Jutut 01.03.2019

Talvisavotta herkällä maisema-alueella on rotevien savottahevosten ja kovakuntoisten metsureiden heiniä. Hevosten kiskoma tukkikärry ei jätä maastoon rumia jälkiä.

Ptruuuu! Raskasta tukkikuormaa puolimetrisessä hangessa kiskovat hevoset seisahtuvat käskystä paikoilleen. Raskaan työn raatajat puskevat ympärilleen höyrypilven, joka kohoaa kuulaaseen pakkasilmaan.

Kuusikosta kaikuu moottorisahojen vollotus, jota tahdittaa maahan kaatuvien runkojen ryske.

Ohikulkijat joutuvat pohtimaan, onko tässä palattu 60-luvulle vai mistä nämä hevossavotan äänet ovat lähtöisin. Aikamatkailusta ei kuitenkaan ole kysymys. Meneillään on liki neljän hehtaarin kokoisen kuusikon harvennushakkuu uitto- ja metsämuseon palstalla Oulun Siikasaaressa.

Oulun kaupungin omistaman Turkansaaren museoalueen 90-vuotias kuusikko kasvoi liian tiheässä asennossa, ja sitä haluttiin väljentää. Edellisestä harvennuksesta oli kulunut parikymmentä vuotta, eikä metsän haluttu riukuuntuvan pilalle.

 

Maa ei kanna konetta

Metsäkoneiden käyttäminen ei tullut kysymykseen, sillä roudaton metsämaa on vanhaa peltoa eikä kanna raskaita koneita. Lisäksi kohde sijaitsee painorajoitteisten siltojen takana.

”Päädyimme hevossavottaan, joka sopii parhaiten museon herkälle maisema-alueelle”, kertoo intendentti Patrik Franzén Oulun museo- ja tiedekeskus Luupista.

Franzén, joka on itse metsänomistaja, seuraa savotan etenemistä suurella mielenkiinnolla. Onhan kyseessä ainutlaatuinen tapahtuma.

”Voi olla, ettei toiste tule mahdollisuutta perinteisen talvisavotan tarkkailemiseen.”

Museon metsikön tiheys ennen harvennusta oli reilu 2 000 runkoa hehtaarille. Kasvuun jää harvennuksen jälkeen noin tuhat runkoa, ja puustopoistuma on lähes 100 kuutiometriä hehtaarille. Kuusikko on laadukasta, tukkikertymä on noin 50 prosenttia, eikä lahoa ole nimeksikään.

Kari Lindholm
”Turkansaareen ei olisi asiaa raskailla metsäkoneilla. Oulujoen jää ei kanna koneita, ja sillassa on painorajoitus”, hevosmies Juha Lahti selvittää.

Savotointia riittää

Turkansaaressa työskenteleviä hevosmetsureita Peter Ekholmia ja Miika Åfeltia ei ollut aivan helppo saada yhtä aikaa töihin näin kauas pohjoiseen. Molemmat ovat hyvin varattuja.

Kun tilaisuus hevossavottaan viimein avautui, ei Oulun kaupunki epäröinyt toimeksiannossa.

Ekholm, 54, on tehnyt metsätöitä Oulussa vuosittain mutta yksin, jolloin hevoset ovat pitkälti joutilaina miehen sahatessa.

”Yhteistyöllä hakkuutyömaa saadaan valmiiksi paljon nopeammin verrattuna siihen, että tekisin kaiken itse. Hevosten pito maksaa saman verran, tekevät ne töitä tai pitävät rokulia”, Ekholm sanoo.

Peter Ekholmin yritys Selänteen Metsäpalvelu on kotoisin Reisjärveltä. Åfeltin Työhevoset toimii Ikaalisissa. Yhteistyötä on tehty ennenkin.

Tällä savotalla toimitaan siten, että Peter Ekholm on savotan pääurakoitsija ja Miika Åfelt, 45, sen aliurakoitsija. Ekholm on toiminut metsurina vuodesta 1983, Åfelt vuodesta 1994.

Åfeltin hevosmies, pienviljelijä Juha Lahti Merikarvialta, ajaa runkoja ja risukuormia lanssiin. Ajomatkaa on noin kilometri. Ainespuu myydään, hakkuutähteistä tehdään haketta lähitilan lämmitystarpeisiin.

Kari Lindholm
Hevosmetsuri Peter Ekholm, 54, Reisjärveltä on Turkansaaren savotan pääurakoitsija. Miehen työmaat sijaitsevat Oulusta etelään.

Tehokkaat vetäjät

Puukuorman edessä hikoilee kaksi ardennienhevosta. 14-vuotiaan Tarsanin omistaa Ekholm, 11-vuotiaan Limpun omistaja on Åfelt.

Nämä tonnin painoiset, pitkäkarvaiset työhevoset ovat lähtöisin Ruotsista. Massiivinen ardenner on perinteistä suomenhevosta huomattavasti kookkaampi ja voimakkaampi.

”Tämä on yhtä sisukas ja säpäkkä kuin suomenhevonen mutta pätevämpi kuuden, jopa seitsemän tonnin painoisten puukuormien vedossa”, Åfelt esittelee.

Hän huomauttaa, että hevosvaljakko ei häviä lyhyellä matkalla maataloustraktorille ja metsäperävaunulle puunkuljetuksessa. Kärryllä varustetun mönkijän hevoset pesevät mennen tullen. Tehokkuus on testattu insinöörityönä vuonna 2004.

”Hevonen on tehokkain vetäjä teho-painosuhteessa. Valjakko kehittää jopa 60 hevosvoiman hetkellisen irrotustehon, joka vastaa lähes 100-hevosvoimaisen traktorin irrotustehoa.”

Ardennerit tekevät työtä yleensä 18–20 ikävuoteen saakka, mikäli vain pysyvät terveinä. Vastaavasti metsätraktorin olisi saanut vaihtaa uuteen tuona aikana jo useampaan kertaan.

Hevoset ovat eteviä kuormajuhtia siksikin, ettei niihin tarvitse investoida satoja tuhansia euroja kuten koneita hankittaessa.

”Traktorimiehillä pitää olla isommat mehtät. Hakkaan omalla porukalla keskimäärin 3 000 kiintoa vuodessa”, Åfelt sanoo. Ekholm kertoo puolestaan hakkaavansa noin 1 500 kiintoa vuosittain.

Kari Lindholm
Ardennienhevoset Limppu ja Tarsan ovat kuin kotonaan Oulun Turkansaaren museoalueen kuusikossa. Vedettävänä on tonnien painoinen rankakuorma.

Kärry syrjäytti tukkireen

Vaikka kyseessä on hevossavotta, jotakin silti puuttuu. Missä on reki?

Sitä ei enää tarvita, sillä puukuormat lastataan traktorikäyttöön valmistettuun metsäperäkärryyn. Rekeä varten tarvittaisiin lunta, mutta renkailla varustettu kärry kulkee myös lumettomassa metsässä.

Keskitalven paksu lumi toki rajoittaa puukuormien kokoa ainakin Oulun savotan alkumetreillä.

”Ajetut reitit kovettuvat yöpakkasilla, ja pääsen ajamaan täysiä kuormia jo seuraavana aamuna”, Juha Lahti selvittää.

Puiden lastaus tapahtuu polttomoottorilla toimivan Farma-hydraulikuormaimen avulla, jonka nostoteho on lähes tuhat kiloa. Metsäkärryyn saadaan tarvittaessa lisää menohaluja samaisella moottorilla, se siirtää voimaa yhdelle renkaalle ajomiehen vivun liikkeellä.

Tästä puolen hevosen lisävoimasta onkin apua, jos kärry jumittuu paikalleen. Oulun hakkuukohde on helppoa tasamaata, mutta mäkisissä ja kivikkoisissa maastoissa etenemisvaikeuksia kohdataan senkin edestä.

Kari Lindholm
Hevosvetoinen tukkikärry lastataan polttomoottorilla toimivalla hydraulikuormaimella.

Tarkkaa suunnittelua

Miesten metsäkärry puikkelehtii jopa 2,7 metrin levyisestä puiden väliköstä, eikä perinteistä ajouraa välttämättä tarvita. Harvennetusta metsästä yleensä löytyy luontainen kulkuväylä, vaikka kärryn akseliväli on pitkä.

Ekholm tähdentää, että hevossavotta pitää suunnitella huolellisesti. Lähtökohta on, että puut on saatava metsäkärryn ulottuville mahdollisimman helposti. Sen takia kärry pitää pystyä ajamaan aivan kaadettujen runkojen vierelle.

Metsureiden halukkuus kourakasojen tekemiseen hyytyy yleensä jo aamupäivän aikana. Tukki- ja kuiturungot katkotaan korkeintaan 5,5 metrin mittaan. Sanomattakin on selvää, että vastakaadetut, pitkät rungot ovat raskaita.

Myös turvallisuudesta pitää huolehtia tarkasti, kun kolme miestä ja heidän hevosensa työskentelevät pienehköllä alueella. Tarvittaessa mennään vaikka koputtamaan kaveria selkään, jotta vaaratilanteilta vältyttäisiin.

”Siinä vaiheessa, kun puu kaatuu, on turha varoitella”, metsurit toteavat.

Kari Lindholm
Peräkärryllä varustettu maataloustraktori ja hevosvetoinen tukkikärry ovat tutkitusti samantehoisia puunkuljettajia silloin, kun kuljetusmatka on lyhyt.

Hevonen syö jatkuvasti

Tukkikuormia päivästä toiseen kiskovat savottahevoset joutuvat koville, ja ne tarvitsevat evästä lähes jatkuvasti. Heinät, kaurat ja vedet ovat mukana. Lahti tarjoilee niitä hevosille kuormanpurkamisen ja taukojen aikana.

”Kunnollinen ruokinta on tärkeää, jotta hevoset jaksavat tehdä työtä halukkaasti.”

Hevosta kohden mukaan savotalle varataan päiväkohtainen 25 kilon heinäannos. Väkirehua, käytännössä kauraa, varataan yksi kilo työtuntia kohti. Vettä kuluu 50 litraa päivässä.

Koska hevosen maha on pieni eläimen kokoon verrattuna, ruokaa on annettava tiheästi. Karvamersu vaatii enemmän huolenpitoa kuin rautahepo.

”Huoleton on hevoseton poika. Jos hevosta ei hoideta hyvin, se näkyy tilipussissa”, Åfelt tähdentää.

Miehet osallistuvat hevosten hoitoon yhdessä. Savottahistoriasta tuttu hakkureiden ja hevosmiesten roolitus ei ole nykysavotoilla yhtä jyrkkärajainen.

Åfeltilla on työkäytössä neljä hevosta. Näiden lisäksi tallissa asustaa kaksi tammaa, jotka huolehtivat siitä, että työhevosia syntyy jatkossakin. Ardennerien lisäksi tallissa hirnuu ranskalainen comtois.

Ekholmin tallissa asustaa parhaillaan vain Tarsan, mutta täydennystä on tulossa Ruotsista.

 

Käytössä erikoiskohteissa

Evästulille kokoontuneet miehet myöntävät, ettei hevosmetsureiden työllä pysty kilpailemaan metsäkoneiden kanssa hinnassa, sillä koneellinen korjuu on lähes puolta halvempaa.

Hevossavotan valttina on siisti työn jälki. Miehet hakkaavat lähes pelkästään erikoiskohteita, joissa tällä on merkitystä.

”Puistot, arboretumit, maisema-alueet, lehtojen ennallistamistyöt ja yleensäkin kaikki metsiköt, joissa ei suvaita jälkiä eikä korjuuvaurioita. Ne ovat meidän heiniä”, kuusenoksista kyhätyllä nuotiolla makkaroitaan käristävät savottamiehet selvittävät.

”Ja myös sellaiset metsät, joihin ei edes pääse koneella: jyrkät ja vetiset kohteet sekä saarisavotat heikkojen jäiden takana”, Juha Lahti lisää.

Nuotio hiipuu, makkarat on hotkaistu ja kahvit ryystetty. Talvipäivän auringonkajo karkaa pian näkyvistä. Pakkanen kiristyy, ja miehet jatkavat hakkuuta, ennen kuin vilu hiipii sisään kauluksesta. Savotan äänet täyttävät kuusikon. Iltaan on vielä matkaa.


Artikkeli on julkaistu Aarteessa 1/19.

Kari Lindholm
”Ei niin kiire, ettei evästulia tehtäisi”, toteavat Peter Ekholm (edessä), Miikka Åfelt (kesk.) ja Juha Lahti (vas.).