Jutut 12.07.2019

Monille metsäihmisille onkireissu on kesän yksi kohokohta, vaikka saalista ei juuri tulisikaan. Näillä vinkeillä onnistumisen mahdollisuudet kasvavat.

Kookkaat kyrmyahvenet ovat luomuherkkua keittiöön. Mutta ennen kuin tätä maukasta lähiruokaa päästään kokkaamaan, pitää käydä pyytämässä kymmenkunta ahventa. Kahdelle ihmiselle neljä viisikin isompaa voi riittää. Suurta saalista ei siis tarvita.

Vesiemme tavallisista kaloista juuri keskikokoiset 200–350 gramman ahvenet tai isommat ovat kuitenkin yllättävän konstikkaita pyytää.

”Ei ole syönnillään tänään”, on tapana sanoa, kun ahven ei nappaa. Näin voi tosiaan olla, mutta epäilläkin sopii.

Kesällä kaikkein lämpimimmän veden aikana ahventen kasvu on huipussaan ja niiden syöntihalut tapissa. Ellei saalista heltiä, kyse voi olla myös siitä, ettei pyytäjä ole löytänyt ahvenparvea.

 

Liikkuva kala

Saalistaessaan ahvenet liikkuvat parvissa. Niitä voi löytää rannoilta matalista vesistä mutta yhtä hyvin myös kaukaa rannoista selkävesien reunoilta pintavesistä tai läheltä pohjaa.

Kesällä syötävän kokoinen ahven on kaloistamme se, jonka olinpaikka yllättää pyytäjän usein.

Se johtuu ahvenparvien alituisesta liikkumisesta. Ne eivät pysy paikoillaan ja pyytäjän tehtäväksi jää löytää nämä paikkaansa vaihtavat parvet.

Jos kalastetaan omasta mökkirannasta, riippuu tuurista, sattuuko kohdalla uimaan juuri sillä hetkellä isompia. Pienempiä ahvenia rannoilla vilisee kyllä lähes aina.

Siksi parven löytäminen pelkästään rannalta kalastaen ilman tuuria on erityisen vaikeaa, koska pyynti rajoittuu vain rannan tuntumaan.

Metsälammilla ja pikkujärvillä rantapyytäjän mahdollisuudet nousevat vähän paremmiksi. Mutta isommilla vesillä perkuuhommiin pääsee varmimmin, kun ahvenparvia etsiskellään veneen tuhto ahterin alla keikkuen.

 

Koukku saa näkyä

  • Jos syöttinä käytetään matoa, se pujotetaan koukkuun niin, että puolet madosta jää koukun ulkopuolelle kiemurtelemaan. Madon liike ja myös tuoksu saavat ahvenen nappaamaan.
  • Ahven ei pelkää koukkua eikä koukun kärkeä. Isompi ahven hotkaisee koko paketin.
  • Kun mato katkeaa, sitä jää koukkuun vain pätkä, eikä mato enää liiku. Tällainen mato kelpaa ahvenelle huonommin liikkumattomuutensa takia. Ei siksi, että koukunkärki pilkistää.
Risto Jussila
Pilkkivapa on kesällä erinomainen ahvenen pyyntiväline viiden kuuden metrin veteen.

Karikoiden reunoilta

Aika monella ahventen pyytäjällä on omaa tai muilta kuultua kokemusperäistä tietoa siitä, mistä päin ahvenia on juuri siinä nimenomaisessa vedessä irronnut.

Ei ole hullumpi idis käydä kokeilemassa nämä ottipaikan mainetta nauttivat kohdat. Varsinkin, jos ahvenpaikka sijaitsee syvien vesien äärellä karikolla tai matalikolla, alkaa jo hieman haista paistetulta fileeltä.

Kun pyyntivälineenä on onki, ahvenia etsitään matalikon päältä ja reunoilta metrin parin vedestä. Veneen pitää pysyä paikoillaan, joten myös ankkuri tai riippakivi köysineen on tarpeen.

Jos paikalla hyörii ahvenia, koho vajoaa tuota pikaa. Ahven upottaa kohon noin 45 asteen kulmassa. Ellei nappaa, ankkuripaikkaa muutetaan vaikkapa viiden tai kymmenen minuutin välein.

Parinkymmenen metrin siirtymä riittää, ja sitten onki nakataan jälleen veteen. Ottipaikka kammataan tällä tavalla läpi.

 

Onkituro ahvenelle

  • Metsänomistaja saa vaikkapa mökkilaiturin lähettyville onkipaikan, kun upottaa veden alle pari metriä korkean tuoreen ja tiheäoksaisen kuusen, josta on latva katkaistu. Painoksi sopii viiden litran muovikanisteri, joka täytetään hiekalla ja kiinnitetään rautalangalla kuusen tyveen.
  • Turo pitää merkitä pyydyskalastajan lippumerkillä. Keväällä turolta saa katiskalla ahvenia. Myöhemmin kesällä se toimii onkipaikkana.
  • Syksyllä turo painoineen vedetään lippumerkin köydestä kiinni pitäen veneellä rantaan ja nostetaan maille. Veteen turoa ei pidä jättää talveksi.

 

Ahvenet hukassa

Mitä useamman todennäköisen ahvenpaikan onkija jaksaa koluta, sitä paremmat mahdollisuudet hänellä on osua syövään parveen. Ahvensaaliin saamisessa on siis kesällä todella kyse niin yksinkertaisesta asiasta kuin siitä, onnistuuko löytämään ahvenet.

Se puolestaan riippuu eniten siitä, osaako pyytäjä etsiä ahvenia sellaisista paikoista, joissa ne kesäisin varmimmin liikkuvat.

Syvien vesien läheisyys on eduksi. Usein ahvenet hakeutuvat pienialaisille paikoille kuten karikoille ja luodoille, joissa pohja nousee syvemmästä kohti pintaa. Joko pintaan asti tai lähelle sitä.

Myös pelkkä loiva rinne syvänteen päädyssä tai reunalla voi olla yhtä mieluisa olinpaikka.

Risto Jussila
Auringon noustua korkealle isot ahvenet löytyvät usein rantavesiä syvemmästä.

Saalis on syvemmässä

Onkimalla saa karikoilta, matalikoilta, luodoilta ja ruovikoiden reunoilta isompia ahvenia lähinnä silloin, kun ahvenparvi on noussut matalaan metrin tai parin veteen.

Näitä vierailuja tapahtuu kesällä usein varhain aamulla sekä toisaalta tyyninä iltoina. Tihkusateisena päivänä koko päivä muistuttaa aamuhämärää, ja ahvenparvet voivat hyöriä pintavesissä pitkin päivää.

Kun aurinko helottaa täydeltä terältä ja kesäpäivä kääntyy aamusta aamupäivään, isojen ahventen herkkäliikkeiset parvet siirtyvät usein vähän syvempään.

Karikon reunalla tai syvänteen päädyssä tämä voi tarkoittaa syvyyttä viidestä seitsemään metriin. Kun näin on käynyt, ei ole ihme, jos noin puolentoista metrin syvyydessä killuvaan onkisyöttiin ei nappaa. Onkipaikassa ei siis välttämättä ole vikaa, mutta ahvenet ovat lipuneet syvempään.

Risto Jussila
Onkiliero ja Rapalan tekosyöttejä, jotka toimivat parhaiten aallokon heiluttaessa kohoa ja syöttejä.

Pilkkivapa kehiin

Aivan tavallinen pilkkivapa ja pystypilkki tai suuri mormyska on silloin onkimista parempi tapa tavoitella syötävän kokoisia ahvenia.

Vene ankkuroidaan, pilkki tai mormyska lasketaan pohjan tuntumaan puolisen metriä pohjan yläpuolelle ja vavasta nykäistään vaikkapa viiden sekunnin välein. Mormyskaa nostetaan hitaasti.

Mato on hyvä syötti ongen, pilkin tai mormyskan koukkuun. Nykyisin matoja voi myös laajalti ostaa muovirasiaan mullan sekaan pakattuina. Elävän syötin käyttö ei kuitenkaan ole välttämätöntä, jos madon kohtalo arveluttaa.

Katiskalla, täkyverkolla tai tasapainopilkillä ja värikoukulla pilkkien saa yleensä melko helposti pieniä ahvenia, ja särkikin kelpaa. Syöttikalat kolkataan.

Kuolleen kalan silmä, evä tai pyrstö sopii mainiosti syötiksi. Suureen polvikoukkuun voi pujottaa kokonaisen pienen ahvenen tai särjen.

Tässä pyyntitavassa yllättää usein se, kuinka rajusti vaikkapa viiden metrin syvyydestä löytynyt parvi iskee kesällä syöttiin. Tarvittava saalis ruokapöytään voi nousta muutamassa minuutissa.

Tämä on hyvä muistaa, jos kala ei nappaa. Ahvenen kesäinen pyynti on laji, jossa sitkeys palkitaan, jollei tuuri heti alkuunsa suosi.

 

Kolkkaa ja verestä

  • Saaliiksi saatu kala on syytä lopettaa ja verestää heti aivan kuten riistakin. Ahven kolkataan napauttamalla sitä puupampulla eli papilla niskaan. Vielä varmemmin isompi ahven kuolee, kun peukalo työnnetään sen suuhun ja pää väännetään taakse, mikä murtaa nikamat.
  • Heti sen jälkeen kalan kurkku viilletään auki. Verestykseen riittää toisaalta pelkkä viilto kurkkuun kidusten alle, jolloin kala jää ehjemmän näköiseksi. Saalis suojataan auringon kuumentavilta säteiltä. Helteillä kylmälaukku on eduksi.

 

Luontoharrastajan maa

  • Maailmanlaajuisesti katsoen Suomessa on harvinaisen laajat jokamiehenoikeudet.
  • Onginta ei maksa tuhansien järvien maassa mitään, ei myöskään pilkkiminen.
  • Lisää saalista tarjoaa mahdollisuus marjojen ja sienien keräämiseen laajoista ja puhtaista metsistämme.

 

Aarteelle metsätyövälineitä kokeileva metsuri ja metsänomistaja Teuvo Kirselä kiskoo videolla ahvenia ruokapöytää ja kissalle ja kertoilee samalla, miten metsätyöt rytmittävät hänen vuottaan: