Jutut 18.05.2018

Tuomen marjoilla on hoidettu muun muassa vatsavaivoja ja kuoresta saatu rohtoa vilutautiin.

Metsätuomi (Prunus padus) on suomalaisen metsän alkuperäiskasvi, joka tunnettiin nimeltä jo suomalais-permiläisessä kantakielessä.

Ruusukasveihin kuuluva tuomi viihtyy maapallon pohjoisella lehtometsävyöhykkeellä. Suomessa tuomi on kotonaan viljavissa lehdoissa, puronvarsilla ja rantametsissä. Rehevällä paikalla tuomi voi kasvaa yli kymmenmetriseksi puuksi, mutta usein se jää matalaksi ja pensasmaiseksi.

Lapissa kasvaa alalajina pohjantuomi (Prunus padus ssp. borealis), joka on metsätuomea pienempi ja kukkii vaatimattomammin. Lapissa metsätuomesta käytetään saamelaista nimeä autia.


Huumaava tuoksu

Tuomen tunnistaa sen voimakkaasta tuoksusta. Karvaan hajun aiheuttaja on myrkyllinen glykosidi nimeltä amygdaliini, jota on kukissa, kuoressa ja marjojen siemenissä. Marjalihassa eli -mallossa tätä glykosidia ei ole.

Amygdaliini hajoaa entsyymien vaikutuksesta karvasmanteliöljyksi, rypälesokeriksi ja pieneksi määräksi sinihappoa. Sinihappoa ei vapaudu, jos marjan siemeniä ei rikota.

Vastaniitetyn ruohon tuoksu muodostuu samoista aineista.

Tuomi ei maistu jäniksille, hirvieläimille eikä myyrille. Edes kotieläimet eivät tuomea huoli. Vanha kansa keräsi tuomen lehdeksiä jyvälaariin hiirikarkotteeksi. Ulkoisesti tuomi kuitenkin sopi myös eläinten vaivojen lievitykseen.

Maarit Cederberg / VL-arkisto
Tuomen kukissa ja marjojen siemenissä on myrkyllistä amygdaliinia, joka pilkkoutuu karvasmanteliöljyksi ja sinihapoksi. Sinihapon määrät ovat niin vähäisiä, että myrkytysvaaraa ei ole.

Upea kukinta

Alkukesän kukinnan aikaan tuomen tuoksu on voimakkaimmillaan. Kukissa on nonakosaania, beetasitosteriinia, lupeolia, kversetiiniä, hyperosidia ja astragaliinia eli lukuisia kemiallisia hajuaineita ja suoja-aineina toimivia flavonoideja.

Valkoiseen kukkahuntuun peittynyt tuoksuva tuomi houkuttelee mehiläisiä ja kärpäsiä. Kukinto on ruusumaisista, valkoisista pienistä kukista muodostunut nuokkuva terttu.

Englanniksi tuomi on saanut nimekseen bird cherry, ”lintu­kirsikka”. Linnut pystyvät kuljettamaan siemenen sitä hajottamatta.

Tuomen lehtiä ja kukkia on käytetty keuhkovaivojen hoitoon. Venäjällä lehdistä on tehty ripulia hoitavaa teetä.

 

Mantelin aromia

Kukinnan jälkeen tuomen kukkaterttuun kehittyy kiiltävänmustia, kitkerän makuisia marjoja. Tuomenmarja on luumarja samoin kuin tyrni, variksenmarja, luumu, kirsikka, orapihlaja, oratuomi ja ruohokanukka.

Arkeologisten löydösten perusteella ihmisten tiedetään nauttineen tuomenmarjoja ravinnokseen jo kivikaudella.

Suomessa tuomenmarjoja vietiin kauppaan myytäväksi vielä 1900-luvulla. Marjoissa on C-vitamiinia, omena- ja sitruunahappoa sekä parkkiaineita. Syksyllä pakkanen taittaa marjan karvautta kuten pihlajanmarjoista.

Norjassa ja Ruotsissa tuomenmarjoja on käytetty ruokiin kirsikoiden ja luumujen tapaan, ja hilloaja on lisännyt joukkoon yhden murskatun siemenen ”karvasmanteliksi”.

Lue myös: Näin valmistat tuomesta hoitotuotteita

Jaakko Martikainen / VL-arkisto
Tuomen marjat ovat kitkeriä, mutta ne maistuvat linnuille.

Sinimustaa mehua

Carl von Linnén mukaan Pohjois-Ruotsissa lapset söivät tuomen marjoja suolan kanssa. Siperiassa tuomenmarjoja on kuivattu ja lisätty jauheena jauhojen joukkoon.

Tuomenmarjoista saadaan marja- ja hedelmäruokiin lisää aromia sekä väriä. Norjassa tuomenmarjoista on tehty esanssia.

Tuomenmarjoista keitetyllä mehulla on värjätty vaaleaa mehua tummanpunaiseksi, ja näin jopa omenamehusta on saatu punaista vispipuuroa.

Marjan sinimustat väriaineet sisältävät antosyaaneja, jotka vahvistavat elimistössä hiussuonia ja estävät kollageenin ja elastaanin hajoamista.

Marjan flavonoidit puhdistavat elimistöä. Esimerkiksi kversetiini estää monien bakteerilajien, virusten ja alkueliöiden kasvua. Se on myös luonnon antihistamiini. Kversetiiniä saamme tuomen ohella runsaasti muun muassa mustikasta.

Karvaan makuisilla suoja-aineilla kasvi torjuu kasvinsyöjiä. Farmakologisesti karvasmaut ehkäisevät tulehduksia, laukaisevat kouristuksia ja torjuvat sieni-infektioita. Tuomenmarjoilla on hoidettu muun muassa vatsavaivoja. Elias Lönnrot kertoo tuomenmarjoja käytetyn jopa punataudin hoitamiseen. Marjojen siemenmurskeella on toisaalta lievitetty myös ummetusta.

Marjoja on uutettu paloviinaan, ja kun myös siemenet murskattiin viinan joukkoon, siitä tuli Lönnrotin mukaan maultaan persikkaista.

 

Rauhoittavaa rohtoa

Tuomen kuori on korkkihuokoinen, tummanruskea tai vanhetessaan tummanharmaa. Talvella tuomen oksia voi kerätä maasta tai hangelta talteen sellaisenaan.

Puun kuoresta saatiin lääkettä vilutautiin. Kuorta on pidetty myös rauhoittavana rohtona.

Kansanlääkinnässä kuoresta on tehty jauhetta, joka on keitetty tahnaksi ja levitetty kääreeksi. Kääreen avulla lievitettiin luunmurtuman kipua.

Kuoressa on parkkiaineita, jotka jouduttavat haavan umpeutumista ja sisäisesti vahvistavat limakalvoja myös hengitysteissä. Parkkiaineet lisäävät virtsan eritystä ja aktivoivat lymfakiertoa.

Keskiajalla tuomenkuoren uskottiin torjuvan ruttoa. Kiinalaiset ovat käyttäneet tuomenkuorta urheilujuomiin. Ihonhoitoon tanniiniset kuoriaineet tarjoavat huokosia supistavan vaikutuksen.

Maarit Cederberg / VL-arkisto
Tuomen lehtiä ja kukkia on käytetty muun muassa keuhkovaivojen hoitoon.
  • Tuomen metsätaloudellinen käyttö on vähäistä. Sitä voidaan käyttää puusepänteollisuudessa, huonekalujen valmistukseen ja sorvaamiseen. Pehmeähkö ja taipuisa puu on helppo työstää.
  • Useimmat tuomet ovat kuitenkin niin pieniä, ettei niistä saada arvopuuta.
  • Puusta on tehty soittovälineitä, hevosen valjaiden puuosia ja onkivapoja. Nuoret vesat ovat sitkeitä ja taipuisia, joten ne ovat sopineet tynnyrinvanteiksi ja viikatteen niteiksi.
  • Tuomen lämpöarvo on huono, mutta sitä voidaan käyttää polttohakkeen joukossa.
  • Metsätuomea ei suositella pihapuuksi allergiaperheisiin.