Postin lakko: Aarteen näköislehti on nyt maksutta kaikkien luettavissa. Näköislehteen pääset tästä.

Tiesitkö, että jäkälä on kahden eliölajin yhdistelmä?

Jutut 25.10.2019

Jäkälät ovat hidaskasvuisia ja sietävät lähes minkälaisia olosuhteita tahansa. Silti monet jäkälät ovat herkkiä ympäristön tilalle.


Jäkäliä on lähes joka paikassa: maassa, kivipinnoilla, puiden rungoilla ja oksilla sekä erilaisissa rakennuksissa. Lajeja Suomesta on löydetty vajaa puolitoista tuhatta, mutta osa on varmasti vielä löytämättä. Jäkälien määrittäminen on nimittäin erittäin vaikeaa ja vaatii usein sekä mikroskooppia että kemiallista analyysiä.

Jäkälät ovat organismeja, jotka muodostuvat kahden eri eliölajin yhteiselämästä. Pääosakkaana on sieni, sen sisällä elää levä, ja yhdistelmää kutsutaan sekovarreksi.

Tutuimpia jäkäliä lienevät puiden oksilla ja rungoilla roikkuvat naavat ja lupot sekä kangasmailla kasvavat palleroporonjäkälät, joita käytetään esimerkiksi joulukoristeissa.

Sienen ja levän yhdistelmä on nerokas. Sieni tarjoaa vettä sekä suojaisan kasvualustan leväosakkaalle. Levä kykenee yhteyttämään ja tuottaa auringon valon avulla sokereita, joista se luovuttaa osan sienelle. Tällaista yhteiselämää, josta kumpikin osapuoli hyötyy, kutsutaan symbioosiksi.

Viimeaikaiset tutkimukset osoittavat, että jäkälissä onkin todennäköisesti kaksi eri sienilajia, jolloin yhteiselämän monitasoisuus kasvaa. Nerokkaimmillaan se on, mikäli sienillä on osakkaina sekä viher- että sinilevä. Niistä jälkimmäinen kykenee yhteyttämisen lisäksi ottamaan ilmassa olevaa typpeä, jota tarvitaan valkuaisaineiden tuottamiseen.

Murut kiinnittyvät juurtumahapsilla

Tiiviistä yhteiselämästä huolimatta sieni- ja leväosakkaat ovat itsenäisiä eliöitä, joiden täytyy kummankin hoitaa oma lisääntymisensä. Sienen itiöt leviävät tuulen ja veden mukana, mutta niiden on kohdattava oikea levä voidakseen kasvaa jäkäläksi.

Suvuton leviäminen on varmempaa, ja monet lajit tekevät sen jäkälämurujen avulla. Murut sisältävät sekä sienen että jäkälän ja kulkeutuvat eläinten jaloissa sekä veden virtausten mukana. Sopivaan paikkaan osuttuaan ne kiinnittyvät alustaansa pienillä juurtumahapsilla, joilla ne pystyvät myös ottamaan vettä.

Jäkälät ovat yleensä suhteellisen pieniä, mutta poikkeuksiakin on. Joulukuusen pitkää koristenauhaa muistuttava rihmanaava voi kasvaa usean metrin mittaiseksi. Se lienee kadonnut maastamme sukupuuttoon, mutta meillä on muita suhteellisen kookkaita naavoja.

Naavat kuten useimmat muutkin oksilla kasvavat jäkälät sekä esimerkiksi poronjäkälät kuuluvat pensasjäkäliin. Rupi- ja lehtijäkälät ovat kaksi muuta ryhmää. Tällainen jako perustuu puhtaasti sekovarren muotoon ja kertoo lajien ulkonäöstä mutta ei niiden sukulaisuussuhteista. Lähisukulaiset voivat kuulua mihin ryhmään tahansa ja voipa jäkälä muuttaa muotoaan myös elinkaarensa aikana.

Heikki Willamo
Vanhojen puiden rungoilla kasvaa monenlaisia jäkäliä, kuten röyhelöitä, karveita, naavoja sekä luppoja. Kasvustot ovat tiaisille mieluisia talvivarastojen kätköpaikkoja.

Ympäristön puhtauden mittareita

Jäkälät ovat erittäin hidaskasvuisia. Ne eivät kykene kilpailemaan ruohojen tai sammalten kanssa ravinteisilla mailla, mutta äärimmäisiä olosuhteita kestävinä ne ottavat vallan karuimmilla kasvupaikoilla.

Jäkälät voivat kuivua lähes täysin ja vaipua lepotilaan, joka katkeaa heti seuraavan sateen kostutettua niiden pinnan. Tämä antaa niille mahdollisuuden elää aavikon kuivassa kuumuudessa tai korkealla vuoristossa, jossa on kestettävä niin paahdetta ja tuulta kuin pakkasta ja tuiskua.

Vaikka jotkin jäkälistä sietävät lähes minkälaisia olosuhteita tahansa, osa on varsin tarkkoja elinympäristöstään. Kivipintojen rupijäkälissä on paahteisten ja varjoisten paikkojen lajeja. Osa kasvaa kivien ylä- ja osa alapinnoilla, jotkut onkaloiden ja luolien hämärässä. Monet jäkälät ovat herkkiä ympäristön tilalle. Ne ottavat kaiken tarvitsemansa ilmasta, joten joitain lajeja voi käyttää ilman puhtauden mittareina.

Karujen mäntykankaiden ja kalliomäkien harmaina hohtavat jäkäliköt ovat tuttuja kaikille metsissä kulkijoille. Maan pinta on erilaisten poronjäkälien, tina- ja torvijäkälien sekä nahkajäkälien peittämään. Kivillä ja maapuiden rungoilla on omat lajistonsa, mäntyjen oksilla kasvaa röyhelöitä, pensastavia karveita ja hankajäkäliä, Lapissa puista riippuu tummanpuhuvia luppoja. Ollaan jäkälien valtakunnassa.

Satumaiset naavikot ja kirjavat kivikot

Hienoimpia metsäkokemuksia on kävellä vanhassa aarniossa, jossa kuusten oksilta roikkuvat naavat luovat satumaisen tunnelman.

Tällaisia naavikoita ei löydä kuin joidenkin suojelualueiden kätköistä. Hakkuut ja ilmansaasteet ovat vähentäneet niitä, mutta ne ovat tulossa takaisin siellä, missä metsä saa elää omaa elämäänsä ja naavoilla on aikaa kasvaa.

Toisenlaiset jäkälämaat löytyvät korkealta tunturipaljakoiden rakkakivikoista, jossa kivipinnat ovat kirjavanaan erivärisiä rupijäkäliä. Niitä on toki etelässäkin, mutta ne jäävät usein heinien, sammalten ja suurempien jäkälien varjoon.

Rakkakivikossa niiden ihailuun voi heittäytyä täysin rinnoin. Lajikirjo on suuri, eikä muodoltaan kahta samanlaista löydy. Keltakarttajäkälä muodostaa nimensä mukaisesti jännittäviä kuvioita muiden rupijäkälien sekaan. Siellä täällä kohottavat erilaiset napajäkälät kiven pinnasta pieniä lehtiruusukkeitaan.

Kylmää ja kosteutta vastaan

  • Ihmiset ovat kautta aikain tunteneet jäkälien kyvyn imeä kosteutta. Palleroporonjäkälää on laitettu talveksi ikkunoiden väliin pitämään ilma kuivana ja tietenkin myös koristamaan tupaa.
  • Eläimet puolestaan tietävät naavojen erinomaisen eristyskyvyn. Orava ja monet talvella tai aikaisin keväällä pesivät linnut kuten käpylinnut, korppi ja kuukkeli tekevät monikerroksiseen pesäänsä paksun naavavuorauksen. Se pitää loitolla niin pakkasen kuin kosteudenkin. Oravan ollessa pesässään sisältä on mitattu lähes neljäkymmentä astetta korkeampia lämpötiloja kuin ulkopuolelta.
  • Lapissa ollaan huolissaan jäkälikköjen kulumisesta porotalouden takia.
  • Jäkälänkeruu ei kuulu jokamiehenoikeuksiin, vaan se vaatii maanomistajan luvan.

Aiheeseen liittyvät artikkelit