Jutut 22.03.2019

Haavat, raidat ja muut lehtipuut lisäävät monimuotoisuutta ja tarjoavat elinympäristön monille uhanalaisille lajeille.

Lehtipuut ovat oleellinen osa suomalaista metsää. Koivut viihtyvät kaikkialla, myös männyn seuralaisena äärimmäisen karuissa olosuhteissa. Tuoreemmilla mailla mukaan tulevat haapa, lepät, raita, pihlaja ja tuomi.

Näiden lisäksi meillä on vielä joukko niin sanottuja jaloja lehtipuita, metsäpuina lähinnä tammi, metsälehmus, metsävaahtera ja vuorijalava. Ne ovat kaikki eurooppalaisen lehtimetsävyöhykkeen puita, mutta ne esiintyvät harvakseltaan Etelä-Suomen ja varsinkin lounaissaariston sekä Ahvenanmaan metsissä, joissa parhailla mailla joukkoon liittyy vielä saarni.

Lehtipuut tarvitsevat valoa, ja ne ovatkin usein pioneerilajeja metsän erilaisten häiriöiden jälkeen. Tiheä lehtivesakko peittää nopeasti hakkuu- tai paloaukean. Tuulenkaatojen aukkoon versoo koivun-, haavan- ja pihlajantaimia.

Luontaisesti kehittyvässä metsässä ne saavat etumatkan ja kohottavat latvansa korkealle, ennen kuin kuusikko alkaa varjostaa ja heikentää niiden elinolosuhteita. Useimmat lehtipuut ovat nopeakasvuisia mutta havupuita lyhytikäisempiä. Ne alkavat ränsistyä vanhuuttaan, kuolevat ja tuottavat metsään lahopuuta.

Heikki Willamo
Yksinäinen vanha haapa, jonka naapuri on sortunut myrskyn kaatamana. Juuri järeät haavat ovat tärkeitä suurelle joukolle uhanalaisia metsälajeja niin elävinä kuin kuolemansa jälkeen.

Monimuotoisuuden lisääjiä

Metsän monimuotoisuuden kannalta lehtipuut ovat erittäin tärkeitä. Ne muodostavat sopivan elinympäristön monille eliöille, tuottavat ravintoa toisille ja lehtikariketta metsänpohjaa ravitsemaan.

Vuodet, jolloin lehtipuita pidettiin metsänviljelyn rikkaruohoina, ovat onneksi takana, mutta lehtipuun määrä on edelleen metsissämme suhteellisen pieni. Avohakkuu vie kaiken, eikä jokunen jättöpuu tilannetta juuri muuta. Nousevat taimikot raivataan kuusta ja mäntyä suosiviksi, eikä metsiin ehdi hakkuukierron aikana syntyä merkittävästi tuulenkaatojen aukkoja. Jos syntyy, lehtipuut eivät ehdi kasvaa kunnon puiksi ennen seuraavaa hakkuuta.

Pikkuhiljaa suosiota lisäävä jatkuva kasvatus antaa aivan toisenlaiset mahdollisuudet pitää huolta monimuotoisuudesta – ei pelkästään lehtipuita vaan myös lahopuujatkumoa ja erilaisia pienympäristöjä ajatellen. Kun metsä pysyy koko ajan puustoisena, lehtipuita voi säästää joko yksittäisinä tai pieninä ryhminä vanhenemaan, järeytymään ja lopulta kuolemaan. Monen metsälajin tulevaisuuden kannalta tällaisilla toimenpiteillä on ratkaiseva merkitys.

 

Metsän tärkein puu

Raitaa kuulee joskus kutsuttavan metsän tärkeimmäksi puuksi, mutta titteli kuuluu haavalle. Sen vaalea puuaines on suhteellisen pehmeää, ja hennossakin tuulessa tunnusomaisesti havisevat lehdet tuottavat erinomaisen ravitsevaa kariketta.

Vaikka aikuinen haapa tuottaa valtavasti siemeniä, laji lisääntyy pääasiallisesti laajasta juuristosta versovilla juurivesoilla. Koska vesa on samaa emoyksilöä ja jatkaa sen elämää, voi haavan elämänkaari venyä satojen vuosien mittaiseksi.

Yhden rungon maksimi-ikäkin voi yltää pariinsataan vuoteen, jolloin kysymyksessä on todellinen jättiläinen. Elämänsä aikana se on antanut kodin lukemattomille sammalille, jäkälille, kääville, kotiloille, hyönteisille sekä pesäkoloja hakkaaville tikoille ja niiden kautta muille kolopesijöille pikkulinnuista, telkistä ja pöllöistä aina lepakkoihin, liito-oravaan ja näätään.

Raita on selvästi haapaa vähälukuisempi metsäpuu mutta monimuotoisuuden kannalta varsin tärkeä. Monet hyönteiset käyttävät sen lehtiä ravinnokseen, ja runsasmetisenä sekä aikaisin keväällä kukkivana se tarjoaa oivan ravintolähteen juuri heränneille kimalaisille ja muille keväthyönteisille. Sen rungolla elää paljon kääpiä ja jäkäliä, tunnetuimpina harvinaiset raidantuoksukääpä sekä raidankeuhkojäkälä.

Heikki Willamo
Suurikokoinen ja näyttävä raidankeuhkojäkälä kuuluu silmälläpidettäviin lajeihin. Se elää nimensä mukaisesti vanhojen raitojen rungoilla mutta saattaa kelpuuttaa kasvu­alustakseen myös haavan.

Typpeä maaperään

Harmaa- ja tervaleppä ovat sukulaisuudestaan huolimatta varsin erilaisia puita. Harmaaleppä on sileäkuorinen, lyhytikäinen, noin 50-vuotiaaksi elävä pioneeripuu. Se on sopeutuvainen ja esiintyy monenlaisissa ympäristöissä lähes koko Suomessa. Nopean elinkiertonsa ansiosta se tuottaa runsaasti lahopuuta kääpien ja monien selkärangattomien tarpeisiin. Pystyyn jääviin pökkelöihin kovertavat pesäkolojaan niin pikkutikka kuin huolestuttavasti vähentynyt hömötiainen.

Tervaleppä on toista maata. Se voi elää jopa kaksisataa vuotta ja kasvaa todella järeäksi, rosokaarnaiseksi puuksi. Elinympäristönsä suhteen se on paljon vaativampi mutta sietää kosteutta ja kestää lyhytaikaisia tulvia. Komeimmat tervaleppäkasvustot löytyvät rannoilta, joilla vesi tekee kilpailijoiden elämän vaikeaksi. Tervaleppä on runsaimmillaan maamme eteläosissa mutta esiintyy aina Lapin rajoille asti.

Lepät elävät symbioosissa typpeä tuottavien bakteereiden kanssa. Niiden ei tarvitse kerätä syksyllä talteen lehtiensä typpiyhdisteitä, ja ne pudottavat lehtensä vihreinä. Maaperä saa merkittävän annoksen kasveille tärkeää typpeä, mikä näkyy lepikoiden rehevänä aluskasvillisuutena.

Leppäryhmät ja pienet lepikot ovat jo harvinaisuutensa vuoksi arvokkaita elinympäristöjä. Lepillä on omat seuralaislajinsa, ja norkot ovat esimerkiksi pyyn ja liito-oravan tärkeintä talviravintoa. Talvisin siementen kimpussa kohisee myös eloisia urpiais- ja vihervarpusparvia.

 

Tiesitkö?

  • Haapa on todellinen elämänpuu, joka tarjoaa elinympäristön yli tuhannelle eliölajille. Haavasta täysin riippuvaisia on runsaat sata, joista noin puolet on luokiteltu uhanalaisiksi.
  • Jos löytää yksinäisen tammen keskeltä metsää, voi olla melkein varma, että se on närhen kylvämä. Lintu on tuonut terhon kaukaa ja piilottanut talvea varten karikkeen joukkoon. Unohtunut kätkö voi olla alku isolle tammelle.
  • Metsälehmus on jaloista lehtipuistamme vaatimuksiltaan vaatimattomin ja laajimmalle levinnyt. Se kestää hyvin talvea ja esiintyy sisämaassa aina Oulun korkeudelle asti. Etelä-Suomessa se häviää yleisyydessä vaahteralle, mutta Keski-Suomessa se on jo metsien yleisin jalopuu.