Jutut 12.04.2019

Kasveilla on monenlaisia keinoja siementensä levittämiseen: eläinten apu, omat voimat, tuuli ja vesi.

Se, joka on syksyllä lakaissut pihakoivun siemeniä portailtaan, tietää, että kasvit osaavat pelata lisääntymisessään varman päälle. Suuri puu voi tuottaa vuosittain miljoonia siemeniä tuulen kuljetettavaksi. Tällöin riittää, että edes murto-osa niistä löytää otollisen kasvualustan.

Tuulen mukana leviävissä siemenissä on usein lentämistä edistäviä ulokkeita:

”Vaahteroiden propelli on hauska”, sanoo Helsingin yliopiston Luonnontieteellisen keskusmuseon yli-intendentti Henry Väre viitaten vaahteran lohkohedelmään, jossa on kaksi lenninsiivellistä siementä vastakkain. Isot siivet pyörivät vinhasti siementen laskeutuessa puusta alas.

Lehmuksilla puolestaan pienten palleromaisten hedelmien lenninlaitteena toimii kukinnon kalvomainen suojuslehti.

Siemenkasvit ovat maapallon nuorin ja ylivoimaisesti suurin kasviryhmä. Siemenistä lisääntyminen on ollut tärkeä sopeutuma, kun kasvit aikoinaan ovat siirtyneet aitoon maaelämään. Siemenet kestävät hyvin kuivuutta ja kylmyyttä ja voivat säilyä itämiskykyisinä pitkiäkin jaksoja odottaen suotuisia olosuhteita.

Itse alkion lisäksi siemenissä on tavallisesti mukana taimen alkukasvun turvaava vararavinto, siemenvalkuainen.

Maarit Cederberg / VL-arkisto
Metsävaahteran siemenissä on lenninsiivet, joiden avulla siemenet pyörivät kuin propellit laskeutuessaan puusta alas.

Tuulia ja aallokkoa

Voikukan leviäimet leijailevat kevyesti tuulessa laskuvarjonsa varassa. Siemenet voivat näin kulkeutua kilometrien päähän emokasvistaan. Samoin horsmien ja pajujen siementen karvatupsu auttaa niitä lentämään pitkiäkin matkoja. Kämmeköiden siemenet ovat niin pölymäisen pieniä ja kevyitä, että ne saattavat voimakkaiden ilmavirtausten mukana jopa kiertää maapallon.

Tuuli on myös talventörröttäjien ystävä. Moni talventörröttäjä karistaa ainakin osan siemenistään vasta lumelle, ja siemenet kulkevat tuulen mukana hangen pintaa pitkin. Tuttuja talventörröttäjiä ovat esimerkiksi kultapiisku, pujo ja pietaryrtti.

Tuulen mukana leviävät myös niin sanotut arokierijät:

”Näillä lajeilla kokonaiset kuivuneet kasvit tarttuvat tuuleen ja kulkeutuvat uusille paikoille siemeniä samalla karistaen”, Väre kertoo. ”Yleisintä tällainen leviäminen on preerioilla. Suomessa pernaruohon on arveltu levinneen Helsingissä näin, mutta varmaa se ei ole.”

Vedenkin mukana voi päästä pitkälle. Talventörröttäjien siemeniä lähtee paitsi tuulen, myös lumen sulamisvesien matkaan. Järvissä lumpeenkukat painuvat kuihduttuaan vedenpinnan alle, missä hedelmät alkavat kypsyä. Syksyllä ilmaontelollinen vaippa nostaa siemenet pintaan leviämään aallokon ja virtausten mukana.

Jaana Kankaanpää / VL-arkisto
Voikukan haivenet toimivat ikään kuin laskuvarjona, jonka avulla pähkylät ja niissä olevat siemenet voivat kulkeutua pitkänkin matkan päähän.

Eläimet ruokapalkalla

”Monet kasvit leviävät useammalla kuin yhdellä tavalla. Esimerkiksi heinän siemeniä levittävät sekä tuuli että eläimet”, Väre mainitsee.

Usein kasvit tarjoavat eläimille ruokapalkan vastineeksi kuljetusavusta: siemenet ovat mehevien, eläinten syötäväksi tarkoitettujen hedelmien sisällä.

”Tavallisesti siemenet eivät hajoa eläimen elimistössä, vaan leviävät uusille paikoille ulosteen matkassa, lintujen kyydissä toisinaan kauaskin”, Väre selittää. ”Samalla siemen saa ravinneannoksen.”

Esimerkiksi pihlajan siemenet itävät hitaasti, mutta linnun suoliston läpi kulkeminen nopeuttaa kasvuun lähtöä. Rikki purruksi siemen ei kuitenkaan saa tulla. Linnuista muun muassa tilhi ja rastaat hotkaisevatkin marjat kokonaisina ja tekevät näin pihlajalle palveluksen.

Punatulkku sen sijaan kaivaa marjoista siemenet esiin ja murskaa ne nokallaan. Väre puolustaa silti myös siemensyöjien asemaa kasvien levittäjinä: ”Aina sieltä joku siemen lipsahtaa kokonaisena mahaan.”

Hyönteisetkin osallistuvat siementen kuljettamiseen. Esimerkiksi orvokkien, maitikoiden, piippojen ja vuokkojen siemenissä on rasvapitoinen lisäke, jonka maku on muurahaisten mieleen. Osa muurahaisten kuljettelemista siemenistä päätyy pesään, mutta lisäke voi myös irrota ja itse siemen pudota matkalle.

Aino Saarikivi
Siemenen itäminen kasviksi on kiehtova prosessi, jokavuotinen kevään ihme.

Myyrän turkissa maailmalle

Monien kasvien hedelmissä tai siemenissä on erityisiä rakenteita, joiden avulla ne takertuvat eläinten karvapeitteeseen tai jopa paljaaseen ihoon.

”Esimerkiksi lemmikkikasvien ja useiden matarakasvien siemenissä on koukkukarvoja, jotka tarttuvat ohikulkevan eläimen turkkiin”, Väre esittelee.

Myös pikkuinen vanamo luottaa eläinten apuun. Metsän sammalikossa viipottava myyrä on sopivan korkuinen kuljettamaan sen siemeniä turkissaan.

Rannoilla kasvavan vehkan limaiset siemenet leviävät vesilintujen höyhenissä. Rantakasvien siemeniä päätyy mudan mukana myös kahlaajalintujen jalkoihin ja kulkeutuu näin paikasta toiseen. Ratamon siementen pinta taas on kastuessaan tahmoittuva. Näin siemenet tarttuvat helposti vaikkapa pihatiellä kulkijan kengänpohjiin.

 

Otollisen hetken odotusta

Kasvit pystyvät levittämään siemeniään jonkin matkaa omin voiminkin. Kurjenpolvien nokkamaiset hedelmystöt aukeavat kuivahtaessaan räjähtäen, minkä seurauksena siemenet sinkoutuvat parinkin metrin päähän.

”Samanlainen keino on palsameilla, jopa voimakkaampi”, Väre mainitsee.

Jotkin kasvit itävät heti sopivan kosteaan ympäristöön päästyään, toiset vaativat ensin pakkasjakson. On myös siemeniä, jotka tarvitsevat lämpökäsittelyn itääkseen.

”Jotkut kasvit ovat sopeutuneet elämään paloalueilla. Vastikään palaneella maalla kilpailu on vähäistä. Suomessa huhtakurjenpolvi kuuluu näihin lajeihin. Maailmalla eräät männyt, kuten strobusmänty ja siberiansembra, lukeutuvat myös tähän joukkoon”, Väre kertoo.

Huhtakurjenpolvi on oikukkaasti esiintyvä kasvi, jonka siemenet voivat säilyä itävinä maaperässä useita kymmeniä vuosia. Se saattaa ilmaantua yllättäen vaikkapa juhannuskokon paikalle.

Johannes Tervo / VL-arkisto
Männynkäpyjen kerääminen metsänviljelyä varten alkaa olla katoavaa kansanperinnettä.

Pähkinä vai pähkylä?

Hedelmä on emiöstä kehittynyt kasvinosa, jonka tehtävä on suojata siementä tai siemeniä ja auttaa niiden leviämistä uusille kasvupaikoille.

Erilaisia hedelmiä ja esimerkkejä niistä:

  • marja: kielo, mustikka, sudenmarja
  • luumarja: variksenmarja, tuomi
  • kerrannaisluumarja: hilla, vadelma
  • lohkohedelmä: karhunputki, metsävaahtera, metsäkurjenpolvi
  • pohjushedelmä: ahomansikka, metsäomenapuu
  • palko: hiirenvirna, niittynätkelmä, puna-apila
  • litu: peltotaskuruoho, rypsi, rapsi
  • pähkinä: pähkinäpensas, tammi
  • pähkylä: sinivuokko, päivän­kakkara, voikukka
  • kota: kanerva, käenkaali, kissankello, maarian­kämmekkä
  • tuppilo: kullero, rentukka
  • jyvä: timotei, metsälauha, ohra