Jutut 17.05.2019

Silloin, kun kanankaalia löytää puhtailta kasvupaikoilta, sitä kannattaa ehdottomasti maistaa.

Keväisin tienpientareet kasvavat peltokanankaalia keltaisenaan, ja kun se on kukkinut, ilmestyy voikukka. Kanankaali on yleistynyt Suomessa vasta aivan 1800-luvun lopulla nurmiviljelyn tehostuessa, kun heinänsiementä alettiin tuoda maahan, sillä sen siemenet muistuttavat heinien ja apiloiden siemeniä.

Amerikassa peltokanankaalia (Barbarea vulgaris) on viljelty ravinnoksi. Se kuuluu kaalikasveihin. Samassa suvussa on paljon muitakin syötäviä rikkakasveja, joita on vaikea erottaa toisistaan, kuten rikkasinappi, peltokaali ja peltoretikka.

Peltokanankaali on yleensä monivuotinen ja sukulaisiaan selvästi tanakampi. Se kukkii jo kesäkuun alussa, jolloin nämä muut yksivuotiset kasvit ovat vasta pelkkiä taimia.

Varmimmin peltokanankaalia tapaa Etelä- ja Keski-Suomen tienvarsilta ja pelloilta; pohjoisempana se on harvinaisempi. Ensimmäisenä vuonna peltokanankaali kasvattaa lehtiruusukkeen, ja seuraavana kesänä se kukkii loistavankeltaisin kukinnoin. Kasvin kukkiessa se on helppo tunnistaa, sillä runsain kukinta osuu touko-kesäkuulle. Sen ruusukkeet talvehtivat.

Myös peltokanankaalia muistuttavaa rantakanankaalia (Barbarea stricta) voi käyttää ravinnoksi.

Elina Lampela
Peltokanankaalin maku on valloittavan sinappinen ja sitruunainen. Kasvia rouskuttelee mielellään keväisin niityllä kävellessään.

Kanankaalipata porisemaan

Peltokanankaalin lehdet ovat parhaimmillaan ennen kukkimista. Niiden maussa on vivahde vihannes- tai vesikrassia sekä sitruunaa. Ne sopivat hyvin salaatteihin. Niitä voi käyttää ruoanvalmistuksessa myös kypsennettynä pinaatin tavoin. Erityisen hyvin kanankaali sopii pataruokiin.

Versojen ja kukkien maku on voimakas ja maukas, se muistuttaa parsakaalia. Nuppuiset tai kukkivat versot voi valmistaa parsakaalin tapaan tai hauduttaa nopeasti pannulla voissa.

Loppukesälläkin kasvi kukkii, mutta silloin kukinnot ovat paljon pienempiä. Myöhemmin kesällä poimittuja vanhoja versoja keitetään hetki runsaassa vedessä, siten kitkerä maku katoaa keitinveteen. Vanhemmat lehdet kannattaa keittää vettä kertaalleen vaihtaen.

Silloin, kun kanankaalia löytää puhtailta kasvupaikoilta, sitä kannattaa ehdottomasti maistaa. Sen maku on herkullinen.

Resepti: Peltokanankaali-linssipata

 

Häätää keripukin

Peltokanankaalia voi hyötää talvella kellarissa: taimet nostetaan loppukesällä multapaakkuineen ruukkuun ja viedään kellariin, ja talvella tuodaan ruukku keittiön ikkunalaudalle.

Peltokanankaali sopii erityisen hyvin paistettujen perunoiden ja valkosipulin kanssa. Siitä voi kokeilla valmistaa myös erilaisia juomia tai vaikka kiisseleitä. Siemeniäkin on käytetty ravinnoksi.

Peltokanankaalin lehdet sisältävät erittäin paljon C-vitamiinia, ja siksi se virkistää. Talvehtivia lehtiruusukkeita on syöty pitkien talvikuukausien aikana keripukin torjumiseksi ja sen hoitoon, sitä on säilykkeiksi valmistettuna otettu evääksi pitkille merimatkoille. Tuoreet lehdet ja siemenet lisäävät ruokahalua ja virtsaneritystä.

Kasvin versoista on valmistettu haavavoidetta. Myös ehjillä, käsien välissä pehmennetyillä lehdillä voi laastaroida haavoja.

Italiassa peltokanankaalista on valmistettu keittoa, jota hengitystietulehdusta sairastavat ovat nauttineet saadakseen liman irtoamaan.

Resepti: Peltokanankaalikastike

Markku Vuorikari / VL-arkisto
Peltokanankaalin lehdet ovat parhaimmillaan ennen kukkimista.

Muista!

  • Kanankaali kasvaa usein saastuneilla paikoilla, kuten vilkkaiden teiden varsilla ja taajamissa, joissa se kerää itseensä helposti ympäristömyrkkyjä.
  • Tarkista ensin kasvupaikka, kerää vasta sitten.
  • Peltokanankaalissa, etenkin sen siemenissä, on erukahappoa. Tästä syystä kaikki yrttioppaat eivät suosittele sen siementen käyttöä. Myös lehtien ja kukkien suunnattoman suuria kerta-annoksia kannattaa välttää.