Jutut 24.08.2018

Monet suomalaiset sukunimet on poimittu luonnosta. Myös etunimiä on haettu metsäisestä sanavarastosta. Yksi metsänimi on nyt suosiossa yli muiden.

Perheen kolme vanhinta tytärtä saivat nimekseen Pihla, Raita ja Selja. Heitä äiti kutsuu hellitellen puupäiksi. Muitakin puulajien nimityksiä on tyttö­lapselle voinut Suomessa antaa. Almanakasta löytyvät luonnonvaraiset Paju ja Tuomi sekä puutarhassa kasvatetut Kirsikka ja Tuija sekä Olivia. Pinja ei Suomen luonnossa pärjää, mutta nimenä se menestyy hyvin.

Useimmat puunimet ovat päätyneet naisten kantamiksi. Joidenkin mukaan on nimetty sekä tyttö- että poikalapsia, kuten Luumu, Kastanja tai Tyrni. Yleensä puiden nimet eivät ole soveltuneet etunimiksi, koska ne ovat vakiintuneet jo aikoja sitten sukunimiksi. Silloin niitä ovat kantaneet useimmiten miehet.

Sukunimiksi ovat päätyneet Honka, Mänty ja Petäjä samoin kuin Paju, Raita ja Salava. Miltei missä vain voi törmätä Katajaan, Kuuseen, Koivuun tai Leppään, eivätkä Jalava, Saarni, Tammi tai Vaahterakaan tuntemattomia ole.

 

Kasvu aluillaan

Luontonimet ovat nykyään yksi suurista etunimitrendeistä. Nimeä etsittäessä ei tarvitse tyytyä vain kasvilajeihin, sillä luonteikas nimi voi olla myös kasvin osa, kuten havuiset Hako, Havu, Kaarna, Käpy, Naava tai Pihka.

Lehtipuut tarjoavat syksyn väriloistoa, josta Ruska muistuttaa nimessään. Harvinainen Niini merkitsee metsälehmuksen nilasta saatavaa kuitua. Myös Nilaa on annettu joitakuita.

Suomenkieliset nimet tulivat muotiin 1900-luvun alussa kansallisromantiikan myötä. Sellaisia olivat Aarre, Hilja tai Urpu, joka tarkoittaa puhkeamassa olevaa lehtipuun, kuten lepän tai vaahteran, kukintoa.

Raskausaikana elämä on nupullaan ja kasvu alussa. Vauvan synnyttyä lapsukaista kutsutaan helposti hellitellen Nupuksi, Silmuksi tai Versoksi, mutta virallisiksi etu­nimiksi niitä on annettu ani harvoin.

Taimi-nimi sen sijaan on ollut nimi­päiväkalenterissa vuosikymmeniä. Eniten sitä annettiin 1900-luvun alusta aina jatko­sotaan asti. Useimmat mieltävät sen naisen nimeksi, mutta Taimiksi nimettiin myös poikalapsia.

Johanna Kokkola / VL-arkisto
Etunimeksi käy kasvin osa, kuten havuiset Hako, Havu, Kaarna, Käpy, Naava tai Pihka.

Vesa ja Virpi

Suurten ikäluokkien lapsia kastettiin Terhoiksi, Tertuiksi ja Ritvoiksi, joista jälkimmäinen tarkoittaa rauduskoivun norjaa riippaoksaa.

Kuusikymmenluvulla maahan syntyi Vesoja ja Virpejä. Muuan aviopari kuulikin häissään luettavan Raamatun kohdan, jossa mainittiin molempien etunimet. ”Mutta Iisain kannosta puhkeaa virpi, ja vesa versoo hänen juuristansa.” (Jes. 11:1)

Melko harvinaiseksi jäänyt Visa tunnetaan tavallisimmin rauduskoivun kasvutavasta, josta syntyy poikkelehtivaa solukkoa ja tavanomaista laajempia ydinsäteitä.

Erittäin harvoin annettu Loimu taas kertoo nimessään ominaisuutensa, sillä loimukoivun puu on aaltoilevaa. Kelojakin kävelee Suomen kaduilla, samoin Liekoja. Lieko tarkoittaa paitsi sanikkaiskasvia myös veteen kaatunutta puuta tai uppotukkia. Lieko Leinosta (1927–2017) tuli sittemmin Zachovalová ja Tsekkoslovakian miehityksestä raportoinut radioääni.

Yksi metsänimi on nyt suosiossa yli muiden. Vuodesta 2010 tähän päivään on nimetty yli tuhat Aarni-poikaa. Äänteellisesti Aarni on vedonnut suomalaisiin vanhempiin, mutta olletikin mielikuva iki­metsästä on vauhdittanut nimenantoa.

Nimen tarkoitteen luomalla mielikuvalla on merkitystä lasta nimettäessä, ja siksi esimerkiksi Halla ei vielä 2000-luvun alussa kelvannut ihmislapsen nimeksi.

 

Muitakin kuin puita

Kukkien ja kasvien nimiä on kerätty suomalaisesta metsästä. Nimipäiväkalenteriin ovat vakiinnuttaneet paikkansa Hilla, Kanerva, Kielo, Talvikki, Vuokko ja Vanamo. Kalenterista ei sen sijaan löydy Karpaloa, Mustikkaa, Puolukkaa tai Vadelmaa, vaikka niitäkin on Väestörekisterin mukaan lapsille annettu, otaksuttavasti eniten toiseksi etunimeksi.

Kasvinimiä, kuten Kuisma, on miehillä vähän. Pojille annetaan luonnon- tai sää­ilmiöiden nimityksiä: Kare, Kari, Kuura, Myrsky, Pyry, Touko tai Tuisku. Fyysikko Syksy Räsänen (s. 1973) on vaihtanut itse etunimensä, kun taas poliitikko Oras Tynkkysellä (s. 1977) on vanhempien antama nimi.

Metsän kuninkaan mukaan on nimetty Otso tai Ohto. Eläinetunimen kantajia on harvassa, kuten biologi Kauri Mikkola (1938–2014) tai taiteilija Kuutti Lavonen (s. 1960).

Vanhastaan miehiä on kyllä kutsuttu eläinten mukaan, sillä muinaisnimissämme tavallisia olivat Hirvi, Orava, Repo tai Susi. Ajan oloon ne ovat siirtyneet sukunimiksi.

Heikki Willamo / VL-arkisto
Nimipäivillä on kristilliset juuret. Suomessa nimipäivien vietto yleistyi 1700-luvulla säätyläispiireissä ja lounaisessa Suomessa, 1800-luvulla muualla maassa.

Jumalainen metsä

Metsäisiä nimiä etsiessä ei sovi unohtaa vanhaa tarustoamme, josta löytyy lukuisa joukko nimekkäitä olentoja. Kansanperinteessä Mielikki on metsän emäntä, Tellervo leikkisä tytär ja Sinipiika metsänneito.

Tapio tunnettiin metsänhaltiana. Nyyrikki oli metsästyksen haltia, joka antoi oravat, mutta Hittavainen jänikset. Liekkiö hallitsi ruohoa, juuria ja puita ja Hippa muuten vain metsää. "Kuippana metsän kuningas, metsän Hippa halliparta, kulettele kultiasi mieluussa Mehtolassa”, kirjoitti Mytho­locia Fennican koonnut kulttuurintutkija Christ­fried Ganander (1741–1790). Liekkiöitä ei Suomesta löydy, mutta muutaman Hipan voi hyvällä tuurilla kiinni saada.

 

Suosituimmat säänimet 2010–2018

  1. Pyry 991
  2. Tuuli 810
  3. Usva 217
  4. Myrsky 155
  5. Pilvi 121
  6. Tuisku 90
  7. Kuura 75
  8. Sumu 26
  9. Utu 19
  10. Pouta alle 13