Jutut 15.02.2019

Käävillä on lahottajina erittäin tärkeä rooli metsän ekosysteemissä. Toisaalta kääpiä pidetään pahoina tuholaisina.

Käävät ovat kantasienten ryhmä, joka elää yleensä puiden rungoilla. Käävät ovat lahottajia, usein komeita ja värikkäitä. Monet niistä ovat monivuotisia, jolloin ne kasvavat huomattaviin mittoihin. Teevadin kokoinen kääpä ei ole harvinaisuus.

Muiden sienien tavoin käävät lisääntyvät itiöiden avulla. Pienenpienet itiöt kypsyvät alapinnalle aukeavissa pillistöissä, putoavat tuuleen ja leviävät kaikkialle. Tämä selittää hyvinkin tiukasti erikoistuneen käävän selviytymisen. Itiöitä on miljoonittain, ja ne löytävät sopivalle kasvualustalle, kunhan sellaisia vain on tarjolla kohtuullisella etäisyydellä.

 

Juurikääpä tuhoaa kuusia

Lahottajina käävillä on erittäin tärkeä rooli metsän ekosysteemissä. Ne pilkkovat kuolleen puuaineksen muiden eliöryhmien käytettävissä olevaan muotoon. Toisaalta kääpiä pidetään pahoina tuholaisina, sillä osa lajeista iskee elävän puun vahingoittuneisiin kohtiin. Tällöin ne jouduttavat puun kuolemista.

Käävät voivat iskeä puihin myös maan alta, kuten kuusen tyvilahoa aiheuttava juurikääpä. Se kasvaa juuristossa, leviää ylemmäs ja lahottaa ydinpuun. Lahon levitessä puu heikkenee ja tulee yhä alttiimmaksi myrskyille.

Metsätaloudelle juurikääpä on suuri ongelma, mutta metsän ekosysteemissä sillä on tärkeä paikka. Se pitää omalta osaltaan huolta laho- ja maapuiden riittävyydestä luoden elinmahdollisuuksia niille monille kääpälajeille, jotka tarvitsevat elääkseen kaatuneita puita.

Monet kääpälajit ovat elintavoissaan pitkälle erikoistuneita. Ne saattavat elää vain tietyillä puulajeilla ja tietyssä lahoamisen vaiheessa. Jotkin lajit ovat erikoistuneet pienten, maahan pudonneiden oksien lahottamiseen, toiset taas vaativat kasvualustakseen ikivanhoja puujättiläisiä.

Käävät muodostavat myös toisistaan riippuvaisia monilajisia ketjuja. Yksi iskee vasta kuolleeseen puuhun, lahottaa sitä ja valmistelee paikkaa seuraavalle. Viimeiset elävät maapuissa, jotka ovat jo katoamassa sammalikkoon.

Heikki Willamo
Pakurikääpä sisältää lukuisia terveyttä edistäviä aineita.

Lajiston runsaus kertoo metsän tilasta

Niiden vuosikymmenten aikana, jotka kuluvat suuren puun hitaasta kuolemasta siihen päivään, jolloin sen maahan rojahtanut runko on lahonnut metsämaaksi, kääpälajisto on muuttunut moneen kertaan. Näin yksi ainoa kuollut puu on antanut kasvupaikan jopa kymmenille kääpälajeille.

Lajiston muuttuminen lahoamisasteen edistymisen myötä on usein monimutkainen ketju, jossa jotkin lajit tarvitsevat toisten esityötä, ennen kuin kasvupaikka on niille suotuisa.

Kääpälajiston rakenne ja runsaus kertovat paljon metsän tilasta. Metsätalousmailla lajisto on köyhä ja muodostuu lähinnä yleislajeista. Vanhassa aarniossa lajeja on paljon, mikä johtuu puiden vaihtelevasta ikärakenteesta, puulajikirjosta, suurista ikipuista, kuolleen puuaineksen suuresta määrästä, maanpinnan ja pienilmaston vaihtelevista kosteusoloista ja niin edelleen.

Käävät toimivat erinomaisena mittarina metsän monimuotoisuudelle. Mitä rikkaampi lajisto, sitä monimuotoisempi on metsä. Mikäli joukossa on vaatimuksiltaan äärimmäisen tiukkoja aarniolajeja, kysymyksessä on arvokas ikimetsä.

Kääpiä voidaan siis käyttää metsien suojeluarvon määrittelyssä. Lajisto kertoo runsaudellaan vanhan metsän ekosysteemin toimivuudesta, joka puolestaan merkitsee sitä, että muukin eliölajisto voi hyvin. Aivan kirjaimellisestikin käävät elättävät monia hyönteisiä, joiden toukat tai jopa aikuiset käyttävät niitä ravinnokseen.

Heikki Willamo
Taulakääpä on monivuotinen koivun lahottaja. Sitä on käytetty vuosituhansia niin tulenteossa kuin lääkkeenä. Alpeilta löytyneellä jäämies Ötzillä oli varustepussissaan palanen taulaa.

Tulta, lääkkeitä ja ruokaa

Muutamat kääpälajit ovat olleet ihmisen käytössä jo vuosisatoja. Niistä tunnetuin lienee taulakääpä, josta on valmistettu tulentekoon käytettyä taulaa. Hevosen kaviota muistuttava laji kasvaa useimmiten koivulla ja aiheuttaa valkolahoa. Sitä liotetaan lipeässä ja nuijitaan ohuiksi levyiksi, jotka kuivuvat huopamaisiksi ja ottavat herkästi tuluksilla iskettyä kipinää. Taulakäävällä on myös lääkinnällisiä ominaisuuksia, ja sitä on huokoisuutensa vuoksi käytetty laastarin tavoin verenvuodon tukahduttamisessa.

Taula myös kytee pitkään, joten sen avulla voi siirtää tulen ilman vaivalloista uudelleen sytyttämistä. Kytemistä voi vielä hidastaa ja pitkittää kietomalla kääpä tiiviisti kosteaan kääreeseen, jolloin se saa niukasti palamiseen tarvittavaa happea.

Arinakäävän nimi paljastaa, että sitä on käytetty samaan tarkoitukseen uuneissa. Sekin kytee pitkään, ja sen avulla on pidetty tulta ”hengissä” seuraavaa tarvetta varten. Puuta on säästynyt ja samalla uuden tulen sytyttämisen vaiva. Pelkkä kytevään kääpään puhaltaminen on herättänyt liekit henkiin.

Kääpiä on käytetty myös värjäykseen ja jopa ruokasieninä. Herkullinen lampaankääpä kasvaa havumetsissä ja tekee useimpina vuosina runsaan sadon. Munalla ja korppujauholla leivitetyt lampaankääpäpihvit kuuluvat sieniruokien aatelistoon. Säilöminen on sen sijaa hankalampaa, sillä lampaankääpä sitkistyy pakastettaessa ja kuivattaessa.