Jutut 07.12.2018

Suomalainen puu taipuu laadukkaaksi sähkökitaraksi. Soitinrakentaja Juha Ruokankaan yritys tunnetaan kitaristipiireissä ympäri maailman.

Vanhan punatiilirakennuksen ikkunat heittävät pehmeitä valokiiloja hämärään aamuun. Ilmassa leijuu alakoulusta tuttu puutyöluokan tuoksu. Leikkuulautojen sijasta tässä veistoluokassa työstetään huippukitaroita huippumuusikoille.

Harvialan kartanon vanhassa hevostallissa toimiva Ruokangas Guitars tunnetaan kitaristipiireissä ympäri maailman. Käsin tehtyjen sähkökitaroiden laatu kelpaa Suomen ja maailman huippuartisteille. Hyvän soinnin lisäksi kitaroista tekee ainutlaatuisen se, että niissä käytetään suomalaista koivua, leppää ja kuusta.

”Sähkökitarat tehdään nykyäänkin pääasiassa mahongista, punalepästä ja ruusupuusta. Puulajien uhanalaisuus tiedostetaan, mutta korvaavia materiaaleja ei helposti hyväksytä. Itse olen käyttänyt kotimaisia puulajeja yrityksen perustamisesta alkaen. Hiljalleen suomalaisesta puusta on muodostunut tärkeä osa toimintaamme”, kertoo soitinrakentaja Juha Ruokangas, 46.

Markku Pulkkinen
Viime vuonna Juha Ruokangas valmisti ensimmäisen sähkökitaran kokonaan suomalaisesta puusta. Se on nyt hänen suosikkisoittimensa. Kitaran runko ja kaula ovat tervaleppää, kansi loimukoivua.

Mato Valtosen syytä

Ruokankaasta piti tulla muusikko, mutta hänestä tulikin kitarapuuseppä. Mato Valtosella, Albert Järvisellä ja omalla äidillä oli osuutensa kitara-artesaanin uraan.

”Ekaluokkalaisena kuuntelin huoneessani kasetille äänitettyä Sleepy Sleepersin musaa. Äiti sattui avaamaan oven juuri, kun Mato Valtonen lauloi pumpulitisseistä. Äiti nappasi kasetin pois ja sanoi, että lähdetäänpä ostamaan sinulle levy.”

Ensimmäiseksi levyksi valikoitui Hurriganesin Roadrunner.

”Se levy mullisti maailmani, halusin rokkibändin kitaristiksi. Musiikista tuli voimavarani. Siitä lähtien se on aina ollut elämäni ytimessä.”

Ensimmäisen sähkökitaransa Ruokangas sai 11-vuotiaana.

”Kun tulimme kitaran kanssa kotiin, en alkanut soittaa sillä vaan purin kitaran osiin. Soittimen mekaniikka kiinnosti minua, sillä olen aina ollut näprääjä. Aloin tutustua kitaroiden sielunelämään.”

 

Koulusta kitaranrakentajaksi

Nuorimies soitteli harrastuksekseen eri bändeissä, mutta rokkitähden ammattiura ei auennut. Lukion jälkeen Ruokangas kuuli työvoimatoimiston virkailijalta, että Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa on kokeellinen soitinrakennuslinja.

”Hoksasin heti, että se on minun juttuni, jossa voin yhdistää molemmat intohimoni. Se oli elämäni käännekohta. Olen ikuisesti kiitollinen virkailijalle”, Ruokangas muistelee silmät säteillen.

Ikaalisissa oli innostavia opettajia, ja Ruokangas sai paljon hyviä oppeja ja virikkeitä kitaroiden suunnitteluun ja tulevaan yritystoimintaansa.

Oman yrityksen tuore soitinrakentajamestari perusti vuonna 1995. Kunnianhimo ja tavoitteet olivat kovat alusta alkaen.

”Maailma oli täynnä hyviä kitaroita, mutta halusin tehdä juuri sen parhaan. Olen perfektionisti, joka käy enemmän intuitiolla kuin järjellä. En ajatellut työmäärää, vaan ryhdyin hommiin.”

Suuret haaveet ja tinkimätön työmoraali johtivat siihen, että Ruokangas lähes uupui töidensä alle. Myös ensimmäinen perhe hajosi. ”Opin, että tavoitteet kannattaa pilkkoa pienempiin osiin ja tehdä vain pala kerrallaan, kuten kitarankin.”

Markku Pulkkinen
Juha Ruokangas suunnittelee kitarat viihtyisässä vinttikamarissa.

Aaltoilevaa loimukoivua

Soitinrakentajaksi opiskellessaan Juha Ruokangas ihmetteli, miksi kitaroiden materiaaleina käytetään vain eksoottisia puulajeja. Ensimmäisen kitaransa rungon hän teki hondurasilaisesta mahongista ja otelaudan brasilialaisesta ruusupuusta. Kitarasta tuli painava, ja sitä oli epämukava soittaa.

”Soitinten rakentaminen on äärimmäisen konservatiivinen ala, jossa Yhdysvaltain kitarateollisuus määrää suunnan. Muutoksia on vaikea saada läpi, ja asiakkaat vieroksuvat uusia materiaaleja.”

Mahongin Ruokangas vaihtoi espanjalaiseen setriin, joka on kevyempää. Hän kokeili kitaran kannessa myös suomalaista loimukoivua, jota hän sai opiskelukaveriltaan Jorma Kirsikka-aholta.

Loimukoivu on visakoivun sukulainen, mutta sen aaltokuviot ovat laajemmat ja hillitymmät, hieman kuin revontulet.

”1990-luvun lopulla liitin Duke-malliston kitaraan lämpökäsitellyn loimukoivukannen. Se taisi olla maailman ensimmäinen sähkökitara, jossa oli käytetty lämpökäsiteltyä koivua. Kukaan ei halunnut ostaa sitä”, Ruokangas huokaa.

Tilanne muuttui vuonna 2000, kun Ruokangas oli ensimmäistä kertaa esittelemässä kitaroitaan ulkomailla, Frankfurtin soitinmessuilla. Siellä innostuttiin loimukoivusta. Hyvän vastaanoton ansiosta Ruokangas alkoi käyttää suomalaista puuta kitaroissaan enemmänkin.

”Nykyään käytän rungoissa setriä ja tervaleppää. Kannen teen lähes aina loimukoivusta. Otelaudassa käytän pääasiassa koivua, ruusupuuta ja eebenpuuta. Myös kuusi sopii hyvin materiaaliksi. Siitäkin ovat ensimmäiset kokeilut menossa.”

Markku Pulkkinen
Jokainen kansiaihio on numeroitu ja valokuvattu nettiin. Asiakas voi kuvan perusteella valita mieluisimman kannen.

Sopivaa puuta vaikea saada

Tällä hetkellä Ruokankaan kitaraverstaan puumateriaalista noin puolet on suomalaista. Ensimmäisen kokonaan kotimaisesta puusta valmistetun kitaransa Ruokangas rakensi Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi. Kitara soi hyvin, ja niitä valmistuu lisää.

Kitaran valmistamiseen sopivan puun saaminen on ollut hankalaa. Harvat metsänomistajat kiinnostuivat ”näpertelystä”, vaikka erikoispuusta olisi saanut monikymmenkertaisen kuutiohinnan. Ruokangas on joutunut metsästämään raaka-aineensa itse. Nyt varastossa on kymmenen vuoden tarveaineet, joten tällä hetkellä hän ei osta puuta.

”Sain vinkkejä pihapuista, joita tapasin käydä katsomassa paikan päällä. Jos kyseessä oli loimukoivu tai hyvä tervaleppä, ostin sen ja sahautin itse. Kuivasin lautoja ensin taapelissa ja sen jälkeen sisätiloissa vähintään viisi vuotta. Kaikki puu on myös lämpökäsitelty”, Ruokangas kertoo.

Soitinpuun sahaaminen on taitolaji, sillä ääni kulkee puussa syiden suuntaan. Puusepän pitää olla itse opastamassa sahuria. Taitavia kenttäsirkkelisahaajia on kuitenkin löytynyt.

Soitinpuun lämpökäsittely on hellävaraisempaa kuin muu lämpökäsittely. Lämpökäsittelyn pitää jäljitellä puun luontaista vanhenemista. Solurakenteen pitää säilyä lämpökäsittelyssä ehjänä, jotta puuta pystyy työstämään kunnolla.

Markku Pulkkinen
Loimukoivu on tällä hetkellä Ruokangas-kitaroiden suosituin kansimateriaali.

Puubisneksen paikka

Suomen Soitinrakentajien Kilta on yrittänyt saada aikaan soitinrakentajia palvelevaa raaka-aineketjua. Soitinteollisuus haluaisi ostaa suomalaisen puun sahattuna, kuivattuna ja laatuluokiteltuna. Juha Ruokangas hieman kiihtyy ihmetellessään, miten suomalaisella metsäketjulla on varaa hukata arvokkaita raaka-aineita.

”Suomessa on vaikka kuinka paljon metsän kultaa, mutta sitä ei osata hyödyntää”, hän puhisee.

Massatavaran tuotantoa soitinpuun tuottaminen Suomen markkinoille ei olisi, sillä esimerkiksi Ruokangas Guitars tarvitsee puuta vain muutaman kuutiometrin vuodessa.

”Kannattaa muistaa, että markkinat olisivat maailmanlaajuiset. Erikoistuminen soitinpuuhun vaatii toki pitkäjänteisyyttä. Jos nyt aloittaa, valmiit tuotteet ovat myytävissä vasta kymmenen vuoden päästä.”

Todisteeksi mieltymyksestään kotimaiseen puuhun Juha Ruokangas istutti viime syksynä kitaraverstaan puutarhaan viisi mäntyharjulaisen Taimityllilä Oy:n jalostamaa suomalaisen loimukoivun tainta.

 

Rikastuminen ei uhkaa

Ruokankaan kitarat maksavat 3 000 eurosta 30 000 euroon, ja niitä valmistuu noin sata vuodessa. Yrityksen liikevaihto on 300 000–400 000 euroa. Kitaraverstaalla työskentelee kuusi kitaranrakentamisen ammattilaista.

”Nyt eletään käsin tehtyjen kitaroiden renessanssia. Kitaran valmistaminen vie niin paljon aikaa, että ei tässä rikastumaan pääse, mutta se ei ole tavoitekaan. Kapitalismi on kaukana minusta. Olemme saaneet monta asiaa aikaan pelkällä intohimolla, rakkaudesta lajiin.”

”Työn hieno puoli ovat samanhenkiset asiakkaat ja työkaverit. Monen asiakkaan kanssa meistä on tullut ystäviä”, Ruokangas iloitsee.

Kitaranikkari löytää elämäniloa monista arkipäivän asioista. ”Yksi hieno juttu on tämä kaunis verstasrakennus, joka on meidän oma. Kun tulin seitsemän vuotta sitten Janakkalaan katsomaan toimitilaa, se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Tämä on meidän näköinen paikka.”

Rakkautta ensi silmäyksellä oli myös tapaaminen nykyisen aviovaimon Emma Elftorpin kanssa. Elftorp opiskeli Ruotsissa kitaranrakentajaksi ja tuli harjoittelijaksi Ruokangas Guitarsiin, joka toimi tuolloin Hyvinkään vanhalla villatehtaalla. Myöhemmin Emma muutti Suomeen, ja nyt hän hoitaa yrityksen markkinointia ja talousasioita. Janakkalassa asuvalla pariskunnalla on 6-vuotias poika.

Läksiäisiksi Juha Ruokangas näppäilee sointuja Suomi-kitarastaan. Ehkä maailma menetti lahjakkaan muusikon, mutta vastalahjaksi se sai upeita kitaroita treenikämpille ja konserttilavoille.

Markku Pulkkinen
Jokainen kitara räätälöidään asiakkaan toiveiden mukaan.

Ruokangas Guitars Oy

  • Perustamisvuosi: 1995
  • Liikevaihto: 300 000–400 000 euroa vuodessa
  • Tuotanto: valmistaa noin 100 sähkökitaraa vuodessa
  • Toimitilat: Janakkalan Harvialan kylässä
  • Omistaja: Juha Ruokangas
  • Työntekijöitä: yrittäjän lisäksi 5 henkilöä
  • Puunkäyttö: käyttää lämpökäsiteltyä loimukoivua, tervaleppää ja kuusta sekä ruusupuuta, setriä ja eebenpuuta