Jutut 15.06.2018

Vanhat sanonnat ja sananparret vilisevät metsäisiä ilmauksia. Sananparsiin on myös tiivistetty vuosisataista ammattitietoa.

Kukapa ei olisi joskus ollut pihkassa tai puulla päähän lyöty? Joskus asiaintila on sen verran vakava, että henkilö on tyystin puusta pudonnut tai jopa latvasta laho.

Monet metsään ja puihin liittyvät sutkaukset ja sananparret ovat nykyihmiselle helposti ymmärrettäviä, ja niitä käytetään pohtimatta niiden alkuperää. Ne ovat sulautuneet arkikieleen ja elävät kielessämme luontevina osina.

Hyvän sananparren käyttäminen on asian kiteyttämistä tai puheen höystämistä. Oikealla hetkellä täytyy osata kiskoa niintä puunkuoresta, muuten ei päästä puusta pitkään.

Sananparsissa näkyy paikallista omaleimaisuutta ja myös köllihuumoria eli naapureista naljailua. Etelä-­Pohjanmaa tunnetaan laakeana ja vähäpuustoisena seutuna, mikä näkyy sananparressa Vähäkyröös on niin vähä mettää, jotta mukulakki pitää mättähillä piiskata.

 

Pyitä kaksi tai kymmenen

Monet suomen kielen sanonnat ja sananparret ovat ikivanhoja, ja niillä on alkuaan ollut konkreettinen tarkoite, kuten kaikuvertauksessa Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa.

Ajan oloon joidenkin merkitykset ovat etääntyneet alkuperäisestä. Kuvaannollisissa fraaseissa on valinnanvaraa, kun asiat kehittyvät huonoon suuntaan: mennä metsään, mennä puihin, päin puuta, päin honkia, suksia kuuseen, olla hakoteillä (pitkospuilla).

Väärää tapaa tehdä asioita ilmaisee sanonta pylly edellä puuhun ja palturin puhumista puhua pajunköyttä tai puhua puuta heinää.

Suomalaisuuden kaikuja voi kuulostella pyyntikulttuurin aikaisista sananlaskuista. Niissä on alueellista vaihtelua. Mynämäellä on sanottu Pare pyy pios kun teer metäs, kun taas Nurmijärvellä sama on kulkenut hiukan toisensisältöisenä: Parempi pyy pivossa kuin kaksi oksalla. Kanta-Hämeessä, Hauholla, on pistetty paremmaksi, ja tämä runsain versio on myös yleistynyt: Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla.

Pyyntikulttuurin tietämyksestä kertoo sananparsi Kun kynsi kasvaa, niin kynä katoo. (Kun nelijalkaiset lisääntyvät, lintukanta pienenee.) Asennetta elämään ja itseen kuvataan karhusananparsilla. Elä kauppak karhun taljaa, enneku olet karhun ampunnu tai Joukollahan karhukin kaadetaan.

Marja Rantala / VL-arkisto
Karhusananparsilla on kuvattu asennetta elämään ja itseen.

Tuuli latvoja heiluttaa

Metsää on kunnioitettu ja myös pelätty. Kyllä piru puuta tuo, kun pyhänä puukon ottaa. Siihen on liitetty niin kristillisiä kuin pakanallisiakin uskomuksia. Metsä pelottaa sen käyntiin tottumatonta kuin hiisi.

Vaikka taikausko säilytti pitkään asemansa, luonnontieteellinen ajattelukaan ei ole täysin uusi ilmiö. Luonto tikanpojan puuhun ajaa tai Puu pysyy kaadannossansa ilmaisevat ykskantaan, että luonnossa on lainalaisuuksia, joita vastaan on turha pullikoida.

Nykyaikainen oikeuslaitos on suhteellisen uusi keksintö. Ammoin on noudatettu eri lakeja. Siitä kielii sanonta Metsässä orjan käräjä on. Nykykatsonnosta kansan elinolot olivat aivan toiset, kun nälkäinen sai leipäjauhoihinsa jatketta männyn nilakerroksesta tehdystä petusta: Ei niin kauan hätää ole kuin tuuli männynlatvoja heiluttaa.

 

Suu ei ole tuohesta

Sananparsi esittää usein vain yhden puolen asiasta eikä aina koreinta. On sitä akoollakin vaivansa, kun rääkyvät kakarat ja ilikiä mies, vuotava pata ja märiät puut. Halki, poikki ja pinoon on tuttua yksinkertaistamisesta ja jonkin valmiiksi tulemisesta, vaikka siinä viitataankin polttopuihin. Isossakyrössä on osattu suhtautua pahoihin puheisiin välinpitämättömästi: Ei ota puihin, ei luihin.

Tilanteiden vaihtumista tai suhdetta asiaan kuvataan usein puuaiheella: olla puun ja kuoren välissä tai puilla paljailla, haukkua väärää puuta, tulla puun takaa, samasta puusta (veistetty), olla tervanjuontia. Herkkusuullekin on oma sananpartensa: Ei ole suu tuohesta.

Aikeita, kokemattomuutta tai kokonaisuuden hahmottamistakin voi ilmaista puisevilla sanonnoilla: tyvestä puuhun, kurkottaa kuuseen, pystymetsästä, nähdä metsä puilta.

Eläimet ovat kiinteä osa metsää, eikä lintujakaan ole unohdettu sananparsissa. Tikka kirjava metsässä, ihmisen ikä kirjava. Valtimossa on sanottu Ilona käki metäs, lapsi pieni lattialla.

Ihmistä voidaan verrata eläimeen, ja eläimissä nähdään inhimillisiä piirteitä kuten oveluutta. Kyllä se oli ketun kengillä kulussa.

Osa kotoisiksi muuttuneista sananparsista on kansainvälistä alkuperää. Raamattukin on tarjoillut aineksia: yhtäältä on elämänpuu ja toisaalta kielletyn puun hedelmä. Puu hedelmistään tunnetaan. Itäistä perua ovat pääsiäisen pajunvitsaslorut, kuten Virvon varvon vitsasella.

Heikki Willamo / VL-arkisto
Sananparsissa ihmistä usein verrataan eläimeen, ja eläimissä nähdään inhimillisiä piirteitä.

Haapa hangelle vetävi

Sananparsiin on tiivistetty vuosisataista ammattitietoa, joka on näin siirtynyt sukupolvelta toiselle. Aisantekijän muistisäännössä eri puulajeilla on omat paikkansa: Pihlaja ylöspitävi, haapa hangelle vetävi, petäjä peräti viepi. Jousentekijä ei unohtanut koivua: Janhus jousessa pitävi, koivun kylki kirvesvarressa. Mänty on sopinut veneen materiaaliksi: Honka tiesä kahtokoon, kivi pääsä välttäköön tai Honka ota urasi, kivi pidä varasi.

Vanhastaan keihään materiaalia ei ole tarvinnut miettiä, jos on uskonut sanontaa Lentää kuin leppäkeihäs. Leppää lienee kasvanut myös hyvillä eläinten hakamailla. Lepän juuri ruohon kasvattaa. Nykytiedon mukaan lepän juurinystyrät todella edistävät ruohon kasvua.

Puulajeihin on liitetty elämänviisauksia. Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa. Kuusta on arvostettu puuna, johon on liitetty ihmistä isompia voimia. Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto.

Puusanonnoissa kiteytyvät ihmisten valta, asema ja hierarkiat mutta myös luonnon kunnioitus. Katajikos karjuva airan alla vinkuva perkele tai Vähän se jänis toista auttaa, joka itsekin haapaa kalvaa.

Muinainen suomalais-ugrilainen perintö kulkee myös uskomuksina, kuten uhtualaisessa pajua koskevassa sananparressa. Vesi vanhin voitehista, paju puista, mätäs maista, tijanen ilman lintusista.

Toisaalta pajulla on käytännöllinenkin puolensa. Vitsas täytyy leikata vesana, sillä vanha ei taivu kylliksi. Nuorena on vitsa väännettävä. Merkitykset elävät, joten sanonta on siirtynyt tarkoittamaan ihmisen omaa varhaista aktiivisuutta.