneensa turuilta ja toreilta. Puun­ajossa hän käyttää niin sanottua ronkelia eli rekkaa. Kyse on tukinajoon soveltuvasta lavallisesta parireestä.

”Siinä on etureki ja takareki, ja niiden päällä on sitten se itse ronkeli eli lava.”

Reen edessä Lahja kuopii jo malttamattomana lunta kaviollaan. ”Pysyhän paikallasi”, Makkonen sanoo, ja hevonen rauhoittuu.

Hän irrottaa laitatapit ja tarttuu puutavara­saksiin. Lumet kaikkoavat kasan päältä, kun mies nostaa päällimmäisen puun ilmaan saksilla ja täräyttää sen alimpia vasten. Lumen alta paljastuu kolmimetristä kuusirankaa. Makkonen nostelee puut yksitellen rekeen ja pistää kuorman kasvaessa tapit paikoilleen, jotta puut eivät pyörähdä hankeen.

Reki natisee ja paukkuu painavan kuorman alla, kun Makkonen ohjastaa Lahjan laanipaikalle läheisen kylätien varteen. Siellä hän nostaa puut reestä myyntipinoon.

”Ei tässä palkoille pääse, on tämä aina sen verran kova savotta. Mutta kuntoilusta tämä kyllä käy. Eipähän tarvitse kuntosalille mennä.”

”Traktorilla voisin ajaa puita paitasillani, ja se olisi fyysisesti helpompaa. Mutta hevosen kanssa on mukava pelata, ja samalla sekin saa päivittäisen liikuntansa.”

Tavallisesti Matti Makkonen myy talvessa 50–100 kiintomottia kuitupuuta ja muutaman kymmenen mottia tukkia.

”Nykyään metsäyhtiöt ostavat aika kitsaasti hankintapuuta”, hän harmittelee.

Lisäksi hän tekee itse poltto­puut. Talonsa hän lämmittää hakkeella.

Kun puut ovat pinossa, Makkonen sukeltaa Lahjan kanssa uudelleen lumiseen metsään ja ohjastaa hevosen seuraavalle kasalle.

Hän työskentelee metsissään mielellään hevosvoimin, koska se on hänestä metsän etu.

”En epäile, etteivät konekuskit osaa asiaansa. Mutta talvet ovat nykyisin niin lyhyitä, että hakkuita on väistämättä tehtävä sulan maan aikaan, ja silloin tulee helposti juuristovaurioita.”

Hänestä palkitsevinta harrastuksessa on yhteistyö hevosen kanssa.

”Jos hevonen tulee metsässä puskemaan tai nuuhkimaan, se on tyytyväinen. Siitä tulee hyvä mieli itsellekin.”

Lahja hirnahtelee, kun päivän savotta on ohi ja kaksikko suuntaa kotia kohti. Isäntä palkitsee hevosen leipäpalalla, ennen kuin peittelee sen loimen alle tarhaan.

Artikkeli on julkaistu Aarteessa 1/2022.

• Metsätöiden tekeminen hevosella on käynyt harvinaiseksi.
• Työhevosharrastajat ry:n puheen­johtaja Matti Makkonen arvioi, että Suomessa on alle sata metsätyöhevos­harrastajaa.
• ”Harrastajia on ympäri Suomen ja kursseilla on aina kävijöitä, mutta olemme vähän myöhässä, sillä vanhat työhevosten sukulinjat ovat jo hävinneet.”
• Makkonen korostaa, että myös nykyisistä ravurilinjaisista suomenhevosista saa monesti mainioita työhevosia.