Jutut 23.02.2018

Alueen korkea hirvikanta kannattaa ottaa huomioon taimikonhoidossa. Puulajivalinnan ohella tehokkain keino estää hirvituhoja on metsästys.

Hirven metsätaloudelle aiheuttamat vahingot on tiedostettu pitkään. Ensimmäinen hirven metsätalousvahinkoja Suomessa käsittelevä kirjoitus julkaistiin jo vuonna 1888. Metsävarojen, hirvikannan ja metsätuhojen kehitys sekä näistä käytävä keskustelu ovat siitä lähtien kulkeneet yhtä jalkaa.

Siirtyminen harsintahakkuista tasaikäismetsikkötalouteen toisen maailmansodan jälkeen loi hirville hyvin kelpaavat ja runsaat taimikoiden ravintovarat. Se oli hirville tärkeää erityisesti kriittisestä talvikaudesta selviytymisen kannalta.

Sotien jälkeen hirvikanta lähti metsästysolojen järjestäytymisen ja säännellyn metsästyksen myötä varsin voimakkaaseen kasvuun.

1970-luvulla, kun hirven kannanhoidon julkilausuttuna tavoitteena oli lisätä hirvikantaa, oli myös mäntytaimikoiden ravintotarjonta parhaimmillaan.

1980-luvulle tultaessa hirven metsästyskauden jälkeinen talvikanta nousi ensimmäistä kertaa yli sadan tuhannen yksilön.

Pekka Fali / VL-arkisto
Nämä hirvituhot kuvattiin vuonna 2015 Puolangan Lylykylässä.

Hirvituhot inventoinneissa

Hirven metsätuhoja inventoitiin valtakunnan metsien inventoinnissa (VMI) ensimmäisen kerran vuosina 1951–1953. Tuolloin Suomen noin kymmentuhatpäinen hirvikanta aiheutti varsinaisia tuhoja noin 10 000–15 000 hehtaarin alalla.

Nykyiseen vertailukelpoisella tavalla VMI:ssä on inventoitu hirvituhoja vuodesta 1986 alkaen. VMI8:ssa (1986–1994) hirvituhoja havaittiin kaikkiaan (myös lievät vahingot mukana) 443 000 hehtaarilla.

Seuraavassa inventoinnissa eli VMI9:ssä (1996–2003) tuhoja havaittiin 653 000 hehtaarilla, VMI10:ssä (2004–2008) 990 000 hehtaarilla ja VMI11:ssa (2009–2013) 960 000 hehtaarilla.

Metsikön laatua alentaneiden hirvituhojen osuus kaikista tuhoista on jatkuvasti kasvanut, ja VMI11:sta niitä oli 520 000 hehtaarilla.

Tuhoista 80–90 prosenttia on ollut männyntaimikoissa.

Edellä kuvatulla inventointien jaksolla hirvikanta vaihteli 75 000 ja 160 000 hirven välillä. Kokonaisten VMI-jaksojen aineistoilla tarkastellen hirvien määrän ja niiden aiheuttamien metsävahinkojen välinen yhteys jää aika epämääräiseksi. Voidaan vain sanoa, että hirvien määrän kasvaessa myös tuhoala on kasvanut. Näissä ei kuitenkaan näy hirvien määrän voimakkaankaan vähenemisen vaikutus tuhoja laskevasti.

Lue myös: Näillä keinoin ehkäiset hirvituhoja – taimikonhoidossa voi poiketa yleisohjeesta

Jaana Kankaanpää / VL-arkisto
Hirven katkaisema männyntaimi Närpiössä.

Alueellisia eroja

Vuodesta 2005 alkaen VMI on tuottanut vuosittaista inventointitietoa tuhoista. Näitä tietoja olemme voineet verrata jaotuksella Etelä-Suomi vs. Pohjois-Suomi hirvikannan kehitykseen samaan aikaan.

Vuosituhannenvaihteen ennätyksellisen suuren hirvikannan jälkeen hirvien määrää vähennettiin koko maassa. Metsätuhojen vähenemisenä hirvikannan harvennus näkyy toistaiseksi kuitenkin vain Etelä-Suomessa.

Ero johtunee luonnonolosuhteiden eroista. Pohjoisessa on säännöllisesti paksulumiset talvet, mikä saa hirvet keskittymään parhaille ruokamaille.

Pohjoisen metsät myös kasvavat hitaammin ja ovat pidempään alttiina hirvien syönnille. Pohjoisen taimikot ovat harvempia ja siten tuhoille alttiimpia. Metsävahinkonäkökulmasta katsoen Pohjois-Suomen metsät eivät siis kestä samankokoista hirvikantaa kuin eteläisemmät alueet.

Etelä-Suomessakin tosin on vahinkojen kannalta ongelmallisia alueita ja alueellinen vaihtelu suurta, minkä takia hirvikannan kokoa tulee tarkastella riittävän tarkalla mittakaavalla.

 

Talvella taimikoihin

Metsätalouden kannalta hirven elinkierron haitallisin jakso on talvella. Talviaikaan hirvi etsii ravintoa ennen muuta sieltä, mistä sitä saa helpoiten riittäviä määriä.

Lumen sadettua maahan hirvelle parhaiten kelpaava varpukasvillisuus peittyy ja hirvi siirtyy syömään pääasiassa puumaisia ravintokasveja. Lumen määrän kasvaessa hirven elinpiiri ja helposti saatavilla oleva ravintokasvivalikoima pienenevät.

Talviaikaan hirven pääravintokasveja ovat runsaan saatavuuden takia mänty ja koivu. Keski- ja kevättalvella hirvet hakeutuvat 1–3-metrisiin männyntaimikoihin. Taloudellisesti merkittävimmät tuhot tapahtuvat näissä taimikoissa, kun hirvet syövät taimien latvakasvaimia ja katkovat runkoja yltääkseen kasvaimiin paremmin.

Myös koivulla pahimmat vahingot aiheutuvat runkojen katkomisista, joskin koivulla myös ympärivuotinen eri kasvinosiin – lehtiin, kasvaviin versoihin ja puutuneisiin kasvaimiin – kohdistuva kulutus voi merkittävästi heikentää taimien kasvua ja laatua.

Kuusi on hirven kannalta huonoa ravintoa. Kuusen kuoren kaluaminen ja kuusentaimien syöminen on merkki siitä, että alueella on pulaa paremmasta ravinnosta. Hirvet kaluavat kuorta usein myös ruokintapaikkojen ja nuolukivien läheisyydessä. Tällöin kyse lienee keinoruokinnan aiheuttamasta ravinteiden ja ruuan rakenteen epätasapainosta.

Heikki Willamo / VL-arkisto
Talvilaitumilleen siirtynyt hirvilauma voi aiheuttaa pahoja taimikkotuhoja.

Kun tuhoriski on korkea

Kun perustetaan taimikkoa alueelle, jolla hirvet talvehtivat ja jolla on aiemmin todettu vahinkoja, puulajivalinta on keskeinen päätös hirvituhoalttiuden vähentämisessä.

Tyypillinen ratkaisu vahinkojen välttämiseksi on ollut kuusen istuttaminen männyn ja rauduskoivun sijasta.

Tuhojen torjunnan kannalta tämä ratkaisu toimii, mikäli kasvupaikka on kuuselle riittävän viljava eikä kohde ole altis juurikäävälle. Yleensä tästä aiheutuu kuitenkin tappioita verrattuna siihen, että käytettäisiin kasvupaikalle parhaiten sopivaa puulajia.

Talvella männyn runsas saatavuus taimikosta on hirvelle edullista, mutta myös taimikon kestävyys hirvituhoa vastaan kasvaa taimikon tiheyden kasvaessa.

 

Varhaisperkaus voi auttaa

Hirvi suosii taimikoita, joilta se voi valikoida monipuolisesti eri puulajeja. Tästä syystä hirvituhojen todennäköisyyttä mäntytaimikossa lisää sekapuuna esiintyvien haavan, pihlajan ja koivun runsas saatavuus samasta taimikosta.

Koivu kasvaa nopeammin kuin mänty, jolloin sen varjostus heikentää männyn kasvua ja siten edistää männyn kelpaavuutta hirvelle. Tämän vuoksi varhaisperkaus on tärkeä metsänhoitotoimenpide myös hirvituhoriskin vähentämiseksi.

Hirvituhokestävyyden kannalta metsänuudistamisessa on keskeistä saada kasvupaikalle sopivan puulajin hoidettu hyväkasvuinen ja tiheä taimikko.

Hirvituhoriskin vähentäminen hyvällä metsänhoidolla parantaa metsän taloudellista tuottavuutta ja on metsänomistajalle kannattavaa.

Tosin tilanteessa, jossa hirvet majailevat talviaikaan pienellä alueella, tuhoihin on mahdotonta vaikuttaa metsänhoidon keinoin. Ratkaisua pitää tällöin hakea hirvien määrän vähentämisestä.

 

Hirvituhot kasvavat

Suomen metsissä on tapahtumassa puulajirakenteen muutos, joka tullee vaikuttamaan myös hirvituhoriskiin.

Viimeksi kuluneiden 40 vuoden ajan männylle uudistaminen on vähentynyt samalla, kun hirvien määrä on voimakkaasti vaihdellut ja hirvituhot jatkuvasti kasvaneet.

Jatkossa hirville on tarjolla entistä vähemmän sopivia talviravintokohteita. Voidaan arvioida, että nämä aiempaa vähälukuisemmat männyntaimikot joutuvat suuremman kulutuksen alaiseksi ja että vahingot niissä kasvavat, jos hirvikanta säilyy nykytasolla.

 

Artikkeli on julkaistu Aarteessa 2/2017.

Heikki Willamo / VL-arkisto
Talvella hirvi siirtyy syömään puumaisia ravintokasveja. Kuvassa emä ja vasa.